KGB:n Suomi yhteyksien tutkimusta Kiovan arkistossa
Lähetetty: 08.09.14 16:26
Arto Luukkanen kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä heinäkuun matkastaan Kiovaan ja KGB:n ukrainalaisiin arkistoihin. Kun Neuvostoliitto katosi, sen arkistot olivat hetken aikaa auki, mutta sulkeutuivat sitten myöhemmin uudestaan. Venäjän tutkijat kohdistavat katseensa nyt KGB:n filiaaleihin maissa, joissa arkistot vielä olivat aukia ja missä niitä ei oltu siirretty Venäjälle tai tuhottu.
Tutkija salaisen poliisin arkistossa Kiovassa: Näin KGB valvoi suomalaisia (Arto Luukkanen, Suomen Kuvalehti, 22.8.2014):
Tutkija salaisen poliisin arkistossa Kiovassa: Näin KGB valvoi suomalaisia (Arto Luukkanen, Suomen Kuvalehti, 22.8.2014):
Arto Luukkanen tuntuu olevan tyytyväinen matkaansa ja toteaa lopuksi:Ehkä nyt olisi mahdollista päästä tutustumaan neuvostojärjestelmän aikaisiin dokumentteihin, tutkimaan Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n arkistoa.
KGB:n keskusarkisto Moskovassa on nyt periaatteessa suljettu läntisiltä tutkijoilta, sopimuspohjaisia poikkeuksia lukuunottamatta.
Entinen KGB:n arkisto Kiovassa oli Neuvostoliiton tärkein aluearkisto. Se sisältää materiaalia aina vuodesta 1917 vuoteen 1991 saakka.
Kun Neuvostoliitto loppui vuonna 1991, pyhimmistä pyhin, KGB:n arkisto Moskovassa, avautui tutkijoille. Kaikki näytti olevan mahdollista, oli tullut tilaisuus etsiä vastaukset avoimiin kysymyksiin.
Pian venäläiset tajusivat, ettei olekaan maan edun mukaista paljastaa, ketkä lännessä ovat tehneet läheistä yhteistyötä KGB:n kanssa. Kun arkistot olivat olleet auki puolisen vuotta, ne suljettiin.
Suomesta ei lopulta ehditty paikalle lainkaan. Tutkijat olivat jahkailleet ja aikailleet. Meillä ajateltiin, että on tarpeen odotella olojen vakiintumista ja sitä, että luodaan viralliset suhteet arkistoihin.
Toisaalta hyvää asiaa ei haluttu pilata kiireellä, kuten amerikkalaiset kollegat tekivät. Nämä ryntäsivät setelitukko kädessä ostamaan ”seksikkäitä” kohteita. Tutkimus oli pintapuolista, vain kermat kuorittiin päältä. Suuret kuviot jäivät hahmottamatta.
2000-luvun alussa Venäjän poliittisen tilanteen muutos kiristi tilannetta. Arkistojen julkisuuspolitiikka muuttui varovaisemmaksi. Lopulta niitäkin dokumentteja, joita oli jo avattu, alettiin panna piiloon. Joskus huomasin, että uusituilta mikrofilmeiltä ei löytynytkään kaikkea tietoa, mitä vanhoilla versioilla oli ollut.
Venäjän menneisyyden tutkimuksesta oli tulossa uudestaan salatiedettä: kun itse tutkimuskohdetta ei ole mahdollista tuntea, aletaan tulkita pikkuasioita, spekuloida ja arvailla.
Venäjän-tutkijat maailmalla olivat kuitenkin jo kehittäneet ajatuksen filiaaliarkistojen tutkimisesta. Jos Moskova kerran oli kiinni, olisiko mahdollista kiertää tätä tutkimalla esimerkiksi Georgian entisen KGB:n arkistoja tai Tallinnaan jääneitä dokumentteja?
Ongelmana oli kuitenkin se, että monista paikoista näitä dokumentteja oli ehditty viedä Venäjälle. 1990-luvun alussa niitä oli jopa poltettu.
Mutta entä Ukraina? Millaiset arkistot sikäläisellä SBU:lla olisi?
Jo muutaman päivän työn perusteella voi todeta, että arkistojen materiaali on kansainvälisessäkin mittakaavassa läpimurto. Näyttää siltä, että esimerkiksi Tallinnan ja Tbilisin arkistot eivät muodosta yhtä mittavia kokonaisuuksia.
Omalle KGB ja Suomi -projektillemme vierailu oli onnenpotku. Materiaalin tutkiminen vaatii vielä useiden vuosien työn ja monia matkoja Kiovaan. Projekti keskittyy nyt Ukrainaan.
Suomalaisten toimijoiden selvittämisen kannalta Moskovan arkistot olisivat tietenkin tärkeimpiä, mutta Ukrainan kokonaisuus antaa hyvän lähtökohdan, niin vilkkaasti suomalaisdelegaatiot ovat alueella kulkeneet.
Vertauskuvallisesti voisi todeta, että emme heti löytäneet Afrikan tähteä mutta nyt meillä on kaivos, josta timantteja voi etsiä. Tutkijan työ on samanlaista kuin vesitipalla kallionkolossa – on vain uurrettava ja uurrettava.
Lue koko teksti: Tutkija salaisen poliisin arkistossa Kiovassa: Näin KGB valvoi suomalaisia (Arto Luukkanen, Suomen Kuvalehti, 22.8.2014)