Emma-Liisa kirjoitti:historioija kirjoitti: Historiantutkijahan voi päätyä melkein mihin tulokseen tahansa, kujn valitsee sopivasti näkökulmansa ja perustelunsa. Joka tapauksessa kyseessäoli vallankaappaus, jolla pyrittiin riistämään Suomelta vakiintunut erityisasema.
"Muissa maissa..." Tuohan oli venäläisten perusteita, Saksastakin haettiin pohjaa valtakunnalliselle yhtäläistämiselle. Mutta eihän vieläkään ole mitään merkitystä sillä, miten toiset valtiot sisäisiä asioitaan hoitavat. Seikka kuvastaa Venäjän toimien laillisen pohjan hataruutta. Nikolai II:kin oli sitoutunut Suomen erityisaseman säilyttämiseen, joten kyseessä tosiaan oli vallankaappaus.
Miten niin, kun kerran senaatti hyväksyi sen? Ja millä muulla tavalla koko valtakuntaa koskevat lait olisi voitu säätää?
Edustat sitä käsitystä Suomen "perustuslaeista", joka syntyi vasta 1860-luvulla. Kuten Osmo Jussila on osoittanut, tuo tulkinta ei vastannut sitä, mitä "perustuslaeilla" Porvoon "valtiopäivillä" tarkoitettiin, vaan päinvastoin venäläinen tulkinta vastasi alkuperäistä käsitystä.
Historiantutkijan tehtävä on selvittää, miten asiat todella olivat, olipa tulos mieleen tai ei, eikä jatkaa aikalaisten propagandaa, ei edes oman maan.
Asiathan ovat ja olivat aikaisemmin, vähemmän täsmällisissä kulttuureissa vielä vahvemmin niin kuin ne käsitettiin, sillä sanoilla ei voi täsmällisesti määrittää monimutkaisia ja hienovaraisia asioita. Nykyjan historiantutkijan on perin vaikeaa saada selvää tällaisista menneen maailman olosuhteista ja tarkoituksista. Hän joka tapauksessa tekee vain oman tulkintansa. Historiantutkijoilla on lisäksi paineita murtaa myyttejä ja saada muutenkin uutta esille, eihän hän muuten saa arvostusta eikä meriittejä. Tämä paine tietenkin vaikuttaa tutkimuksen suuntautumiseen.
Osmo Jussilalla on lisäksi omat viehtymyksensä ja painotuksensa. Toisin sanoen hänen(kään) nimensä ei tässä paljonkaan vakuuta minua, vaikka hän näkyykin olevan keskittynyt nimenomaan tähän aihepiiriin.
PS. Myönnätkö, Emma-Liisa, kuitenkin sen, että Venäjän politiikka Suomessa oli tukahduttava ja sortava ainakin ainakin julkisen sanan suhteen. Eikö sekin kerro jotakin itse asiasta?
Kannattaako nykyihmisen ryhtyä tuomareiksi ikivanhoihin riitoihin, joista hän ei siis voi paljonkaan ymmärtää? Mielestäni pitäisi enemmän pyrkiä ymmärtämään sitä, mitä ajan ihmiset ajattelivat, tunsivat ja uskoivat, mihin he pyrkivätja miksi - kuin sitä, kuka nykyajan näkökulmasta oli jossakin mielessä oikeassa tai järkevä.
Tuntuu perin epätodelliselta esimerkiksi se, että joku nykyajan oikeusoppinut tuomitsee jääkärit maanpettureiksi, nimenomaan keisarikunnan pettäjiksi. Tuon ajan ihmisillehän oli todellisuutta se, että valtakunnan ja Suomen hallitsija oli rikkonut oman hallitsijanvalansa, joten kansalaisillakaan ei enää ollut velvollisuutta kuuliaisuuteen.