Tapio Onnela kirjoitti:Pakolaisongelman käsittelyä Suomessa 1930-luvulla. Tässä sisäministeri Urho Kekkonen vastaa IKL:n kansanedustajan Vilho Annalan ensimmäisenä allekirjoittamaan kysymykseen hallitukselle.
Kekkosen vastauksessa kiinnittää huomiota myös nuo itärajan yli tulleet pakolaiset. Toivottavasti historia ei siinä kohtaa toista itseään.
Suomen erikoinen velvollisuus on näet ollut ja edelleenkin on huolehtia maahamme itärajan takaa saapuneista heimo- y.m. pakolaisista, joiden huoltoon Suomen valtio on käyttänyt vuosien 1918-1938 kuluessa varovaisenkin arvion mukaan n. 100 miljoonaa markkaa.
Hallitus katsoo hoitaneensa arkaluontoisen pakolaiskysymyksen tavalla, jossa on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon inhimillisyyden vaatimukset, mutta samalla pidetty tehokasta huolta siitä, että pakolaisten maahantulo ei pääse vaikuttamaan haitallisesti omiin oloihimme.
Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 1939.
Sisäasiainministeri Urho Kekkonen.
Lueskelin Pekka Nevalaisen Viskoi kuin luoja kerjäläistä - Venäjän pakolaiset Suomessa 1917-1939, SKS 742, 1999.
Venäjän pakolaisia teoksessa ovat heimopakolaiset ja venäläisemigrantit, jotka olisivat olleet vainottuja poliittisten mielipiteidensä johdosta myöhemmän Geneven 1951 sopimuksenkin mukaan, vastavallankumouksellisia kulakkeja, joilta NL oli poistanut kansalaisuuden.
Sisäministeri Urho Kekkonen oli katkaissut välinsä AKS-kavereihinsa, joista monet olivat IKL:ssäkin ja Sisäasiainministeriön alainen EK/Valpo tarkkaili myöskin IKL:n johtohenkilöitä.
Pekka Nevalainen: "Heimopakolaisten kohdalla esiintyi hällä väliä suhtautumista, monet elivät ja kulkivat "nimismiehen passilla", pelkällä henkilötodistuksella. Oleskeluvat vanhentuneita tai niitä ei oltu haettu lainkaan.
"Venäläisemigranttien kohdalla pidettiin lupakäytännöistä tiukemmin kiinni, mutta heitäkin eli oleskeluluvat vanhentuneina. Enemmistö emigranteista eli muuallakin maailmalla jopa koko loppuikänsä pelkän Nansen-passin turvin."
s.99.: "Kun Etsivä keskuspoliisi käännytti 1930 luvulla rajalta epäillyttäviä heimopakolaisia, ( paluuloikkareitakin? ) sekä pakolaisten että heimoharrastajien keskuudessa hermostuttiin: keskuspoliisi vainoaa "syyttömiä pakolaisia. Vedottiin tuloksetta Esko Riekkiinkin. Keskuspoliisin ilmoitusten mukaan AKS:n suhtautuminen turvallisuuspoliisiin muodostui mielenkiintoiseksi, seuran jotkut johtomiehet pitivät 1930-luvulla virastoa bolshevistisena ja sen johtoa Riekkiä myöten "täytenä p....:na."
"Tässä
vaikuttivat rajalta huhut rajalta käännytetyistä heimopakolaisista ( paluuloikkareistakin? ) ja havainnot siitä, kuinka keskuspoliisi oli kommunistien ohella alkanut valvoa myöskin IKL:ää." Ja "Turvallisuuspoliisin henkilötarkkailu keskittyikin suureksi osaksi poliittisiin äärilaitoihin ja ulkomaalaisten valvonta jäi aukollisemmaksi."
IKL ei näyttäisi olleen venäläisemigrantteja ja heimopakolaisia vastaan, pikemminkin päinvastoin? Keski-Euroopasta tulleiden suhteen IKL:n kanta näyttää olleen erilainen.
Mutta
mistähän Urho on löytänyt tuon "varovaisenkin arvion mukaan n. 100 miljoonaa mk" itärajan takaa tulleiden huoltoon käytettynä summana 1918-1939 ?
lis. 18.10.: P.Nevalainen s. 124-125: "Suomessa 1990-luvulla tutut pakolaisten vastaanottokeskukset ja turvakodit eivät ole uusi keksintö. Kansainvälisesti katsoen Suomen pakolaishuoltoa ( 1920- ja 1930-luvuilla ) on pidetty laajana. Samaten on todettu, että suomalaiset huolehtivat pakolaisista oma-aloitteisesti, ilman Kansainliiton huomautteluja."
"Talvisotaan mennessä rahaa oli käytetty yht. n. 88 ( nykyrahassa lähes 130 ) miljoonaa markkaa"! ( kirj. 1999 )
"Sisäministeriön alainen Valtion pakolaisavustuskeskus lakkautettiin 1930-luvulla, päätösvallan siirtyessä yhä enemmän kunnille." Köyhäinapua ja vaivaistenhoitoa tuolloin, sosiaaliturvaa ei juuri ollut? Vienankarjalaisten pakolaisapu lienee lopetettu jo 1930 ja sekin lienee ollut hyvin pientä? Heimopakolaiset ja emigrantit eivät näyttäisi suuremmin välittäneen hakea kansalaisuuttakaan. Venäläisemigrantteja oli kaikkiaan 2-3 miljoonaa ja mm. Ranskassa, Euroopan johtavassa emigranttikeskuksessa, kansalaisuuden oli ww2 alkuun mennessä hankkinut vasta 18000, vaikeinta kansalaisoikeudet oli saada jo Weimarin tasavallan Saksassa, jossa vaadittiin mm. 20 vuoden oleskeluaikaakin.
Suomessa
vaadittiin 5 vuotta, mutta kansalaisuuden saattoi saada "erinomaisista" syistä nopeamminkin. Suomen kansalaisuuksia otettiin vielä 1950-luvullakin. Kansalaisuuden ehtona oli mm. kyky hankkia itse elantonsa ja anominen edellytti repullisen todistuksia eri tahoilta, EK:lta siitäkin millainen oli anojan suomen kielen taito ja juopotteliko hän.
"Suomen linja ei pakolaisten kohdalla ollut kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen tiukka", mutta mikä sitten lienee ollut syynä tiukkuuteen keski-Euroopasta tulleiden kohdalla. Sisäministeri Kekkosenkin toteutunutta toimintaa vastauksessaan eduskunnassa voinee pitää tiukkana?
Veikko Palvo