Vilkaisin Norstedtsin 2000-luvulla julkaistun kahdeksanosaisen Sveriges historia -sarjan (jonka taustavoimiin Harrisonkin kuului) nidettä, joka kattaa vuodet 1830 - 1920. Osan on kokonaisuudessaan kirjoittanut akatemiaprofessori Bo Stråht. Kuten arvata saattaa, ruotsalaisten valtaisat mittasuhteet saavuttanut Amerikan-siirtolaisuus saa kirjassa ansaitsemansa huomion. Hakemiston perusteella aihetta emigration käsitellään (hätäisesti laskien) kirjassa kaikkiaan 37 sivulla.Tapio Onnela prof. Dick Harrisonia siteeraten kirjoitti:Kolmannen muuttoaallon Harrsion ajoittaa 1800-luvulle, jolloin Ruotsin teollisuus alkaa kehittyä (samaan aikaan kun ruotsalaisia puolestaan muuttaa suurin joukoin Yhdysvaltoihin)
Invandrarnas betydelse blir ännu tydligare om vi koncentrerar oss på enskilda orter, där de inte sällan kom att prägla näringsliv, politik och kultur. Vad hade Uddevalla varit utan invandrarsläkter som Thorburn och Macfie? Vid sidan av dessa förmögna entreprenörer fanns många mindre namnkunniga invandrare, både säsongsarbetare och permanenta immigranter, som fick hjulen att snurra inom branscher som var svensken i gemen främmande
Sen sijaan hakusana immigration puuttuu tykkänään tämän Ruotsin historiaa vuosina 1830 - 1920 käsittelevän niteen asiarekisteristä.
Harrison viittaa Uddevallaa onnellistuttaneisiin Thornburn- ja Macfie -sukuihin, joita Bo Stråht ei lainkaan noteeraa, vaikka muuten puheena olevassa kirjassa käsitellään hyvinkin laajasti Ruotsin varhaista industrialismia. Otan tämän puheeksi siksi, että argumentti tunnetaan hyvin Suomessakin käydystä keskustelusta; mm. erään alan instituutin johto on siihen useinkin vedonnut siihen, miten Finlaysonit ja Barkerit, Fazerit ja Sinebrychoffit jne. panoksellaan olivat matkaansaattamassa maassamme sitä, mistä taloushistorioitsija Rostow aikanaan käytti suosittua (nykyään ilmeisesti jo vanhentunutta) termiä the industrial take-off. - Argumentti on mielestäni kovin huono, jos sillä perustellaan massasiirtolaisuutta. Kyseessähän oli alkavan teollisuuskapitalismin erityinen tyyppi, ns. entreprenööri, joka kyllä oli valmis vaihtamaan maata ja ottamaan riskejä mutta joka toi muassaan sellaista, mitä esim. Amerikan-siirtolaisilta tyystin puuttui: valmista pääomaa tai ainakin luotonantajien verkosto sekä ennen muuta pitkälle kehittynyttä taitotietoa. Muutenkin tuntuu kovin anakronistiselta vetää analogioita 1800-luvun maailmaan (puhumattakaan jostain 1200- ja 1300-luvusta, jolloin koko valtio-käsitettä ei nykymuodossa ollut olemassakaan.) Esimerkki: Bremenistä 1700-luvun lopulla Viipuriin onneaan etsimään hakeutunut "vaatimaton kirjanpitäjä" Johan Friedrich Hackmanin yritys alkoi paisua Viipurin mahtikauppahuoneeksi monien vaikeuksien ja lähes vararikon jälkeen vasta, kun hänen onnistui solmia aviolitto leipzigiläisen liikemiehen tyttären kanssa, mikä toi perinnöksi kivitaloja, sahaosuuksia ja kartanon. Todennäköisyys nykyaikana?
Dick Harrison siis on ilmaissut asiasta näkemyksensä. Hän on professori, ja esim. Suomi on ruotsalainen -tv-sarjan yhteydessä meille maallikoille moneen kertaan tällakin foorumilla teroitettiin, että on uskottava kun professorit sanovat. Silti meikäläisille jää jäljelle paha dilemma: professorit ottavat useinkin samaan asiaan täysin vastakkaisen kannan. Ketä siis uskoa? Nyt puheenalaisessa kysymyksessä voitaisiin Dick Harrisonin vastinpariksi ottaa vaikkapa Timo Vihavainen. Hänkin on professori. Vihavaisen maahanmuuttoa koskeviin kannanottoihin,sekä nykytilannetta että Harrisonin tapaan tulevaisuutta koskeviin, voi tutustua hänen blogistaan ja sen laajasta arkistosta, jos joku ei sitä vielä ole tehnyt.
Edellä kirjoittamallani en pyri minkäänlaiseen kannanottoon; kysymys kokonaisuudessaan on meikäläiselle liian kompleksinen ja sisältää liian monta muuttujaa. Historian satunnaisena kuluttajana en vain pidä suotavana, että muutenkin epävarmoille premisseille usein rakentuvaa historiankirjoitusta alkaisi jälleen kasvavassa määrin värittää suoranainen historiapolitiikka - puolin tai toisin.
Korjattu lyöntivirheitä klo 11.54