Lemmi, kirjoitit tuossa aikaisemmin että:
"Krimin viime vuosikymmenten historiasta olisi mukava tietää enemmän."
Nyt on niin onnellisesti, että sitä aihetta käsittelee brittiprofessori Richard Sakwa (Kentin yliopisto) tutkimuksessa: "Frontline Ukraine: Crisis in the Borderlands" (I.B.Tauris, 2014).
Guardianin arvostelu Sakwan kirjasta on täällä:
http://www.theguardian.com/books/2015/f ... ew-account
Nykyisin russofobit vaativat krimiläisten mielipiteen mitätöimistä perustellen vaatimustaan sillä, että krimiläisten mielipiteen ilmaisu oli Kiovan mielestä laiton. Eivät edes russofobit kumminkaan kiistä sitä että krimiläisten valtaenemmistö halusi että Krim liittyi Venäjän federaatioon.
Krimiläiset eivät kumminkaan olisi russofobien mielestä saaneet olla sitä mieltä, että heille oli edullista pyytää liittymistä Venäjän federaatioon. Siksi he eivät olisi saaneet äänestää niin kuin äänestivät, siinä on russofobien mielipiteen ydin. Ukrainan perustuslaki ei tuntenut Krimillä suoritettua kansanäänestystä. Ei se kyllä sitä kieltänytkään.
Samoin esimerkiksi aikoinaan Venäjän perustuslaki ei tuntenut Suomen eduskunnan itsenäisyysjulistusta vuonna 1917. Kuitenkin eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen.
Siksi luulisi että russofobien mielestä Suomi ei tullutkaan itsenäiseksi joulukuun 6 päivänä 1917 niin kuin me muut uskomme. Joka tapauksessa luulisi että ne olisivat sitä mieltä että eduskunta syyllistyi laittomuuksiin julistamalla mamme itsenäiseksi. Niin se tietysti tekikin.
Totta kai Suomen itsenäisyysjulistus oli laittomuus mutta huomaa: vain Venäjän lain mukaan. Niin oli myös Krimin kansanääänestys mutta huomaa: vain Ukrainan lain mukaan.
Suomen itsenäisyys on minusta hyvä asia ja hyväksyn sen kysymättä sen laillisuuden perään. Minusta krimiläisten mielenilmaus oli myös hyvä asia krimiläisten kannalta. Hyväksyn myös sen kysymättä Ukrainan lain perään. Ukrainassa krimiläiset olisivat varmaan joutuneet Kiovan vallanpitäjien nationalistisen politiikan alle ja joutuivatkin aluksi Radan hyväksymän kielilain uhatessa. Kiovan venäjämielisten vastaiset toimet olisivat sortaneet ennen kaikkea krimiläisiä. Sitä krimiläiset kai pelkäsivät.
Ukraina on nykyisin kai konkurssissa. Siihen on johtanut nykyisen Kiovan korruptio ja Donbassin alueen tuotannon ja kaupan tyrehtyminen Kiovan aloitettua sodan Donbassia vastaan. Kiovan määräämissä omien pommituksessa tuhoutuneet tehtaat eivät tuota mitään, sen jokainen ymmärtää. Tätäkin krimiläiset pakenivat.
Professori Sakwa käsittelee Krimin kysymystä kirjassaan muun muassa näin:
It is likely that after the Russo-Georgian war of 2008 military plans were laid down for various contingencies in Ukraine, and as the Maidan protests unfurled, no doubt the General Staff in Moscow was brushing them up. … With the Sochi Olympics over on 23 February, Putin turned his attention to Ukraine… The Russian media undoubtedly exaggerated the threat to Crimea’s Russophone population, but they were, in the light of later events in Odessa [Odessan verilöyly = tapahtuma, jossa polttettiin 45 venäjämyönteistä elävältä] not entirely unfounded.... Russian actions were prompted by ‘realist’ geo-strategic motives, but these were supplemented by ‘ethno-national’ concerns based on the idea of the ‘Russian world’, a sphere of Russophone interests…
Critics argue that the referendum violated the Ukrainian constitution and international law, but the reunification was defended by Russia on a number of grounds, leaving aside the argument that the Ukrainian constitution had been rendered null and void by the ‘putsch’ of 22 February.
First, there is the procedural point... [that the decision] of 1954 had not even followed the correct Soviet formalities…. In addition, the port of Sevastopol had since 29 October 1948 been an ‘object of all-union significance’, so even when the peninsula changed jurisdictions, Sevastopol remained under the direct control of Moscow. When the Soviet Union broke up, Russia as the ‘continuer state’ automatically retained sovereignty over the city.
Second, there was the preventative argument, couched in terms of averting attacks against the Russian-speaking population of the peninsula. There had been some threatening political actions, notably the attempt to abolish the 2012 language law, but no direct threats by that time. Later events, notably the Odessa massacre and the disproportionate violence with which the war was pursued in the Donbas, suggest that fears were not entirely misplaced, yet the separatism of Crimea no doubt intensified the violence of the response elsewhere.
The third argument would stress the right of peoples to self-determination, a cardinal principle of modern international law (jus cogens). However, no procedure is articulated whereby this declared right can be actualised, and the presumption is against secession unless a clear and transparent popular mandate has been achieved, usually through a referendum or as a remedial response to persecution, as in Kosovo and East Timor (Timor-Leste). The two referendums in Quebec in 1980 and 1995 and the one in Scotland in September 2014 are a model of how this should be done.. The referendum in Crimea certainly did not meet these standards... In addition, the vote breached the stipulations of the Ukrainian constitution and was opposed by the incumbent government.
The partisans of Crimean secession argue that it is precisely the last point that vitiates the other doubtful features of the referendum... For the defenders of Crimea’s choice, this would be the worst form of selective justice. It is clear that the majority of the Crimean population favoured unification with Russia, and the opportunity presented by constitutional breakdown was seized. However, the lack of a clear and transparent ballot undermines the legitimacy, quite apart from the issue of the legality, of the process.
The fourth argument draws on the Kosovo precedent, whereby secession can be justified by facts on the ground and the realities of international power politics.
Sakwa, Richard: Frontline Ukraine: ”Crisis in the Borderlands (ss. 107-112).
Sakwa käsittelee siis hyvin seikkaperäisesti niitä erilaisia näkemyksiä, joita asiasta on esitetty.
Russofobien näkemyksissä ei väitetä että Suomen itsenäisyys ja irtaantuminen Venäjästä oli kielteistä. Esimerkiksi Onnela joutuu turvaamaan siihen selektiiviseen tulkintaan, josta Sakwa puhuu: Suomesta puhuttaessa hän katsoo, että emämaan lakia ei ollut nodatettava mutta Krimistä puheen ollen oli emämaan lakia noudatettava. Kummassakin tapauksessa osittaa lopputulos mihin Onnela pyrkii: Venäjälle aiheutetun vahingon maksimoimiseen. Tässä kohdin Onnelan kaksimielisyys paljastuu. Se joutuu ikään kuin keskelle valokeilaa.
Russofobit eivät tietysti voi julkisesti myöntää että tärkeintä heille on vahingon aiheuttaminen Venäjälle. Krimiläisten itsemääräämisoikeus on toisarvoista. Jos käsitellään niiden mielipidettä niin niiden mielestä on paras se vaihtoehto, jossa Venäjälle aiheutuu maksimaalisesti vahinkoa. Krimiläisistä viis he sanovat. Heille pääasia on että venäläisille aiheutetaan vahinkoa, ja mitä enemmän vahinkoa sen parempi.
Luulen että tämä on taustalla kun russofobit olivat närkästyneitä kun krimiläiset pääsivät ilmaisemaan mielipiteensä ”laittomasti” kansanäänestyksessä ja saivat Krimin liitettyä Venäjään. Russofobit halusivat määrätä krimiläiset Kiovan alaisuuteen eikä Krimiä olisi saanut päästää osaksi Venäjää, jota krimiläiset itse halusivat. Krimiläisillä ei ollut russofobien mielestä oikeutta ”väärän” mielipiteeseensä koska se oli myönteistä Venäjälle.
Lisäksi - laukaustakaan ei ammuttu. Ketään ei tiettävästi edes uhattu. Ukrainan laivaston palveluksessa olleet pakenivat Venäjän laivastoon lukuun ottamatta muutama, jotka kotiutettiin. Menettely oli kuin pyhäkoulussa verratuna Kiovan tapahtumiin. Tataarien kieli, Krimin tataari, virallistettiin heti. Se on nykyisin Krimillä yksi virallisista kielistä. Muut viralliset kielet ovat venäjä ja ukraina.
Palataan takaisin Sakwan kirjaan. Kirja on kirjoitettu asiantuntemuksella ja monipuolisesti sekä tasapuolisesti aihetta käsitellen. Siksi russofobit eivät voi sietää tätä teosta. Se on kuitenkin jokaiselle Ukrainan kriisistä ja sen objektiivisista taustoista kiinnostuneelle perusteos. Siinä rajoitutaan kuitenkin vain Ukrainan kriisin sisäpoliittisiin syihin eikä siinä puututa Ukrainan kriisin ulkopoliittisiin juonitteluihin, lähinnä USA:n ja EU:n juonitteluun ja sopimusrikkomisiin (ennen kaikkea sopimus 21.2.14). Näitä Ukrainan kriisin taustoja esittelee ennemmin vaikka USA:lainen professori John J. Mearsheimer. Sakwan teos on selvästi tieteellinen teos, eikä mikään poliittinen julistus.
Suosittelen professori Richard Sakwan kirjaa ”Frontline Ukraine: ”Crisis in the Borderlands" lämpimästi jokaiselle.