Nähdäkseni Tavitien johtopäätös on oikea. Maamme on niin muodoin saattanut itsensä lopullisesti samaan asemaan kuin vuonna -40 talvisodan jälkeen. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole mitään ”Mainilan laukauksia” joilla silloin oikeutettiin kauttakulkusopimus. Talvitie huomauttaa asiasta:Suomi on ratkaisuillaan tehnyt Venäjästä vihollisen ja antanut alueensa Venäjän vihollisten käyttöön. Niin ollen se ei voi välttyä Itämeren alueella Venäjän ja lännen välillä mahdollisesti puhkeavalta sotilaalliselta kriisiltä.
Edelleen Talvitie toteaa Suomen ja Ruotsin osalta näiden Nato-jäsenyydestä seuraavaa:Isäntämaasopimus vertautuu vuonna 1940 Saksan kanssa tehtyyn kauttakulkusopimukseen, josta ei ollut enää perääntymisen mahdollisuutta.
Kokonaiskuva Baltiassa ja yleensäkin koko itäisessä Euroopassa on Talvitien mukaan varsin lohduton. Selvityksessä lähdetään siitä, että Venäjä voi kriisin sattuessa miehittää Baltian maat hyvin nopeasti. Mikä olisi silloin Suomen ja Ruotsin asema, kysyy Talvitie.Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys saa [Venäjän ulkoministeri] Lavrovilta jyrkän reaktion. Tämä kannattaa noteerata myös Suomessa. Toisin sanoen Suomen ja Ruotsin muodollinen liittyminen Natoon katsottaisiin Venäjällä Itämerellä vallitsevan tilanteen muuttumisena oleellisesti. Olen edellä jo käsitellyt eräitä Venäjän mahdollisia reaktioita Suomen Nato-kaavailuiden toteutumiselle. Nyt siihen on lisättävä Venäjän asevoimien jatkuva demonstraatio, että väylät Pietarista Kaliningradiin pysyvät auki. Lavrov käsitteli myös paljon Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmää. Venäjällä se nähdään suunnatuksi sitä vastaan. Yksi merkillisyys oli tuoda ohjuspuolustusjärjestelmään kuuluva amerikkalainen sota-alus Mustalta mereltä Itämerelle lähelle Kaliningradia. Tämän operaation yhteys Iranin mahdolliseen ydinaseuhkaan tuntuu kovin kaukaa haetulta. Länsi myös selvästi antaa sytykkeitä venäläisten epäluuloihin amerikkalaisten vaikutteista.
Talvitien analyysi pojautuu siis siihen käsitykseen, että suurvaltapoliittisessa tilanteessa mitään odottamatonta ei tapahdu esimerkiksi eteläisessä Aasiassa. Tällöin ajatuksiin nousisi lähinnä Etelä-Kiinan meri, ja kehitys siellä, jossa erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan intressit ovat jo pitkään olleet ajautumassa ristiin. Miten tämän suurvaltapolitiikan tärkeä alueen kehitys vaikuttaa seuraavan Yhdysvaltojen presidentin ulkopolitiikkaan jää nähtäväksi. Jotkut ulkopoliitiikan analyytikot kuten Stephen M. Walt olettavat, että Yhdysvaltojen ”pivot to Asia”, kumarrus Aasiaan jää pysyväksi ilmiöksi, aivan erityisesti, jos seuraava presidentti on Hillary Clinton, jonka käsialaa kumarrus on alunperin ollut.
Näin analysoi uutistoimisto Reuters tilannettaYhdysvaltojen presidentti Obaman ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin Washingtonin tapaamisen yhteydessä viime syksynä:
Geopoliittisesti tarkastellen on konflikti Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä vain hankalasti vältettävissä näiden kamppaillessa hegemoniasta Etelä-Kiinan merellä. Miten nämä kysymykset heijastuvat kansainväliseen politiikkaan jää nähtäväksi.China said talks on Thursday between President Xi Jinping and U.S. President Barack Obama were constructive, even as the two sides remained far apart on the South China Sea and U.S. missile defense plans for South Korea.
Meeting on the sidelines of a nuclear security summit in Washington, Xi and Obama agreed to step up cooperation to ensure nuclear security worldwide and to do more on cyber security. They also agreed to continue to work on a bilateral investment treaty, China's assistant foreign minister, Zheng Zeguang, told a news briefing.
At the same time, the Obama administration is still at a loss about how to curb China’s assertiveness in the South China Sea, where Beijing has continued to reclaim land for potential military use despite conflicting claims with its neighbors.
Talvitien Nato-näkemyksissä tämä lähtee siitä että muutoksia ei tapahdu. Näin ollen Talvitie päättää analyysinsa seuravasti:
Talvitien blogikirjoitusTärkeä kysymys nyt kuuluu: Kannattaako Suomen siis lähteä tuollaiselle kilpavarustelun ja sotilaallisten kriisien tielle vai pyrkiä vakauttamaan tilannetta lähialueilla lähinnä luottamusta ja turvallisuutta lisäävillä toimilla?
Semmottii...