Tapio Onnela kirjoitti:Minusta on kuitenkin epäreilua pistää Nurmen sanomaksi jotakin mitä hän mitä ilmeisemmin ei ole sanonut. Väitteesi Nurmen sotakiihkoilusta kaipaa tuekseen faktoja, ei "vaihtoehtosia faktoja", joita nyt olet esittänyt.
Miksi ihmeessä, minkälaisella motiivilla olisin jo toukokuussa 2016 ryhtynyt itse sepittelemään toimittaja Lauri Nurmen sanoneen jotain sellaista, mitä hän ei ole sanonut? (Asiaa koskeva ensimmäinen viestini 21.5.2016 on luettavissa Agricolan arkistossa.) Tapio Onnela väittää tietävänsä, että "
mitä ilmeisimmin" Nurmi ei ole kirjoittanut "olevan sietämätön ajatus, ellei Suomi osallistuisi, jos Viron ja Venäjän välillä rytisee". (Sitaattimerkit äskeisessä
viitteelliset, koska aivan sanatarkkaa lainausta eli alkuperäistä lehtileikettä en vahingokseni tuolloin ymmärtänyt ottaa talteen.) Minä puolestani väitän, että jos minulla tulee olemaan tilaisuus käydä läpi Turun Sanomien paperilehdet vuodesta 2015 vuoden 2016 toukokuuhun (paperilehdistä ei ainakaan voi jälkikäteen mitään muuttaa tai poistaa), niin
mitä ilmeisimmin = lähes varmasti tuo kohta sieltä löytyisi. Sen verran vahva muistikuva minulla käsinkirjoitetun, referoivan muistiinpanoni ohella on; lisäksi eräät henkilöt, joilta olen nyt asiaa kysellyt, muistavat asian kanssani aivan yhtäpitävällä tavalla.
Mutta, kuten sanottu, ainakaan nykytilanteessa en tuota näyttöä sanotusta syystä pysty antamaan, ja juuri siihen Onnela tuntuu innokkaasti tarttuvan.
Ongelma on kuitenkin nähdäkseni kierrettävissä muulla, tuoreemmalla aineistolla. Olen siis edellä tässä ketjussa kirjoittanut minusta näyttävän, että toimittaja Lauri Nurmi tuntuu artikkeleisssaan harjoittavan sotamielialan lietsontaa. Äskeisen uutisaineiston valossa pysyn tässä näkemyksessäni. Kun hallitus tällä viikolla julkisti ns. puolustusselontekonsa, toimittaja Nurmi kirjoitti asiasta uutisartikkelin Lännen Median lehtiin, ainakin Turun Sanomiin. Seuraavassa puheena olevan aiheen kannalta keskeiset otteet (TS 17.2.2017, sivu 13):
[Otsikosta:] PUOLUSTUSSELONTEON SANANVALINNAT PALJASTAVAT, ETTÄ VALTIONJOHTOMME EI PIDÄ REALISTISENA TOIVEJAJATTELUA, JONKA MUKAAN SUOMI VOISI JÄÄDÄ ITÄMEREN KONFLIKTIN ULKOPUOLELLE.
[Leipätekstistä:] Toisin kuin Baltian maat, Suomi ei voi laskea mitään Naton yhteisen ilmapuolustuksen varaan. Suomi silti arvioi olevansa osa länsiliittoutumaa, jos Itämerellä leimahtaa.
[- -]
Valtiojohto ei siis pidä realistisena toiveajattelua, että Suomi voisi pysytellä Itämeren alueen konfliktin ulkopuolella.
Tätä on syytä verrata otteeseen Helsingin Sanomien vastaavasta uutisesta (HS 17.2.2017, sivut A12 - A13):
PUOLUSTUS SAA LISÄÄ MÄÄRÄRAHOJA ENSI VUONNA. SODANAJAN JOUKKOJEN MÄÄRÄÄ HALUTAAN NOSTAA YLI 20 PROSENTILLA 280 000 SOTILAASEEN.
[- -]
Suomen osallisuudesta Baltian maiden puolustamiseen [puolustusministeri] Niinistöllä on selkeä näkemys. "Suomi ei vastaa Baltian maiden puolustuksesta", Niinistö sanoi. Hän lisäsi, että Suomella on EU:n jäsenenä avunantovelvoite. Niinistö muistutti Baltian maiden puolustuksen olevan Naton jäsenmaiden vastuulla. "Meillä on ihan tarpeeksi tekemistä oman valtion puolustamisessa", Niinistö sanoi.
Tämän puheena olevan aiheen osalta tuoreimmassa uutistapahtumassa tulee mitä selkeimmin näkyviin Lännen Median ja esim. Helsingin Sanomien (joka sekin tietenkin on "maailman sivu" kannattanut Nato-jäsenyyttä) perustavanlaatuinen ero: Siinä missä HS selostaa, mitä todella on sanottu, Lännen Median toimittaja alkaa jo heti otsikoinnista lähtien tehdä
omaa, omien toiveidensa mukaiselta vaikuttaavaa tulkintaa ""sanavalinnat paljastavat" jne.). Lukijalle - tuskin olen ainoa - syntyy vaikutelma, että Suomen osalta asia on jo ratkaistu: on olemassa automatiikka, joka mahdollisen kriisin puhjetessa väistämättä johtaa Suomen mukaan taistelutoimintaan Venäjää vastaan. Lukijassa syntyvää vaikutelmaa voimistavat Lännen Median toimittajan tätä aihepiiriä käsitellessään systemaattisesti käyttämät verbit, jotka suoraan viittaavat suoranaisiin fyysisiin operaatioihin: "jos Itämerellä '
leimahtaa', '
rytisee' " tms. - HS:n mukaan puolustusministeri Niinistö päinvastoin kiistää taistelutoiminta-automatiikan ja puhuu vain "avunantovelvoitteesta EU:n jäsenenä" - mitä se sitten konkreettisesti merkitsisikin. LM:n ja HS:n uutisten sisältöero voidaan haluttaessa nähdä vain hienoina nyansseina, mutta siinä tapauksessa kyse on käytännössä erittäin merkittävistä nyansseista.
On turha väittää, että kyse olisi vain satunnaisista sanavalinnoista. Lännen Median toimittaja Nurmi on tuonut esille edellä selostamaani näkemystään edustamisensa lehtien palstoilla jo pitkään; juuri siksi kiinnitin asiaan huomiota Agricolassa jo toukokuussa 2016 ja sen jälkeenkin. Mielestäni ei ole minkäänlaisen "vaihtoehtoisen faktan" esittämistä, jos tulkitsee sen
sotamielialan lietsomiseksi yleisössä. En lainkaan usko, että päämääränä olisi Suomen "saaminen" mukaan mahdolliseen sotaan vaan sellaisen henkisen ilmapiirin muokkaaminen, jossa "Suomen turvallisuuspoliittinen ratkaisu" alettaisiin kansan keskuudessa nähdä vaihtoehdottomana, jo tapahtuneena tosiasiana (
fait accompli).
Sitten on vielä otettava huomioon sekin mahdollisuus, että Lännen Median toimittaja Nurmi todella välittää yleisölle Suomen ylimmän ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon asiassa jo päättämän kannan. Siinä tapauksessa tuntuu täysin käsittämättömältä, ettei Nurmen mainitsema valtiojohto itse selvin sanoin, eksplisiittisesti, kerro asiaa meille kansalaisille, joita asia mitä läheisimmin ja vakavimmin koskee.
----------------
Olen nyt selittänyt viime päivien muidenkin tähän ketjuun kirjoittamieni viestien osalta sen, mitä minulla yleensä on selitettävää. Tämän tarkempaan en pysty. Jätän Agricolan mahdollisten puolueettomien (niitäkin sentään lienee) lukijoiden harkittavaksi, pitävätkö päätoimittaja Tapio Onnelan minuun toistuvasti kohdistamat syytökset "vaihtoehtoisten faktojen" eli valheiden levittämisestä paikkansa.