owklee
Viestit: 14
Liittynyt: 20.04.11 12:43

Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

16.05.16 11:39

Hei kaikille,

Osa keskustelijoista saattaa tietää loppuvaiheessa olevan väitöskirjaprojektini, jossa tarkastelen saksalaisten ja suomalaisten toisen maailmansodan sotavalokuvien kuvaa Neuvostoliitosta. Väitöskirjaprojektin myötä olen kiinnostunut laajemminkin kaikenlaisten kuva-aineistojen käytöstä historiantutkimuksen lähteenä, ja olen omalta osaltani yrittänyt edistää sitä Suomessa. Taidehistoriassa kuvien käyttö primaarilähteenä on arkipäivää, mutta oma kiinnostukseni on ensisijaisesti muualla kuin taidehistoriassa. Kävin jokin aika sitten Berliinissä mielenkiintoisessa visual history -konferenssissa, jossa esiteltiin saksankielisen alueen kuva-aineistoihin perustuvaa historiantutkimusta. Kirjoitin vaikutelmistani konferenssiraportin Ennen ja nyt –verkkolehteen. Raportin voitte lukea täältä: http://www.ennenjanyt.net/2016/05/kuvan ... -4-3-2016/

Kuulisin nyt mielelläni foorumilaisten kannanottoja siihen, mikä on visuaalisiin aineistoihin perustuvan historiantutkimuksen merkitys, nykytila ja tulevaisuus Suomessa?

YT

Olli Kleemola
Turun yliopisto

ASnellman
Viestit: 7
Liittynyt: 18.05.16 02:03

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 02:14

Hienoa, että kuvat otetaan viimein vakavasti! Menneisyydessä on niin kovin paljon aineellista ja visuaalista, mutta usein perushistorioitsija kirjoittaa lähdetekstin pohjalta tutkimustekstiä ja lipuu luontevasta kaiken muun ohi. ”Tekstifiksaatio” on aivan todellinen ilmiö.

Luullakseni kyse on osin tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista: jotkut ovat selvästi visuaalisempia kuin toiset, eikä aineellinen ja visuaalinen tule koskaan olemaan kaikille yhtä tärkeää.

Tuossa konferenssikuvauksessa minut pysäytti seuraava kohta, koska se muistuttaa niin selvästi omia ajatuksiani esinetutkimuksen saralla:

”Visual History -tutkimussuuntauksen alkusanat lausuttiin Saksan Konstanzissa vuonna 2006 järjestetyillä historiapäivillä, jossa Flensburgin yliopiston historian professori Gerhard Paul esitteli ajatuksiaan siitä, miten historioitsijoiden olisi aika havahtua huomaamaan kuvien voima, joka esimerkiksi visuaalisen kulttuurin tutkijoille on jo kauan ollut itsestäänselvyys. Kuvat eivät ole vain passiivisia tekstin koristeita, vaan aktiivisia toimijoita, jotka muokkaavat käsityksiämme todellisuudesta.”

Juuri näin ajattelen esineistä ja niiden roolista historiantutkimuksessa! Ja sivun mennen sanoen juuri vuodesta 2006 alkaen, jolloin itse tutkin museokokoelmien esineitä. Toistaiseksi olen päässyt rakentelemaan alan tieteellistä verkostoa, mutta toivottavasti olisi pian mahdollisuus tehdä myös syvällisempää tutkimusta aihepiiristä.

Esineiden kohdalla on tosin mentävä vielä askel visual historyä pidemmälle: niitä tulee mielestäni tutkia niiden omilla ehdoilla, ei vain historiantutkimuksen lähdeaineistona.

Nykyinen historiantutkimuksen piirissä tehty aineellisen kulttuurin tutkimus on lisäksi pääosin tekstien ja kuvien välittämien esineiden representaatioiden tutkimusta, vaikka nähdäkseni pitäisi päästä suoraan kiinni fyysiseen, moniaistiseen, luonnontieteellisestikin lähestyttävään materiaan – ja liittää siihen tietysti vielä kaikki representaatiot päälle.

Jos vertaa esinetutkimukseen, niin visual history näyttäisi siis olevan jonkin verran lähempänä perinteistä historiaa? Se ottaa kuvat pääosin lähteinä (ei niinkään itsenäisinä tutkimuskohteina?) ja kuvien kohdalla representatiivisuuden ja materiaalisuuden suhde on niin kiinteä, ettei eroa juuri pääse tekemään. Tulkitsenko oikein?

Konferenssikatsauksessa mainittu rajanveto taidehistoriaan on myös esinetutkimuksen puolella tuttu. Nähdäkseni lähioppiaineemme taidehistoria ja kansatiede asettelevat itse alansa niin ahtaasti, että meidän historiantutkijoiden on kerta kaikkiaan jo pakko ottaa aineellinen ja visuaalinen vakavasti. Eivät naapurioppiaineemme aina kysy relevantteja kysymyksiä. Ne asettavat itselleen monesti aivan tarpeettomia esteitä. Historian vahvuus on sen heikkoudessa: sillä ei ole omaa selkeää kohdetta ja lähestymistapaa, joten se voi tutkia hyvin monenlaista ja hyvin monenlaisin tavoin. Se kontekstoi, näkee laajasti, tutkii kaikkea inhimillistä menneisyydessä.

Konferenssikatsauksessa oli samoin kovin tuttu maininta ”eikä kirjoja tai artikkeleita kuvitettaessa huomioida alkeellisimpiakaan lähdekritiikin piirteitä”, josta olen julkaissut kuvaavan esimerkin: https://www.academia.edu/11885108/Emanu ... tapahtumat

Alex Snellman
Esinetutkimusverkosto Artefactan koordinaattori
http://www.artefacta.fi/

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 07:13

Läheskään kaikesta ei nykyaikanakaan ole autenttisia kuvia, ja ne eivät muutenkaan edusta tapahtumien ja olojen merkitystä. Toki lavastuksia ja fiktioita saa luoduksi mistä tahansa.

Hyvänä esimerkkinä ovat oman maamme sodat. Jos niitä joutuu kuvittamaan aidoin valokuvin tai filmein, kyseiset vaiheet vaikuttavat melko rauhallisilta ja harmittomilta. Omia kuolleita ja vammautuneitakaan niissä ei paljonkaan näy, ja vieraiden vihollisten ruumiit eivät paljon tunteita herätä. Oma sisällissotamme on tietysti tässä suhteessa eri asia. Ja ovatko vaikuttavat teloituskuvat lopultakaan aitoja - ehkä jokunen?

Tekniset mahdollisuudet sodan koko kuvan tallentamiseen olivat kyllä olemassa, sillä kameroita pystyi toki käyttämään siinä kuin aseitakin. Mutta dokumentointia ei pidetty niin tärkeänä asiana, että sen vuoksi olisi vaarannettu ihmishenkiä. Kuvaajat saivat pysyä tulelta turvassa, tosin se ei aina takalinjoillakaan onnistunut ja miinat olivat aina uhkana. Siksi TK-miehiäkin kuoli ja haavoittui.

Itse taistelijoiden ottamat kuvat ovat harvinaisia. Tositilanteissa heillä oli muuta tekemistä, ja todennäköisesti hekin erottivat kuvausharrastuksen sellaiseksi alaksi, jonka vuoksi ei kannataanut ottaa ylimääräisiä riskejä.

Sanottu käy selvästi ilmi mm. täältä sinänsä valtavasta kuvakokoelmasta: http://sa-kuva.fi/webneologinfin.html

Muista maista, nimenomaan suurvalloista on todenmukaiseltakin näyttäviä sotakuvia, mihin lienee vaikuttanut sekin, että näiden kuvaajien tekniset mahdollisuudet olivat kehittyneemmät.

JK. Sitä voi tosiaan ihmetellä, ettei sotakuvissa näy vihollista muuten kuin ruumiina tai vankina, jolloin nämä eivät enää olleet vihollisia. Joutuivathan etulinjan miehet sentään tekemisiin vaarallisempienkin ihmisten kanssa. Kerrotaan hurjista rynnäköistä, jopa käsikähmistä. Kameroita ei silloin lähistölle sattunut. Kun vertaa SA-kuvia ja esimerkiksi Tuntematon sotilas -elokuvia, saa käsityksen siitä, mistä kaikesta kameramiehet pysyivät poissa. Saattaa sanoa karkeasti, että ne oli eri miehet, jotka ruumiita teki ja eri, jotka niitä kuvasi... Tällainenhan on kaikissa sodissa räikeä vastakohta, etulinjan taistelijoiden helvetti ja toisaalta takaportaan ja kotirintaman suhteellisen turvalliset olot.

owklee
Viestit: 14
Liittynyt: 20.04.11 12:43

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 17:38

Historioitsija, esität muutamia pointteja, joihin haluaisin puuttua
Tekniset mahdollisuudet sodan koko kuvan tallentamiseen olivat kyllä olemassa, sillä kameroita pystyi toki käyttämään siinä kuin aseitakin. Mutta dokumentointia ei pidetty niin tärkeänä asiana, että sen vuoksi olisi vaarannettu ihmishenkiä. Kuvaajat saivat pysyä tulelta turvassa, tosin se ei aina takalinjoillakaan onnistunut ja miinat olivat aina uhkana. Siksi TK-miehiäkin kuoli ja haavoittui.
TK-miesten tappiot jatkosodassa olivat suhteellisesti katsottuna jalkaväen luokkaa. He eivät todellakaan tehneet työtään pelkästään takalinjoilla miinavaara ainoana uhkanaan, kuten esität.
Läheskään kaikesta ei nykyaikanakaan ole autenttisia kuvia, ja ne eivät muutenkaan edusta tapahtumien ja olojen merkitystä. Toki lavastuksia ja fiktioita saa luoduksi mistä tahansa.

Hyvänä esimerkkinä ovat oman maamme sodat. Jos niitä joutuu kuvittamaan aidoin valokuvin tai filmein, kyseiset vaiheet vaikuttavat melko rauhallisilta ja harmittomilta. Omia kuolleita ja vammautuneitakaan niissä ei paljonkaan näy, ja vieraiden vihollisten ruumiit eivät paljon tunteita herätä. Oma sisällissotamme on tietysti tässä suhteessa eri asia.

Itse taistelijoiden ottamat kuvat ovat harvinaisia. Tositilanteissa heillä oli muuta tekemistä, ja todennäköisesti hekin erottivat kuvausharrastuksen sellaiseksi alaksi, jonka vuoksi ei kannataanut ottaa ylimääräisiä riskejä.

Muista maista, nimenomaan suurvalloista on todenmukaiseltakin näyttäviä sotakuvia, mihin lienee vaikuttanut sekin, että näiden kuvaajien tekniset mahdollisuudet olivat kehittyneemmät.
En tiedä, tarkoititko nostaa tämän vain esiin, mutta tästä nimenomaan on kysymys. Valitin artikkelissani lähdekritiikin puutetta kuvien käytössä, ja voisin luetella tähän lukuisia teosesimerkkejä nimenomaan sotahistoriasta, joissa kuvia on käytetty ilman lähdekriittistä otetta periaatteella "niin on, koska kuvassa siltä näyttää". Esittämäsi huomiot dokumentointia rajoittavista tekijöistä ovat hyvä aloitus lähdekriittisyyteen kuvien suhteen, sillä ne auttavat ymmärtämään, miksi tässä tapauksessa SA-kuvien joukossa on paljon "rauhanomaista" materiaalia. Tärkeä pointti, jota et omassa luettelossasi maininnut, on SA-kuvien propagandistinen tarkoitus: kaikkia sodan kauheuksia ei haluttukaan näyttää kansalle. Juuri edellisen kaltaisesta kuvien syntykontekstin ymmärryksestä ja kuvien kriittisestä tarkastelusta on Visual Historyssä kyse.
Ja ovatko vaikuttavat teloituskuvat lopultakaan aitoja - ehkä jokunen?
Ainakin Aukusti Tuhkan ottamat teloituskuvat ovat aitoja. Olen lukenut hänen jäämistössään olevan kuvauspäiväkirjan joka sisältää varsin jännittävän kuvauksen kuvasarjan synnystä.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 17:51

owklee kirjoitti:---
TK-miesten tappiot jatkosodassa olivat suhteellisesti katsottuna jalkaväen luokkaa. He eivät todellakaan tehneet työtään pelkästään takalinjoilla miinavaara ainoana uhkanaan, kuten esität.---
Tuota on vaikea uskoa, sillä varsinaiset tappiot syntyivät taisteluissa, joihin TK-miehet siis vain poikkeustapauksissa joutuivat mukaan.
Luin tuon väitteen jostakin, mutta en viitsinyt ruveta sitä tarkemmin tutkimaan. Taisi olla asianomaisten omia laskelmia. Eiköhän virhe ole siinä, että jalkaväeksi on laskettu kaikki maajoukot. Etulinjan miehiä kuitenkin oli pieni vähemmistö heistä, ja heidän tappionsa olivat suhteellisesti suuret. Esimerkiksi tykistöjoukkojen tappiot olivat verraten pienet.

JK. Noiksi kauheuksiksi ja sensuroitaviksi käsitettiin nimenomaan omia kaatuneita ja pahasti haavoittuneita esittävät kuvat, jotka tosiaan olisivat julkisuudessa saaneet monet ihmiset viilenemään ainakin kevyelle sotapropagandalle. Mutta taistelukuvissa ei sinänsä ole erikoista kauheutta, ne päinvastoin kohottavat ihmisten sotainnostusta. Niitä vain ei syntynyt, koska kuvaajat eivät uskaltautuneet tapahtumapaikoille.
Viimeksi muokannut historioija, 18.05.16 18:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

owklee
Viestit: 14
Liittynyt: 20.04.11 12:43

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 18:02

Hei Alex,
(toivottavasti et pahastu jos sinuttelen?)
ASnellman kirjoitti:Hienoa, että kuvat otetaan viimein vakavasti! Menneisyydessä on niin kovin paljon aineellista ja visuaalista, mutta usein perushistorioitsija kirjoittaa lähdetekstin pohjalta tutkimustekstiä ja lipuu luontevasta kaiken muun ohi. ”Tekstifiksaatio” on aivan todellinen ilmiö.

Luullakseni kyse on osin tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista: jotkut ovat selvästi visuaalisempia kuin toiset, eikä aineellinen ja visuaalinen tule koskaan olemaan kaikille yhtä tärkeää.
Tämä on itsestäänselvyys: totta kai henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja preferenssit vaikuttavat tutkijoiden tutkimuskohteiden ja lähdeaineistojen valintaan. Kunhan tämä tiedostetaan, se on minusta vain hyvä asia. Sanoisin kuitenkin, että tutkijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole ainoa visuaalisuuden ylenkatsomiseen johtanut asia, vaan myös historiantutkimuksen tekstilähtöinen traditio on tässä vahvasti mukana.

Esineiden kohdalla on tosin mentävä vielä askel visual historyä pidemmälle: niitä tulee mielestäni tutkia niiden omilla ehdoilla, ei vain historiantutkimuksen lähdeaineistona.
Pahoittelen, mikäli konferenssikuvaukseni on ollut näin epäselvä. Tietenkään VH:n tarkoituksena ei ole kuvien "puristaminen" johonkin kuvitteelliseen "historiantutkimuksen lähdeaineiston" rooliin.
Jos vertaa esinetutkimukseen, niin visual history näyttäisi siis olevan jonkin verran lähempänä perinteistä historiaa? Se ottaa kuvat pääosin lähteinä (ei niinkään itsenäisinä tutkimuskohteina?) ja kuvien kohdalla representatiivisuuden ja materiaalisuuden suhde on niin kiinteä, ettei eroa juuri pääse tekemään. Tulkitsenko oikein?
Riippuu ihan siitä, miten Sinä ymmärrät perinteisen historian. Ohessa linkki erääseen visual historyn perustekstiin, jossa suuntaus määritellään mielestäni hyvin:
https://docupedia.de/zg/Visual_History_ ... rhard_Paul

Kuulisin mielelläni mielipiteesi ja ajatuksiasi tuon artikkelin luettuasi?
Konferenssikatsauksessa mainittu rajanveto taidehistoriaan on myös esinetutkimuksen puolella tuttu. Nähdäkseni lähioppiaineemme taidehistoria ja kansatiede asettelevat itse alansa niin ahtaasti, että meidän historiantutkijoiden on kerta kaikkiaan jo pakko ottaa aineellinen ja visuaalinen vakavasti. Eivät naapurioppiaineemme aina kysy relevantteja kysymyksiä. Ne asettavat itselleen monesti aivan tarpeettomia esteitä.
Tästä olen valitettavasti pakotettu olemaan kanssasi samaa mieltä, vaikka mielelläni näkisin asian olevan toisin. Mielestäni yhteistyö nimittäin hyödyttäisi kaikkia osapuolia huomattavasti nykytilannetta enemmän.

Apropos yhteistyö: jos koet sen hyödylliseksi/tarpeelliseksi, voin mieluusti joskus tulla puhumaan kuvien historialliseen tutkimukseen liittyen Artefactan tilaisuuteen. Toki voin myös kirjoittaa aiheesta.

YT

Olli Kleemola
Turun yliopisto

owklee
Viestit: 14
Liittynyt: 20.04.11 12:43

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 18:12

historioija kirjoitti:
owklee kirjoitti:---
TK-miesten tappiot jatkosodassa olivat suhteellisesti katsottuna jalkaväen luokkaa. He eivät todellakaan tehneet työtään pelkästään takalinjoilla miinavaara ainoana uhkanaan, kuten esität.---
Tuota on vaikea uskoa, sillä varsinaiset tappiot syntyivät taisteluissa, joihin TK-miehet siis vain poikkeustapauksissa joutuivat mukaan.
Luin tuon väitteen jostakin, mutta en viitsinyt ruveta sitä tarkemmin tutkimaan. Taisi olla asianomaisten omia laskelmia. Eiköhän virhe ole siinä, että jalkaväeksi on laskettu kaikki maajoukot. Etulinjan miehiä kuitenkin oli pieni vähemmistö heistä, ja heidän tappionsa olivat suhteellisesti suuret. Esimerkiksi tykistöjoukkojen tappiot olivat verraten pienet.

Tästä kiistely menee jo varsinaisen ketjun aiheen ohi, mutta olet todennäköisesti lukenut väitteen joko Reijo Porkan kirjasta Sodasta kuvin tai vaihtoehtoisesti puolustusvoimien kuvaustoiminnan "virallisesta" historiikista (Paulaharju & Uosukainen). Molemmat tuttuja kirjoja.

Laskutavoista voidaan tietysti aina saivarrella, mutta todettakoon, että TK-miehiä osallistui mm. kaukopartiotoimintaan, ja TK-Helander puolestaan sai surmansa kuvatessaan kesällä 1944 Immolan kentän pommitusta kentällä seisten. Ovatko nämä sitten takalinjatyötä? Ei minusta.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

18.05.16 18:45

owklee kirjoitti:
historioija kirjoitti:
owklee kirjoitti:---
TK-miesten tappiot jatkosodassa olivat suhteellisesti katsottuna jalkaväen luokkaa. He eivät todellakaan tehneet työtään pelkästään takalinjoilla miinavaara ainoana uhkanaan, kuten esität.---
Tuota on vaikea uskoa, sillä varsinaiset tappiot syntyivät taisteluissa, joihin TK-miehet siis vain poikkeustapauksissa joutuivat mukaan.
Luin tuon väitteen jostakin, mutta en viitsinyt ruveta sitä tarkemmin tutkimaan. Taisi olla asianomaisten omia laskelmia. Eiköhän virhe ole siinä, että jalkaväeksi on laskettu kaikki maajoukot. Etulinjan miehiä kuitenkin oli pieni vähemmistö heistä, ja heidän tappionsa olivat suhteellisesti suuret. Esimerkiksi tykistöjoukkojen tappiot olivat verraten pienet.

Tästä kiistely menee jo varsinaisen ketjun aiheen ohi, mutta olet todennäköisesti lukenut väitteen joko Reijo Porkan kirjasta Sodasta kuvin tai vaihtoehtoisesti puolustusvoimien kuvaustoiminnan "virallisesta" historiikista (Paulaharju & Uosukainen). Molemmat tuttuja kirjoja.

Laskutavoista voidaan tietysti aina saivarrella, mutta todettakoon, että TK-miehiä osallistui mm. kaukopartiotoimintaan, ja TK-Helander puolestaan sai surmansa kuvatessaan kesällä 1944 Immolan kentän pommitusta kentällä seisten. Ovatko nämä sitten takalinjatyötä? Ei minusta.
Rintaman takana on takana, ja siellä tappiot ovat enemmän huonoa tuuria ja omaa varomattomuutta kuin riskinottoa, joko pakollista tai vapaaehtoista.

owklee
Viestit: 14
Liittynyt: 20.04.11 12:43

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

19.05.16 11:20

owklee kirjoitti:Hei Alex,
(toivottavasti et pahastu jos sinuttelen?)
ASnellman kirjoitti:Hienoa, että kuvat otetaan viimein vakavasti! Menneisyydessä on niin kovin paljon aineellista ja visuaalista, mutta usein perushistorioitsija kirjoittaa lähdetekstin pohjalta tutkimustekstiä ja lipuu luontevasta kaiken muun ohi. ”Tekstifiksaatio” on aivan todellinen ilmiö.

Luullakseni kyse on osin tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista: jotkut ovat selvästi visuaalisempia kuin toiset, eikä aineellinen ja visuaalinen tule koskaan olemaan kaikille yhtä tärkeää.
Tämä on itsestäänselvyys: totta kai henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja preferenssit vaikuttavat tutkijoiden tutkimuskohteiden ja lähdeaineistojen valintaan. Kunhan tämä tiedostetaan, se on minusta vain hyvä asia. Sanoisin kuitenkin, että tutkijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole ainoa visuaalisuuden ylenkatsomiseen johtanut asia, vaan myös historiantutkimuksen tekstilähtöinen traditio on tässä vahvasti mukana. /quote]

Lisään eiliseen kommenttiini vielä sen, että historiantutkimuksen tradition lisäksi kuvatutkimuksen vähäisyyteen vaikuttanevat myös käytännölliset seikat. Niillä tarkoitan esimerkiksi kuvien löytämistä arkistoista: kuinka moni tällä foorumilla liikkuvista henkilöistä EI ole koskaan käynyt läpi hyvin luetteloitua yritys- yhdistys- tai henkilöarkistoa, vain huomatakseen, että arkistoluettelon viimeisenä merkintänä on maininta "nippu valokuvia". Valokuvien asiasanoitus ja järjestäminen vaativat sellaisia voimavaroja, joita museoilla tai arkistoilla ei ole käytettävissään. Tiedän itse tapauksesta, jossa eräs suomalainen kaupunginmuseo kieltäytyi vastaanottamasta kaupungissa 50 vuotta toimineen valokuvausliikkeen negatiiviarkistoa, johon kuului mm. kaupunkikuvia 40 vuodelta, koska näköpiirissä ei ollut voimavaroja aineiston digitointiin. Negat päätyivät lopulta polttouuniin, kun valokuvausliikkeen tilat loppuivat. Voitte arvata, harmittiko?

Kuvien löytämistä ei helpota myöskään se tosiasia, että monesti tieteelliset kriteerit täyttävistä teoksistakin puuttuvat järjelliset kuvalähdemerkinnät. Työskentelin tänä ja viime vuonna Talvisotayhdistyksen tutkijana avustaen heitä kansalliseen talvisotamuistomerkkiin tulevien 105 valokuvan valinnassa. Turhautuminen oli välillä suurta kun kirjoissa esiintyi hyviä kuvia vailla minkäänlaista järjellistä lähdemerkintää.

Vaikka kuvat sitten lopulta päätyisivät museon haltuun, ei tilanne välttämättä ole sillä autettu. Monet museot saattavat vaatia haltuunsa saamistaan kuvista digitointi/käyttömaksun, jos kuvaa halutaan käyttää tutkimuksessa, mikä kuva-aineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa on käytännössä välttämätöntä, kuvaa kun ei voi "siteerata" tekstin tavoin eikä sanallinen kuvailu koskaan tavoita kuvan kaikkia nyansseja. Tässä ollaan toki menossa parempaan suuntaan, sillä monet toimijat ovat viime vuosina avanneet kuva-arkistojaan avoimeen käyttöön. Parantaa voi kuitenkin aina.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä esteenä kuvien tutkimuksessa on tieteellinen julkaisukulttuuri. Monet journaalit ja kirjankustantajat keskittyvät julkaisutoiminnassaan tekstuaalisten artikkelien julkaisuun. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta journaalien pienikokoiset formaatit ja sellainenkin seikka kuin painatuspaperi saattavat monesti käytännössä estää kunnollisten kuvien painatuksen. Joissakin tapauksissa kustantajat linjaavat myös, että kuvien painatuksesta koituvat lisäkustannukset kuuluvat kirjoittajan vastuulle. Esimerkkitapaus: tarjosin omaa, 150 mustavalkokuvaa sisältävää väitöskirjaani saksalaiselle kustantajalle. Kustantaja oli kyllä kiinnostunut, mutta sanoivat edellyttävänsä painatustukea, kuten saksalaisessa tiedemaailmassa monesti käytäntönä on. Ihmeellistä sen sijaan oli vaaditun painatustuen määrä: runsaaseen kuvamäärään viitaten kustantaja ilmoitti edellytetyn painatustuen olevan 12 000 euroa! Voitte arvata, jatkoinko neuvotteluja.

Internet-julkaiseminen, josta erinomaisena esimerkkinä mm. Ennen ja nyt -lehti, mahdollistavat toki myös kuvien julkaisemisen. Mielestäni olisi kuitenkin hienoa, jos tieteellinen julkaisukulttuuri "avaisi ovensa kuville" myös perinteisessä journaalimaailmassa. Yhtenä ratkaisuna tähän voisi toimia jonkinlainen hybridijulkaisu, jossa journaaleissa julkaistaisiin artikkelin teksti mutta kuvien sijaan julkaistaisiinkin niihin viittaavat QR-koodit (http://yle.fi/uutiset/qr-koodi_on_kanny ... ys/6212483). Kuvat voitaisiin tallentaa journaalin kustantajan palvelimelle tai voitaisiin viitata suoraan internetin kuva-arkistoihin. Talvisotayhdistys käyttää QR-tekniikkaa muistomerkkiin valittujen kuvien taustoittamiseen, mutta yhtä hyvin sitä voisi käyttää tieteellisten julkaisujen "kuvallisen horisontin" laajentamiseen. Olisiko tässä ratkaisu, jolla tieteelliset journaalit kykenisivät vastaamaan lisääntyvään visuaalisuuteen kulujen nousematta kohtuuttomiksi? Kuulen mieluusti ajatuksianne!

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

19.05.16 18:38

historioija kirjoitti:
owklee kirjoitti:
historioija kirjoitti: Tuota on vaikea uskoa, sillä varsinaiset tappiot syntyivät taisteluissa, joihin TK-miehet siis vain poikkeustapauksissa joutuivat mukaan.
Luin tuon väitteen jostakin, mutta en viitsinyt ruveta sitä tarkemmin tutkimaan. Taisi olla asianomaisten omia laskelmia. Eiköhän virhe ole siinä, että jalkaväeksi on laskettu kaikki maajoukot. Etulinjan miehiä kuitenkin oli pieni vähemmistö heistä, ja heidän tappionsa olivat suhteellisesti suuret. Esimerkiksi tykistöjoukkojen tappiot olivat verraten pienet.
Tästä kiistely menee jo varsinaisen ketjun aiheen ohi, mutta olet todennäköisesti lukenut väitteen joko Reijo Porkan kirjasta Sodasta kuvin tai vaihtoehtoisesti puolustusvoimien kuvaustoiminnan "virallisesta" historiikista (Paulaharju & Uosukainen). Molemmat tuttuja kirjoja.

Laskutavoista voidaan tietysti aina saivarrella, mutta todettakoon, että TK-miehiä osallistui mm. kaukopartiotoimintaan, ja TK-Helander puolestaan sai surmansa kuvatessaan kesällä 1944 Immolan kentän pommitusta kentällä seisten. Ovatko nämä sitten takalinjatyötä? Ei minusta.
Rintaman takana on takana, ja siellä tappiot ovat enemmän huonoa tuuria ja omaa varomattomuutta kuin riskinottoa, joko pakollista tai vapaaehtoista.
Mitä ihmeen väliä kaatumisen paikalla on? Ja mitä ovat "varsinaiset tappiot"? Esim. Suomussalmella suomalaistenkin riveistä poistui paljon paleltumisen uhreja.

Halsti kuvaa kirjassaan Lapin sodassa länsimaisten lehtimiesten vierailua:
Syödessämme komentopaikan pihassa pitkän pöydän ääressä voileipää ja lihakeittoa alkoivat saksalalaisten ampua järeällä it-tykillä aikakranaatteja jotka räjähtivät ilmassa jossakin Ala-Rauman kylän seutuvilla. Tästä tapahtumasta tekivät vieraat suuren seikkailun lehdissään. Mitään vaara ei todellisuudessa ollut. Samoin paisuteltiin ihmejutuksi pari kranaattia jotka paukahtivat jossakin herrojen ollessa pienellä kävelymatkalla raskaan heitinkomppanian tuliasemaan.

Tulimme joukolla sellaiseen tulokseen että jos länsimaiden sotakirjeenvaihtajat ovat näiden kaltaisia, noiden maiden lehtiä lukeva yleisö ei voi saada asiallista käsitystä sodasta. Tapaus oli sitä nolompi kun miehistömme hyvin avomielisesti vertasi heitä tuntemiinsa saksalaisiin reporttereihin jotka olivat koulutettuja sotilaita ja silmää räpäyttämättä menivät jokaiseen paikkaa valokuvauskoneineen ja lehtiöineen.(kursiivi minun)


Toisin kuin Halstin alaiset sotilaat, voi hyvin ymmärtää, että ilman sotilaskoulutusta ei kannata "mennä jokaiseen paikkaan".

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

19.05.16 19:07

Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: Rintaman takana on takana, ja siellä tappiot ovat enemmän huonoa tuuria ja omaa varomattomuutta kuin riskinottoa, joko pakollista tai vapaaehtoista.
Mitä ihmeen väliä kaatumisen paikalla on? Ja mitä ovat "varsinaiset tappiot"? Esim. Suomussalmella suomalaistenkin riveistä poistui paljon paleltumisen uhreja.
Sitä väliä, että sellaisessa paikassa, jossa hengenmenon tai haavoittumisen riski on pieni, ei tuollaista ikävyyttä kohtuudella odota tapahtuvan, ja sinne siis on helpompi mennä. TK-miehet tietääkseni - ja jälkeenjääneen aineiston todistuksella - suosivat mm. kuvaustöissään tällaisia kohtuullisen riskin paikkoja.
"Varsinaisilla tappiolla" (epäilemättä huonosti valittu termi) tarkoitin valtaosaa tappioista, suurimpia niistä.
Halsti kuvaa kirjassaan Lapin sodassa länsimaisten lehtimiesten vierailua:

Tulimme joukolla sellaiseen tulokseen että jos länsimaiden sotakirjeenvaihtajat ovat näiden kaltaisia, noiden maiden lehtiä lukeva yleisö ei voi saada asiallista käsitystä sodasta. Tapaus oli sitä nolompi kun miehistömme hyvin avomielisesti vertasi heitä tuntemiinsa saksalaisiin reporttereihin jotka olivat koulutettuja sotilaita ja silmää räpäyttämättä menivät jokaiseen paikkaa valokuvauskoneineen ja lehtiöineen.(kursiivi minun)


Toisin kuin Halstin alaiset sotilaat, voi hyvin ymmärtää, että ilman sotilaskoulutusta ei kannata "mennä jokaiseen paikkaan".
Saksalaisten tiedottajien oli ilmeisesti pakko tai heillä oli kovempi paine mennä eteen. Mutta ei heiltäkään kovin rohkeita kuvia ole näkynyt.
Useimmilla suomalaisillakin TK-miehillä lienee ollut asevelvollisuus suoritettuna. Suuri osa heistä oli upseereja, kuten Olavi Paavolainen.
On selvää, että monikaan sellainen, joka ei ole velvoitettu panemaan henkeään "ehdolle", ei niin myöskään tee. Joka tapauksessa TK-miehissäkin oli tässä suhteessa monenlaista tapausta.

Asian ydin on kuitenkin se, että kaikkien sotien kuva-aineisto on pahasti vinoutunut takaportaan suuntaan. Tämä on muistettava historian visualisoinnissa.

ASnellman
Viestit: 7
Liittynyt: 18.05.16 02:03

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

19.05.16 23:59

Hienoa, että kuvat otetaan viimein vakavasti! Menneisyydessä on niin kovin paljon aineellista ja visuaalista, mutta usein perushistorioitsija kirjoittaa lähdetekstin pohjalta tutkimustekstiä ja lipuu luontevasta kaiken muun ohi. ”Tekstifiksaatio” on aivan todellinen ilmiö.

Luullakseni kyse on osin tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista: jotkut ovat selvästi visuaalisempia kuin toiset, eikä aineellinen ja visuaalinen tule koskaan olemaan kaikille yhtä tärkeää.
Tämä on itsestäänselvyys: totta kai henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja preferenssit vaikuttavat tutkijoiden tutkimuskohteiden ja lähdeaineistojen valintaan. Kunhan tämä tiedostetaan, se on minusta vain hyvä asia. Sanoisin kuitenkin, että tutkijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole ainoa visuaalisuuden ylenkatsomiseen johtanut asia, vaan myös historiantutkimuksen tekstilähtöinen traditio on tässä vahvasti mukana.
Lisään eiliseen kommenttiini vielä sen, että historiantutkimuksen tradition lisäksi kuvatutkimuksen vähäisyyteen vaikuttanevat myös käytännölliset seikat. Niillä tarkoitan esimerkiksi kuvien löytämistä arkistoista: kuinka moni tällä foorumilla liikkuvista henkilöistä EI ole koskaan käynyt läpi hyvin luetteloitua yritys- yhdistys- tai henkilöarkistoa, vain huomatakseen, että arkistoluettelon viimeisenä merkintänä on maininta "nippu valokuvia". Valokuvien asiasanoitus ja järjestäminen vaativat sellaisia voimavaroja, joita museoilla tai arkistoilla ei ole käytettävissään. Tiedän itse tapauksesta, jossa eräs suomalainen kaupunginmuseo kieltäytyi vastaanottamasta kaupungissa 50 vuotta toimineen valokuvausliikkeen negatiiviarkistoa, johon kuului mm. kaupunkikuvia 40 vuodelta, koska näköpiirissä ei ollut voimavaroja aineiston digitointiin. Negat päätyivät lopulta polttouuniin, kun valokuvausliikkeen tilat loppuivat. Voitte arvata, harmittiko?
Olen samaa mieltä, kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat.
Kuvien löytämistä ei helpota myöskään se tosiasia, että monesti tieteelliset kriteerit täyttävistä teoksistakin puuttuvat järjelliset kuvalähdemerkinnät. Työskentelin tänä ja viime vuonna Talvisotayhdistyksen tutkijana avustaen heitä kansalliseen talvisotamuistomerkkiin tulevien 105 valokuvan valinnassa. Turhautuminen oli välillä suurta kun kirjoissa esiintyi hyviä kuvia vailla minkäänlaista järjellistä lähdemerkintää.
Kirjojen kuvatoimittaminen on usein ulkoistettu jollekin erilliselle henkilölle, mikä johtaa ongelmiin.
Vaikka kuvat sitten lopulta päätyisivät museon haltuun, ei tilanne välttämättä ole sillä autettu. Monet museot saattavat vaatia haltuunsa saamistaan kuvista digitointi/käyttömaksun, jos kuvaa halutaan käyttää tutkimuksessa, mikä kuva-aineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa on käytännössä välttämätöntä, kuvaa kun ei voi "siteerata" tekstin tavoin eikä sanallinen kuvailu koskaan tavoita kuvan kaikkia nyansseja. Tässä ollaan toki menossa parempaan suuntaan, sillä monet toimijat ovat viime vuosina avanneet kuva-arkistojaan avoimeen käyttöön. Parantaa voi kuitenkin aina.
Tässä olisi hyvä paikka myönteiselle lobbaukselle. Museoviraston kuva-arkistoa on esimerkiksi arvosteltu maksullisuudesta, mutta ymmärtääkseni se työllistää kuvamaksuilla pysyvästi kaksi ihmistä, maksut vastaavat kahta henkilötyövuotta. Olisi aika kohtuutonta vaatia, että kuvien maksuttomuuteen siirtyminen johtaisi taas uusiin humanistien irtisanomisiin. Sen sijaan voisi open access -hengessä lobata opetus- ja kulttuuriministeriötä, että se korvaisi menetyt kuvamaksutulot vastaavalla budjettikorotuksella, koska - niin ainakin open accessin piirissä tunnutaan ajattelevan (en ole itse täysin vakuuttunut) - tämä voisi vastaavasti lisätä taloudellista toimeliaisuutta ja sitä kautta verotuloja.
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä esteenä kuvien tutkimuksessa on tieteellinen julkaisukulttuuri. Monet journaalit ja kirjankustantajat keskittyvät julkaisutoiminnassaan tekstuaalisten artikkelien julkaisuun. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta journaalien pienikokoiset formaatit ja sellainenkin seikka kuin painatuspaperi saattavat monesti käytännössä estää kunnollisten kuvien painatuksen. Joissakin tapauksissa kustantajat linjaavat myös, että kuvien painatuksesta koituvat lisäkustannukset kuuluvat kirjoittajan vastuulle. Esimerkkitapaus: tarjosin omaa, 150 mustavalkokuvaa sisältävää väitöskirjaani saksalaiselle kustantajalle. Kustantaja oli kyllä kiinnostunut, mutta sanoivat edellyttävänsä painatustukea, kuten saksalaisessa tiedemaailmassa monesti käytäntönä on. Ihmeellistä sen sijaan oli vaaditun painatustuen määrä: runsaaseen kuvamäärään viitaten kustantaja ilmoitti edellytetyn painatustuen olevan 12 000 euroa! Voitte arvata, jatkoinko neuvotteluja.
Samaa mieltä kaikesta ja kovin tutun kuuloista. Koska itse halusin paljon kuvia, mukaan lukien värillisiä, tein väitöskirjan kokonaan itse ja laitoin sen Unigrafialle tarvepainatusmyyntiin. Vaikka sitä on jonkin verran myytykin, niin painatuskulujen ja kuvamaksujen jälkeen olen edelleen tappiolla, enkä varmaan koskaan saa edes omiani takaisin. Silti se oli sen arvoista juuri siksi, että sain laadukkaan kuvituksen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurahan on visuaalisesti pahoinpidellyt Suomen Historiallisen Seuran vanhat, arvostetut julkaisusarjat, kuten Historiallisia Tutkimuksia -sarjan. Niissä ei ole edes kansikuvaa enää. Kun muutoin visuaalisuus on yhä tärkeämpi osa kaikkea - ja kuten visual history -suuntauksesta näkyy, se on yhä tärkeämpi osa myös tieteentekemistä - niin SKS kulkee tässä tavattoman rohkeasti vastavirtaan.
Internet-julkaiseminen, josta erinomaisena esimerkkinä mm. Ennen ja nyt -lehti, mahdollistavat toki myös kuvien julkaisemisen. Mielestäni olisi kuitenkin hienoa, jos tieteellinen julkaisukulttuuri "avaisi ovensa kuville" myös perinteisessä journaalimaailmassa. Yhtenä ratkaisuna tähän voisi toimia jonkinlainen hybridijulkaisu, jossa journaaleissa julkaistaisiin artikkelin teksti mutta kuvien sijaan julkaistaisiinkin niihin viittaavat QR-koodit (http://yle.fi/uutiset/qr-koodi_on_kanny ... ys/6212483). Kuvat voitaisiin tallentaa journaalin kustantajan palvelimelle tai voitaisiin viitata suoraan internetin kuva-arkistoihin. Talvisotayhdistys käyttää QR-tekniikkaa muistomerkkiin valittujen kuvien taustoittamiseen, mutta yhtä hyvin sitä voisi käyttää tieteellisten julkaisujen "kuvallisen horisontin" laajentamiseen. Olisiko tässä ratkaisu, jolla tieteelliset journaalit kykenisivät vastaamaan lisääntyvään visuaalisuuteen kulujen nousematta kohtuuttomiksi? Kuulen mieluusti ajatuksianne!
Hyviä ideoita! Meillä esinetutkimuksen vertaisarvioidussa verkkojulkaisussa Artefactumissa (http://www.artefacta.fi/artefactum) eräs keskeinen ajatus on nimenomaan se, että netissä kuvia voi julkaista paljon ja ne voivat olla värikuvia. Esineistä puhuminen ilman kuvia on yhtä mahdotonta kuin kuvista puhuminen ilman kuvia.

Mitä tulee mainitsemaasi Gerhard Paulin "Visual History" -artikkeliin, niin sitä olin itse asiassa vilkaissut jo aiemmin, mutta en vieläkään ole ehtinyt perehtyä siihen kunnolla. Luen sen lähiaikoina, mielenkiintoinen aihe!

Alex Snellman

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

20.05.16 22:33

historioija kirjoitti: Sitä väliä, että sellaisessa paikassa, jossa hengenmenon tai haavoittumisen riski on pieni, ei tuollaista ikävyyttä kohtuudella odota tapahtuvan, ja sinne siis on helpompi mennä. TK-miehet tietääkseni - ja jälkeenjääneen aineiston todistuksella - suosivat mm. kuvaustöissään tällaisia kohtuullisen riskin paikkoja.
Saiko TK-mies siis itse valita minne meni? Olisiko vaikuttanut sekin, etteivät sotilaat halunneet "sivullisia" vaivoikseen?

Sitä paitsi talvisodassa kuvaaminen näyttää olleen aika lailla improvisoitua. Esim. Markku Pietisen kirjasta vanhemmistaan Eila Hiltusesta ja Otso Pietisestä Tulivuori ja marttyyri käy ilmi, että Pietisen valokuvadynastian pojat värvättiin ihan sattumalta sodan alussa valokuvaajiksi, toinen taisi olla vapautettu sotapalveluksesta ja toinen alaikäinen.

Aivan sodan alussa ei lehtimiehiä rintamalle edes päässyt, joten tuskin kuvaajiakaan. Mika Waltarin käynti Kollaalla (2-osainen artikkeli julkaistiin Hesarissa tammikuun alussa 1940) tapahtui hiljaisena päivänä (Waltari oli B-mies RUK:ssa tapahtuneen auto-onnettomuuden seurauksena).

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

20.05.16 22:46

historioija kirjoitti: Mutta taistelukuvissa ei sinänsä ole erikoista kauheutta, ne päinvastoin kohottavat ihmisten sotainnostusta. Niitä vain ei syntynyt, koska kuvaajat eivät uskaltautuneet tapahtumapaikoille.
Suomessa ei ollut talvisodan aikana tarpeen "kohottaa sotainnostusta", jota riitti monella kesällä 1941. Kun mieliala sitten sodan pitkittyessä laski, sitä tuskin olisi taistelukuvauksilla kohotettu.

Välttämättä parhaat propagandaelokuvat eivät edes kuvanneet sotaa. Teemalla esitettiin vuosi tai pari sitten England calling (vai oliko sittenkin Briatain calling), jossa kuvattiin välähdyksiä ihan rauhallisesta elämänmenosta - eli niistä arvioista joiden puolesta taisteltiin.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Historiantutkimusta visuaalisin aineistoin?

20.05.16 23:11

historioija kirjoitti: Kun vertaa SA-kuvia ja esimerkiksi Tuntematon sotilas -elokuvia, saa käsityksen siitä, mistä kaikesta kameramiehet pysyivät poissa.
Minusta ero on ennen kaikkea siinä, että taiteessa ohjaaja voi "asetella" näyttelijät ja järjestää muunkin taustaa niin että syntyy "kaunis" sommitelma (sana on ehkä sopimaton aiheeseen mutta ihmissilmään vetoaa, kun kuvassa on tietyt elementit, eivät luontokuvatkaan ole "aitoja"). Sotakuvaaja ei tällaista voi aitoa tilannetta kuvatessaan tehdä vaan on sattuman armoilla. Toki ammattitaito auttoi vangitsemaan oikean hetken, varsinkin jos oli varaa tuhlata filmiä (ennen digiä varsin keskeinen asia).

Ja ennen kaikkea kuvaa otettaessa ole aina kyse valinnoista, jota tehdään alkaen kuvauksessa, kuvien käsittelyssä ja kuvien valinnoissa.

Muistelen jostain lukeneeni, että Saksan propagandaelokuviin valittiin panssarivaunuja, joilla luotiin kuva nopeasta liikkeestä ja nykyaikaisuudesta ja tietenkin voitollisuudesta, mutta "kuvan ulkopuolelle" jäi, että koko armeija ei liikkunut samalla nopeudella, oli vielä paljon hevosiakin mutta niitä ei näytetty.

Yksi tunnetuista englantilaisista propagandakuvista syntyi niin, että Hitlerin liikkeitä Ranskan allekirjoitettua rauhansopimuksen nopeutettiin, jolloin syntyi vaikutelma, että hän tanssi.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”