Katsoin hyvin karkeasti Sampsa Holopaisen esittämien indo-iranilaisten lainasanojen esiintymistä suomalaisessa paikannimistössä. Osumat ovat sinänsä mielenkiintoisia, niitä on, mutta lisäksi Holopaisen tutkimuksesta löytyi yksi sana, ardha, osa, laita, puoli, joka on saattanut lainautua myös suomenkieleen, vaikka hän esittää lainautumisen vain muihin sukukieliin. Se esiintyy arra-niminä lähinnä Hämeessä. Tiedän, että arra-nimiä on tutkittu paljon, mutta iranilaisperäisessä merkityksessä sana sopii jokaiseen maastokartalta tai Nimiarkistosta löytämääni tapaukseen. Arra-sanalle on helppo esittää muita merkityksiä, kuten aura, arra-nuotta jne. Ongelma on ollut, ettei pelloilla tai veistöissä esiintyville nimille ole löydetty yhteistä tekijää.
Hei, erittäin mielenkiintoinen ehdotus. Tässä jokunen kommentti kielitieteilijän näkökulmasta.
1. Jos arjalainen sana *ardha olisi lainattu suomen kielen esimuotoon, se olisi lainattu asussa *arta, johtuen kielten äännejärjestelmien eroavaisuuksista. Standardisuomessa se edustuisi siis taivutuksessa "arta : arran." Tästä seuraa, että perusmuotoinen nimielementti Arra- ei voi selittyä tällaisesta sanasta - vain heikkoasteinen nimimuoto Arran- voisi selittyä siitä. Ja jos täytyy olettaa olleen vahva-asteinen Arra-, silloin juuri siitä on luontevinta johtaa myös heikkoasteinen Arran-. Eli äänteellisesti *ardha-selitys ei osu kohdalleen.
2. Merkitys 'osa, laita, puoli' on hyvin yleisluontoinen eli epäspesifi. Minkä tahansa maaston- tai vesistönkohdan voidaan väittää olevan johonkin toiseen kohteeseen nähden laidalla, eli selitys on liian vahva, mikä tekee siitä epäuskottavan. Kun lähdetään keräämään todisteita jonkin uuden paikannimikerrostuman tueksi, pitäisi aloittaa konkreettisemmista ja tarkkarajaisemmista merkityksistä: sellaisista, joita ei ole liian helppo sattumalta löytää aivan kaikkialta.
3. Arra voisi juontua aiemmasta muodosta *aδra < *atra 'aura', kuten terri < *teδri < *tetri 'teeri'. Tällainen kehitys on ominainen tietyille hämäläismurteille, mikä sopii oikein hyvin Arra-paikannimien levinneisyyteen. Se vastaa täysin Terri-paikannimien levinneisyyttä Keski-Uudeltamaalta Kymeen ja näiltä alueilta pohjoiseen.
Äänneasu ja nimielementin levinneisyys puoltavat siis selvästi hämäläisperäistä selitystä. Merkityksen osalta tietenkin 'aura' on vaikeasti todistettavissa, mutta arjalaisen ehdotuksen merkitys ei ole yhtään helpommin todistettavissa.
Aiemmin onkin ajateltu että nimistöpesue on lähtöisin useista erimerkityksisistä sanoista mukaan lukien todennäköisesti saamelaisperäinen ara, jotka ovat nyttemmin yhdenmukaistuneet. Jos kyseessä on iranilainen lainasana, voi sitä soveltaa hieman laajemminkin. Myös varsinaissuomalainen Aurajoki oli Etelä- ja Pohjois-Suomen raja ja arranuotta on jako- eli osuusnuotta! Tunnen Nastolan nimistön parhaiten ja Nastolan kirjallisista lähteistä löytyy kirjava joukko Arra-nimien muita muotoja. Nastolassa Arrajärvi on itälaidalla ja on ollut Kymijoen pyyntikulttuurialueen ja Nastolan maatalousväestön raja rautakaudella. Näillä perusteilla esitän, että arra-paikannimet saattavat olla lainautuneita indo-iranilaisista kieleistä.
Suomen murteiden sanakirjan mukaan murresana arra (tavallista ”suvinuottaa” tav. pienempi ja siihen verrattuna oikeuksiltaan toisssijainen nuotta) tunnetaan vain Rymättylästä.
https://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&w ... 6bb3a11a6d
Aurajoki puolestaan selitetään luoteisgermaanin 'suonta, jokea' merkitsevästä sanasta. Eurajoki selitetään saman sanan hieman vanhemmasta kantagermaanisesta asusta.
Arta-paikannimiä ei Suomessa ole kuin Inarin Artankämppä, joka selvästikin viittaa omistajaan. Tällä perusteella ei näytä uskottavalta, että ainakaan sanan *ardha pohjalta olisi nimetty Suomessa paikkoja.