Mannerheim & Linder
Valvojat: Agricola, Klaus Lindgren
Re: Mannerheim & Linder
Hyvästit marsalkalle
Re: Aage & Dagmar
Prinssi Aagen lanseeraus Mannerheimin kandidaattina Suomen kuninkaaksi, liittyy arvatenkin Mannerheimin tunnettuuun lojaalisuuteen Venäjän keisarihovia kohtaan. Erityisesti leskikeisarinna Maria Feodorovna oli kenraalin sydäntä lähellä, ei vähiten siksi, että Maria oli ollut vitaali nuoren
Carl Gustafin uraputken pönkittäjänä Pietarissa. Merkillepantavasti Mannerheimin palvomat naiset (Anastasia-puolisoa lukuunottamatta, jota Mannerheim vain “sieti”), olivat kuin leskikeisarinnan muotista, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Maria Feodorovna oli syntyään Tanskan prinsessa Dagmar. Aage taas oli Dagmarin Valdemar-veljen poika. Valdemar oli tunnettu insestisestä suhteestaan oman veljensä poikaan, Kreikan ja Tanskan prinssi Georgeen, joka taas kunnostautui pelastamalla serkkunsa Nikolain (tuleva tsaari) salamurhaajan kynsistä heidän yhteisellä Japanin-matkallaan
v. 1891 (n.s. Otsu-välikohtaus). https://en.wikipedia.org/wiki/%C5%8Ctsu_incident
Mannerheim piti leskikeisarinnan kuvaa prominentisti esillä Kaivopuiston-kodissaan ja vieraili majesteetin luona maanpaossa Tanskassa aina Kööpenhaminassa käydessään.
Aagen valinta Suomen kuninkaaksi olisi siten ollut luonteva jatkumo Dagmarin nauttimalle suurelle kansansuosiolle Suomessa. Mannerheim, “kuninkaantekijä”, olisi noussut vaikutusvaltaiseen asemaan uudessa kuningaskunnassa, kenties “genralissimoksikin” , tilanteen niin vaatiessa. Mutta historia ja Suomen kansan eduskunta päätti toisin.
Carl Gustafin uraputken pönkittäjänä Pietarissa. Merkillepantavasti Mannerheimin palvomat naiset (Anastasia-puolisoa lukuunottamatta, jota Mannerheim vain “sieti”), olivat kuin leskikeisarinnan muotista, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Maria Feodorovna oli syntyään Tanskan prinsessa Dagmar. Aage taas oli Dagmarin Valdemar-veljen poika. Valdemar oli tunnettu insestisestä suhteestaan oman veljensä poikaan, Kreikan ja Tanskan prinssi Georgeen, joka taas kunnostautui pelastamalla serkkunsa Nikolain (tuleva tsaari) salamurhaajan kynsistä heidän yhteisellä Japanin-matkallaan
v. 1891 (n.s. Otsu-välikohtaus). https://en.wikipedia.org/wiki/%C5%8Ctsu_incident
Mannerheim piti leskikeisarinnan kuvaa prominentisti esillä Kaivopuiston-kodissaan ja vieraili majesteetin luona maanpaossa Tanskassa aina Kööpenhaminassa käydessään.
Aagen valinta Suomen kuninkaaksi olisi siten ollut luonteva jatkumo Dagmarin nauttimalle suurelle kansansuosiolle Suomessa. Mannerheim, “kuninkaantekijä”, olisi noussut vaikutusvaltaiseen asemaan uudessa kuningaskunnassa, kenties “genralissimoksikin” , tilanteen niin vaatiessa. Mutta historia ja Suomen kansan eduskunta päätti toisin.
Re: Mannerheim & Linder
Ketjussa aiemmin mainitut marsalkan muistelmat valmistuivat Sveitsissä pääosin hänen sihteerinsä Aladar Paasosen toimittamina. Muista muistelmakirjailijoista poiketen, Mannerheim ei kerro lainkaan lapsuudestaan, vaan aloittaa sanelunsa Haminan kadettikoulusta erottamisellaan. Avioliitto Anastasia Arapovan kanssa kuitataan yhteen lauseeseen. Ei siis ole kyse siitä, kuka Mannerheim todellisuudessa oli, vaan siitä millaiseksi hän imagonsa systemaattisesti rakensi. Marsalkka varjeli intensiivisesti sisintään, eikä päästä lukijoita panssarinsa lävitse.
Aiti, Helene Mannerheim, on kaikkien lähteitten mukaan ollut poikansa lapsuuden/ elämän tärkein vaikuttaja. Hänen nöyryytyksensä, hätänsä ja varhainen kuolemansa vain 39-vuotiaana, jättivät syvät jälkensä Gustafiin, erityisesti suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen.
“Kaikista muista lapsista olen levollinen, mutta mitä mahtaa tulla Gustafista?”, poikansa läpikotaisin tuntenut äiti kirjoittaa enteellisesti vähän ennen kuolemaansa.
Miksi äiti oli levoton? Mitä hän pelkäsi/ aavisteli?
Helene Mannerheimista ei tiettävävästi ole säilynyt ainuttakaan öljypotrettia ja vain kourallinen varhaisia valokuvia/daguerrotyyppejä. Ensi kerran julkaistaan alla hänen hiljattain löydetty miniatyyri muotokuvansa, joka on kehystetty mustiin sururaameihin. Kehyksen vasemmassa yläkulmassa on kreivillisen Mannerheim-suvun hopeamonogrammi. Kuva kuuluu kirjoittajan Mannerheim-kokoelmiin
Aiti, Helene Mannerheim, on kaikkien lähteitten mukaan ollut poikansa lapsuuden/ elämän tärkein vaikuttaja. Hänen nöyryytyksensä, hätänsä ja varhainen kuolemansa vain 39-vuotiaana, jättivät syvät jälkensä Gustafiin, erityisesti suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen.
“Kaikista muista lapsista olen levollinen, mutta mitä mahtaa tulla Gustafista?”, poikansa läpikotaisin tuntenut äiti kirjoittaa enteellisesti vähän ennen kuolemaansa.
Miksi äiti oli levoton? Mitä hän pelkäsi/ aavisteli?
Helene Mannerheimista ei tiettävävästi ole säilynyt ainuttakaan öljypotrettia ja vain kourallinen varhaisia valokuvia/daguerrotyyppejä. Ensi kerran julkaistaan alla hänen hiljattain löydetty miniatyyri muotokuvansa, joka on kehystetty mustiin sururaameihin. Kehyksen vasemmassa yläkulmassa on kreivillisen Mannerheim-suvun hopeamonogrammi. Kuva kuuluu kirjoittajan Mannerheim-kokoelmiin
Re: Mannerheim & Linder
Mannerheimin tavoin, Hjalmar Linder menetti äitinsä varhain. Molempia vaivasi läpi elämän irrallisuuden ja “kuulumattomuuden” tunne. Hjalmar rakensi ja vaihtoi “pesää”, Gustaf alituisena & toivottuna vieraanaan.
Hjalmar Linder valitsi Djenat Ali Raisin pakopaikakseen mitä ilmeisemmin Mannerheimin tuolloisen intressin (kenraali Lyautey ) ja oman mieltymyksensä/ suuntautumisensa tähden. Näin Ikään kuin palattaisiin ystävysten Pietarin-aikaiseen asuinjärjestelyyn, jossa Mannerheim viihtyi Linderin kumppanina pitkiä ajanjaksoja ennen avioitumistaan. Avioeron toteuduttua kenraali-ylipäällikkö oli jälleen lähes puilla paljailla, ilman omaa, arvolleen sopivaa residenssiä. Ja Hjalmar olisi jälleen lähellä/ läsnä!!
Toisekseen; Pohjois-Afrikka, erityisesti Marokon “vapaakaupunki” Tanger ja Algerian pääkaupunki , jonka liepeillä Djenat Ali Rais sijaitsi, olivat muodostuneet 1900-luvun vaihteessa "seksuaalipakolaisten” turvasatamiksi, joissa kaikki se, mikä Euroopassa ja Amerikassa herätti pahennusta, oli hyväksyttyä ja jopa “trendikästä”.
André Gide kirjoittaa vuoden 1895 alussa äidilleen:
“Näihin karaktääreihin törmää Shakespearen näytelmissä. Ja Wilde! Wilde!! Voiko traagisempaa elämää olla, kuin hänen! Jospa vain hän olisi varovaisempi – jos hän ylipäätäänkään kykenisi sellaiseen – hän olisi nero, suuri nero... Olen onnellinen saadessani tavata hänet täällä etäisessä periferiassa, vaikka Algeriakaan ei ole riittävän etäällä, voidakseni kohdata hänet ilman tiettyä pelkoa; kerroin sen hänelle suoraan, kasvotusten… Jos Wilden näytelmät Lontoossa eivät yltäisi kolmeensataan esityskertaan ja ellei itse Walesin prinssi istuisi niiden ensi-illoissa, hän viruisi vankilassa ja lordi Alfred Douglas samoin.”
Gide oli törmännyt idoliinsa Grand Hotel d’Orientissa, joka tuolloin palveli kaikkein vaativimpia matkustavaisia, joihin kenraali Mannerheimkin myöhemmin lukeutui. Tämä tapaaminen Algeriassa muodostui vedenjakajaksi Gidén elämässä, kuten Nobel-kirjailija muistelmissaan kertoo.
Muita Maghreb-emigrantteja ja heidän vieraitaan:
Suomalaisten mini-invaasion aluelle aloitti sosiaaliantropolgi Edvard Westermarck, joka vuonna 1898 oli saapunut Marokkoon. Hänen vuosikymmeniä kestänyt kenttätyönsä berbereiden parissa muistuttaa metodeiltaan Hilma Granqvistin tämän aamun (1/8/21) Helsingin Sanomissa esiteltyä elämäntyötä Palestiinassa. Vain Westermarck sai työlleen akateemisen hyväksynnän. Westermarckilla oli uransa varrella professuureja Helsingin yliopistossa (1906-1918), London School of Economicsissa (1907-1930), sekä Abo Akademissa (1918-1932). Hänelle myönnettiin kunniatohtoriudet Aberdeenissä, Glasgow’ssa ja Uppsalassa.
Kenttätutkimuksensa yhteydessä Westermarck tutustui Abd-Es-Salam El-Baqqali –nimiseen paikalliseen informanttiin, johon hän solmi 40-vuotta kestäneen ammattillisen ja hekilökohtaisen suhteen. El-Baqqali matkusti Westermarckin mukana mm. Suomeen ja Ruotsiin vuosina 1899 ja 1908. Tangerin-tukikohdakseen Westermarck vuokrasi ja myöhemmin osti omakseen “Villa Tusculum”-nimisen kiinteistön kaupunkia ympäröiviltä vuorilta (vrt. Dejnat Ali Rais). Siellä hän kirjoitti mm. teoksensa ”Wit and Wisdom in Morocco”, joka valmistui “with the assistance of Shereef Abd-Es-Salam El-Baqqali”.
Westermarckin kuoltua v. 1939 rakennus jäi hänen perikunnalleen, El-Baqqalin asumisoikeudella. Tämän päivän tilannetta ei tunneta. Kenties uskollisen palvelijan/kumppanin jälkeläiset viihtyvät edelleen tienoolla?
Westermarckin vieraana Suomesta nähtiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä usein taidemaalari Hugo Backmansson, joka oli myös Mannerheimin läheinen ystävä ja kanssakadetti Haminasta. Backmansson oli, Mannerheimin tavoin, jäänyt työttömäksi keisarivallan kukistuttua, toimittuaan sitä ennen hetkellisesti Venäjän taistelumaalareiden johtajana. Backmansson hurmaantui etelän valosta ja Westermarckin tutkimuksista. Valon voimakas vaikutus on läsnä lähes kaikissa hänen Marokon-kauden maalauksissaan, kuten myös paikallinen “folklore”.
Hjalmar Linder valitsi Djenat Ali Raisin pakopaikakseen mitä ilmeisemmin Mannerheimin tuolloisen intressin (kenraali Lyautey ) ja oman mieltymyksensä/ suuntautumisensa tähden. Näin Ikään kuin palattaisiin ystävysten Pietarin-aikaiseen asuinjärjestelyyn, jossa Mannerheim viihtyi Linderin kumppanina pitkiä ajanjaksoja ennen avioitumistaan. Avioeron toteuduttua kenraali-ylipäällikkö oli jälleen lähes puilla paljailla, ilman omaa, arvolleen sopivaa residenssiä. Ja Hjalmar olisi jälleen lähellä/ läsnä!!
Toisekseen; Pohjois-Afrikka, erityisesti Marokon “vapaakaupunki” Tanger ja Algerian pääkaupunki , jonka liepeillä Djenat Ali Rais sijaitsi, olivat muodostuneet 1900-luvun vaihteessa "seksuaalipakolaisten” turvasatamiksi, joissa kaikki se, mikä Euroopassa ja Amerikassa herätti pahennusta, oli hyväksyttyä ja jopa “trendikästä”.
André Gide kirjoittaa vuoden 1895 alussa äidilleen:
“Näihin karaktääreihin törmää Shakespearen näytelmissä. Ja Wilde! Wilde!! Voiko traagisempaa elämää olla, kuin hänen! Jospa vain hän olisi varovaisempi – jos hän ylipäätäänkään kykenisi sellaiseen – hän olisi nero, suuri nero... Olen onnellinen saadessani tavata hänet täällä etäisessä periferiassa, vaikka Algeriakaan ei ole riittävän etäällä, voidakseni kohdata hänet ilman tiettyä pelkoa; kerroin sen hänelle suoraan, kasvotusten… Jos Wilden näytelmät Lontoossa eivät yltäisi kolmeensataan esityskertaan ja ellei itse Walesin prinssi istuisi niiden ensi-illoissa, hän viruisi vankilassa ja lordi Alfred Douglas samoin.”
Gide oli törmännyt idoliinsa Grand Hotel d’Orientissa, joka tuolloin palveli kaikkein vaativimpia matkustavaisia, joihin kenraali Mannerheimkin myöhemmin lukeutui. Tämä tapaaminen Algeriassa muodostui vedenjakajaksi Gidén elämässä, kuten Nobel-kirjailija muistelmissaan kertoo.
Muita Maghreb-emigrantteja ja heidän vieraitaan:
Suomalaisten mini-invaasion aluelle aloitti sosiaaliantropolgi Edvard Westermarck, joka vuonna 1898 oli saapunut Marokkoon. Hänen vuosikymmeniä kestänyt kenttätyönsä berbereiden parissa muistuttaa metodeiltaan Hilma Granqvistin tämän aamun (1/8/21) Helsingin Sanomissa esiteltyä elämäntyötä Palestiinassa. Vain Westermarck sai työlleen akateemisen hyväksynnän. Westermarckilla oli uransa varrella professuureja Helsingin yliopistossa (1906-1918), London School of Economicsissa (1907-1930), sekä Abo Akademissa (1918-1932). Hänelle myönnettiin kunniatohtoriudet Aberdeenissä, Glasgow’ssa ja Uppsalassa.
Kenttätutkimuksensa yhteydessä Westermarck tutustui Abd-Es-Salam El-Baqqali –nimiseen paikalliseen informanttiin, johon hän solmi 40-vuotta kestäneen ammattillisen ja hekilökohtaisen suhteen. El-Baqqali matkusti Westermarckin mukana mm. Suomeen ja Ruotsiin vuosina 1899 ja 1908. Tangerin-tukikohdakseen Westermarck vuokrasi ja myöhemmin osti omakseen “Villa Tusculum”-nimisen kiinteistön kaupunkia ympäröiviltä vuorilta (vrt. Dejnat Ali Rais). Siellä hän kirjoitti mm. teoksensa ”Wit and Wisdom in Morocco”, joka valmistui “with the assistance of Shereef Abd-Es-Salam El-Baqqali”.
Westermarckin kuoltua v. 1939 rakennus jäi hänen perikunnalleen, El-Baqqalin asumisoikeudella. Tämän päivän tilannetta ei tunneta. Kenties uskollisen palvelijan/kumppanin jälkeläiset viihtyvät edelleen tienoolla?
Westermarckin vieraana Suomesta nähtiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä usein taidemaalari Hugo Backmansson, joka oli myös Mannerheimin läheinen ystävä ja kanssakadetti Haminasta. Backmansson oli, Mannerheimin tavoin, jäänyt työttömäksi keisarivallan kukistuttua, toimittuaan sitä ennen hetkellisesti Venäjän taistelumaalareiden johtajana. Backmansson hurmaantui etelän valosta ja Westermarckin tutkimuksista. Valon voimakas vaikutus on läsnä lähes kaikissa hänen Marokon-kauden maalauksissaan, kuten myös paikallinen “folklore”.
Re: Mannerheim & Linder
Eva Mannerheim Sparre on antanut silminnäkijäkuvauksen Djenat Ali Raisista vierailtuaan Linderin luona Pohjois-Afrikkaan suuntautuvalla kiertomatkallaan.
Ote kirjasta “Aavikkoa, aurinkoa ja hiekkaa”.
Quote:
Ja laiturilla seisoi ystävämme Linder hienoine autoineen kärsimättömästi odottaen viedäkseen meidät Ali Raisiin, ruhtinaalliseen asuntoonsa El-Rijarissa (sic!). Matkasimme pimeässä. Yritimme turhaan nähdä mitä vilahteli ohitsemme, kun yön verho äkkiä vetäytyi syrjään paljastaen yllättävän ja kuvaamattoman näyn. Seisoimme Linderin arabialaisen asunnon edessä, joka oli vanha merirosvojen pesäpaikka. 1400-luvulla rakennettuun pylväskäytävään lankesi kuun tenhoava loiste. Portin sisäpuolella oli linnaan johtava ovi. Meidät saatettiin ylinnä sijaitseviin makuuhuoneisiimme pitkiä pylväskäytäviä pitkin, joiden seinät olivat vanhoista kaakeleista ja joissa oli pienet ristikoilla varustetut ikkunat. Maatessamme kullalla kirjailtuun silkkiin kääriytyneinä näin tuikkivien tähtien katsovan alas minuun kupolin katossa olevasta ikkunasta. Aamulla uni muuttui todellisuudeksi ja ruhtinas Hjalmariksi, joka kukalliseen silkkipyjamaan pukeutuneena tarkasti taloaan. Ulkona paistoi aurinko lämpimästi ja ihanasti. Puut notkuivat appelsiinien ja mandariinien painosta, ja runsaasti kukkivat bougainvilleat kiipesivät korkeitten sypressien latvaan saakka.
Unquote
Eva ja aviosiippansa Louis Sparre viihtyivät Linderin vieraina lähes kahden viikon ajan. Minkä paratiisin kenraali menettikään, ajattelemattomuuttaan! Vrt. Linderin jäähyväiskortti Kitty Linderille aiemmin tässä ketjussa.
Ote kirjasta “Aavikkoa, aurinkoa ja hiekkaa”.
Quote:
Ja laiturilla seisoi ystävämme Linder hienoine autoineen kärsimättömästi odottaen viedäkseen meidät Ali Raisiin, ruhtinaalliseen asuntoonsa El-Rijarissa (sic!). Matkasimme pimeässä. Yritimme turhaan nähdä mitä vilahteli ohitsemme, kun yön verho äkkiä vetäytyi syrjään paljastaen yllättävän ja kuvaamattoman näyn. Seisoimme Linderin arabialaisen asunnon edessä, joka oli vanha merirosvojen pesäpaikka. 1400-luvulla rakennettuun pylväskäytävään lankesi kuun tenhoava loiste. Portin sisäpuolella oli linnaan johtava ovi. Meidät saatettiin ylinnä sijaitseviin makuuhuoneisiimme pitkiä pylväskäytäviä pitkin, joiden seinät olivat vanhoista kaakeleista ja joissa oli pienet ristikoilla varustetut ikkunat. Maatessamme kullalla kirjailtuun silkkiin kääriytyneinä näin tuikkivien tähtien katsovan alas minuun kupolin katossa olevasta ikkunasta. Aamulla uni muuttui todellisuudeksi ja ruhtinas Hjalmariksi, joka kukalliseen silkkipyjamaan pukeutuneena tarkasti taloaan. Ulkona paistoi aurinko lämpimästi ja ihanasti. Puut notkuivat appelsiinien ja mandariinien painosta, ja runsaasti kukkivat bougainvilleat kiipesivät korkeitten sypressien latvaan saakka.
Unquote
Eva ja aviosiippansa Louis Sparre viihtyivät Linderin vieraina lähes kahden viikon ajan. Minkä paratiisin kenraali menettikään, ajattelemattomuuttaan! Vrt. Linderin jäähyväiskortti Kitty Linderille aiemmin tässä ketjussa.
Re: Mannerheim & Linder
Helsingin Sanomat on julkaissut eilen (22.1.22) Kira Gronovin mainion raportin Kaivopuiston Mannerheim-museosta. Saamme kutsun Marskin edelleen elävään kotimiljööseen. Tuoreet kukat koristavat ruokasalin pöytiä, kuin vieraita odotellen ja makuuhuoneen ikkunasta avautuu talvimaisema Klippanille, kuten Mannerheimin aikoinakin.
Mannerheim tunsi suurta viehtymystä sisustukseen. Hänen makunsa oli moiteeton, vaikkakin tiukka budjetti asetti rajoituksensa. Samasta syystä alkuperäistaide seinillä on useinmiten korvattu gravyyreillä ja litografioilla. Suuri osa huonekaluista on antiikkikauppa/ kirpputorilöytöjä, mm. ääreensäkutsuva kirjoituspöytä Pariisista. Sisustukseen olennaisena osana kuuluvat sukulaisten ja majesteettien/presidenttien valokuvat, joita on siroiteltu pikkupöydille ympäri residenssiä tiukan protokollan mukaisesti, maksimivaikutusta silmälläpitäen. Salongin nurkauksessa sijaitsevalle kunniapaikalle, suoraan Marskin isän Carl Robert Mannerheimin muotokuvan eteen, ovat päässeet tärkeysjärjestyksessä keisari Aleksanteri II, yksin eturivissä. Hänen takanaan Tanskan Kirstian X, Ruotsin Kustaa V ja Kyösti Kallio. Kolmannella rivillä Kustaa Aadolf nuorempi, Kustaa XVI Aadolf, Risto Ryti. Taaimmaisessa rivissä ovat naiset; keisarinna Maria Feodorovna (Dagmar) ja kenties joku suuriruhtinattarista (kuva vain osittain näkyvissä). Sisustuksessa korostuu paitsi viihtyisyys, myös laskelmoinnin maku. Kaikki gloriaa pönkittävät saavutukset ja kontaktit ovat esillä/ läsnä, Mannerheim itse, henkilönä, jää kodissaankin kätköön. Kenties lähimmäksi häntä pääsemme makuuhuoneessa, jossa marsalkan karua kenttävuodetta ympäröivät hänen rakkaimpansa, hevoset, potreteissaan.
Kirjastostaan sentään mies tunnetaan?!
https://www.mannerheim-museo.fi/fi/kokoelmat/kirjasto/
Mannerheimin kirjasto hänen Kaivopuiston kodissan on nyt kokonaisuudessaan inventoitu ja julkaistu tekijänimikkeittäin. Työ alkoi jo marsalkan elinaikana ja luettelointiin on käytetty alan parhaita voimia. Noin 5300 kirjaa käsittävä kokonaisuus koostuu marsalkan omista hankinnoista, mutta myös tekijöitten omistuskirjoituksilla varustetuista lahjakappalaeista. Jotkut näyttävät toimittaneen Mannerheimille lähes koko tuotantonsa (esim. Kai Donner), vastaanotosta riippumatta. Itselleen läheisimmiksi kokemansa kirjat marsalkka on signeerannut ja varustanut exlibriksellään. Valtaosa vaikuttaa luetuilta, mutta myös joitakin niteitä on jäänyt avaamatta (s.o. sivut ovat aukileikkaamattomia). Näin on käynyt esim. Lassi Nummen esikoisteokselle v. 1949.
Suomen valtio- ja sotahistoriaa koskevat opukset & elämänkerrat ovat luonnollisesti prominentisti edustettuina, mutta myös läpi omistajansa elämänkaaren ulottunut mielenkiinto aktuelleihin proosateoksiin, joita Mannerheim on lukenut alkukielillä. Mukana ovat lähes kaikki veäläisklassikot (Tolstoi suosituimpana) ja Ranskan kirjallisuuden suuret nimet (Maupassant, Maurois, Prevost, Rolland, Hugo jne). Ruotsalaisista ovat edustettuina mm. Strindberg, Ibsen, Snoilsky, Engström jne. Suomenruotsalaisista ovat etunenässä Runeberg, Gripenberg, Hemmer ja Tigerstedt. Suomeksi kirjoittavista kirjailijoista Mannerheim on hankkinut hyllyynsä ohuen pintavalikoiman aikansa suosikkiteoksia alkaen Aleksis Kivestä ja Juhani Ahosta, Johannes Linnankoskeen, Otto Manniseen V.A. Koskenniemeen ja Yrjö Jylhään asti. Sillanpääkin on esillä, kerran. Marsalkan hallitsemista kielistä suomi sijoittui kauaksi kärjestä, ruotsin, ranskan, venäjän ja englannin jälkeen, ehkä kiinan aisapariksi.
Muita poimintoja:
-matkakirjoja mm. Bali (2 kpl), Ceylon, Konstantinopoli, Gottland (useita), Valamo, Valamshago, Sven Hedinin lähes koko tuotanto omistuskirjoituksin
-Kipling Rudyard, Intia-opukset
-dekkareita (Arthur Conan Doyle), Jack London, Texas Jack
-lastenkirjoja (Lilli Porthan)
-sukututkimusta; Lewenhaupt, Elgenstierna
-Raamattuja, Uusitestamentti, Gilagmesh
-Rotary International
-Oscar Wilde
-Romanoveihin liittyvä muistelmakirjallisuus (mm. suuriruhtinas Alexander Mihailovitch & Maurice Paléologue), Radziwill (Antoine & Catherine)
-Wettenhovi-Aspa, Sigurd, omistuskirjoituksin
-Runar Schildt, useita, eräs avaamatta
-lottajohtaja Fanni Luukkosen elämänkerta, Mussolini useita, Hitler; ei ainuttakaan
-Erik von Rosen, useita
-Sigismund Freud
-Harold Nicolson, brittidiaristi, Vita Sackville-Westin puoliso
-Anna de Noailles
-Ruth Munck
-Erich Marie Remarque
Ja sitten kaikki Mannerheim-sukuun liittyvät kirjoittajat, marsalkka itse mukaanlukien, Eva & Louis Sparre
Lopuksi, kuin avaimeksi “suljettuun huoneeseen”, jossa vain harva on käynyt; Andre Mauroisin “Marshal Lyautey”, ensipainos vuodelta 1931.
Kontrolloitu ja sanitoitu paketti, juuri niin kuin Marski itse sen halusi.
Mannerheim tunsi suurta viehtymystä sisustukseen. Hänen makunsa oli moiteeton, vaikkakin tiukka budjetti asetti rajoituksensa. Samasta syystä alkuperäistaide seinillä on useinmiten korvattu gravyyreillä ja litografioilla. Suuri osa huonekaluista on antiikkikauppa/ kirpputorilöytöjä, mm. ääreensäkutsuva kirjoituspöytä Pariisista. Sisustukseen olennaisena osana kuuluvat sukulaisten ja majesteettien/presidenttien valokuvat, joita on siroiteltu pikkupöydille ympäri residenssiä tiukan protokollan mukaisesti, maksimivaikutusta silmälläpitäen. Salongin nurkauksessa sijaitsevalle kunniapaikalle, suoraan Marskin isän Carl Robert Mannerheimin muotokuvan eteen, ovat päässeet tärkeysjärjestyksessä keisari Aleksanteri II, yksin eturivissä. Hänen takanaan Tanskan Kirstian X, Ruotsin Kustaa V ja Kyösti Kallio. Kolmannella rivillä Kustaa Aadolf nuorempi, Kustaa XVI Aadolf, Risto Ryti. Taaimmaisessa rivissä ovat naiset; keisarinna Maria Feodorovna (Dagmar) ja kenties joku suuriruhtinattarista (kuva vain osittain näkyvissä). Sisustuksessa korostuu paitsi viihtyisyys, myös laskelmoinnin maku. Kaikki gloriaa pönkittävät saavutukset ja kontaktit ovat esillä/ läsnä, Mannerheim itse, henkilönä, jää kodissaankin kätköön. Kenties lähimmäksi häntä pääsemme makuuhuoneessa, jossa marsalkan karua kenttävuodetta ympäröivät hänen rakkaimpansa, hevoset, potreteissaan.
Kirjastostaan sentään mies tunnetaan?!
https://www.mannerheim-museo.fi/fi/kokoelmat/kirjasto/
Mannerheimin kirjasto hänen Kaivopuiston kodissan on nyt kokonaisuudessaan inventoitu ja julkaistu tekijänimikkeittäin. Työ alkoi jo marsalkan elinaikana ja luettelointiin on käytetty alan parhaita voimia. Noin 5300 kirjaa käsittävä kokonaisuus koostuu marsalkan omista hankinnoista, mutta myös tekijöitten omistuskirjoituksilla varustetuista lahjakappalaeista. Jotkut näyttävät toimittaneen Mannerheimille lähes koko tuotantonsa (esim. Kai Donner), vastaanotosta riippumatta. Itselleen läheisimmiksi kokemansa kirjat marsalkka on signeerannut ja varustanut exlibriksellään. Valtaosa vaikuttaa luetuilta, mutta myös joitakin niteitä on jäänyt avaamatta (s.o. sivut ovat aukileikkaamattomia). Näin on käynyt esim. Lassi Nummen esikoisteokselle v. 1949.
Suomen valtio- ja sotahistoriaa koskevat opukset & elämänkerrat ovat luonnollisesti prominentisti edustettuina, mutta myös läpi omistajansa elämänkaaren ulottunut mielenkiinto aktuelleihin proosateoksiin, joita Mannerheim on lukenut alkukielillä. Mukana ovat lähes kaikki veäläisklassikot (Tolstoi suosituimpana) ja Ranskan kirjallisuuden suuret nimet (Maupassant, Maurois, Prevost, Rolland, Hugo jne). Ruotsalaisista ovat edustettuina mm. Strindberg, Ibsen, Snoilsky, Engström jne. Suomenruotsalaisista ovat etunenässä Runeberg, Gripenberg, Hemmer ja Tigerstedt. Suomeksi kirjoittavista kirjailijoista Mannerheim on hankkinut hyllyynsä ohuen pintavalikoiman aikansa suosikkiteoksia alkaen Aleksis Kivestä ja Juhani Ahosta, Johannes Linnankoskeen, Otto Manniseen V.A. Koskenniemeen ja Yrjö Jylhään asti. Sillanpääkin on esillä, kerran. Marsalkan hallitsemista kielistä suomi sijoittui kauaksi kärjestä, ruotsin, ranskan, venäjän ja englannin jälkeen, ehkä kiinan aisapariksi.
Muita poimintoja:
-matkakirjoja mm. Bali (2 kpl), Ceylon, Konstantinopoli, Gottland (useita), Valamo, Valamshago, Sven Hedinin lähes koko tuotanto omistuskirjoituksin
-Kipling Rudyard, Intia-opukset
-dekkareita (Arthur Conan Doyle), Jack London, Texas Jack
-lastenkirjoja (Lilli Porthan)
-sukututkimusta; Lewenhaupt, Elgenstierna
-Raamattuja, Uusitestamentti, Gilagmesh
-Rotary International
-Oscar Wilde
-Romanoveihin liittyvä muistelmakirjallisuus (mm. suuriruhtinas Alexander Mihailovitch & Maurice Paléologue), Radziwill (Antoine & Catherine)
-Wettenhovi-Aspa, Sigurd, omistuskirjoituksin
-Runar Schildt, useita, eräs avaamatta
-lottajohtaja Fanni Luukkosen elämänkerta, Mussolini useita, Hitler; ei ainuttakaan
-Erik von Rosen, useita
-Sigismund Freud
-Harold Nicolson, brittidiaristi, Vita Sackville-Westin puoliso
-Anna de Noailles
-Ruth Munck
-Erich Marie Remarque
Ja sitten kaikki Mannerheim-sukuun liittyvät kirjoittajat, marsalkka itse mukaanlukien, Eva & Louis Sparre
Lopuksi, kuin avaimeksi “suljettuun huoneeseen”, jossa vain harva on käynyt; Andre Mauroisin “Marshal Lyautey”, ensipainos vuodelta 1931.
Kontrolloitu ja sanitoitu paketti, juuri niin kuin Marski itse sen halusi.
Re: Mannerheim & Linder
Korjaus: näkymä Klippanille avautuu Mannerheimin työhuoneen ikkunasta, ei makuuhuoneesta.
Kuva postauksen lopussa on marsalkka Hubert Lyauteyn hautajaisista Rabatissa v. 1934. Hänen tomumajansa siirrettiin v. 1961 "Les Invalides"-kirkkoon Pariisissa, Napoleonin seuraksi.
Kuva postauksen lopussa on marsalkka Hubert Lyauteyn hautajaisista Rabatissa v. 1934. Hänen tomumajansa siirrettiin v. 1961 "Les Invalides"-kirkkoon Pariisissa, Napoleonin seuraksi.
Re: Mannerheim & Linder
Vanhuus ei tule yksinään; lisää korjauksia:
Hesarin artikkelin kirjoittaja on Kira Gronow (ei Gronov). Maisema Klippanille avautuu nimenomaan
Marskin makuuhuoneesta, ei työhuoneesta. Kustaa oli Kustaa VI Adolf ja hevoskuvat ympäröivät
Mannerheimin vierashuoneen vuodetta.
Kevennykseksi: Mannerheim vesistönylitysharjoituksissa Puolassa "aataminasuisena", kuten
koko rykmenttinsä:
Hesarin artikkelin kirjoittaja on Kira Gronow (ei Gronov). Maisema Klippanille avautuu nimenomaan
Marskin makuuhuoneesta, ei työhuoneesta. Kustaa oli Kustaa VI Adolf ja hevoskuvat ympäröivät
Mannerheimin vierashuoneen vuodetta.
Kevennykseksi: Mannerheim vesistönylitysharjoituksissa Puolassa "aataminasuisena", kuten
koko rykmenttinsä:
Re: Kahden kerroksen väkeä
Helsingin Sanomat on julkaissut kuukausiliitteessään 3.6.2017 Tuija Pallasteen artikkelin Marskin Kaivopuiston kodin pohjakerroksen väestä.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005234211.html
Haastattelijana toimi Karl Magnus Nikula.
Āänessä ovat Mannerheimin pitkäaikaiset palvelijat Berta Haglind ja Elsa Sundman.
Prominentisti muistoissa on lisäksi läsnä marsalkan kamaripalvelija Hans Köpf, joka 17-vuotiaana oli tullut rekrytoiduksi Tirolista, Mannerheimin poiketessa lounaalle paikalliseen ravintolaan. Nuori tarjoilija ja iäkäs kenraali tulivat välittömästi juttuun toistensa kanssa! Kun Suomessa avioitunut Köpf, vuosikymmen myöhemmin, muutti takaisin synnyinseudulleen, uutta kamaripalvelijaa ei palkattu Sisäkköjen uniformu oli päväaskareissa sininen leninki, valkoinen hilkka ja valkoiset mansetit. Iltaisi, tarjoiluvuorossa, vaihdettiin mustiin. Köpfin päiväasu oli tirolialinen kansallispuku, illalla frakki.
Downton Abbeyn tapaan, palvelusväen ja isännän elämänvaiheet nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Berta tietää tarkalleen isäntänsä vuodeasiatkin, jotka myöhemmin on lahjakkaasti sekoitettu mm. tässä ketjussa. Mannerheim nukkui itseasiassa pääsääntöisesti suuressa ja mukavassa pariisilaissängyssä, jonka hänen Anastasia-tyttärensä otti haltuunsa perinnönjaon yhteydessä. Kuuluisaan kenttävuoteeseensa Marski oli toki kiintynyt ja olisi käyttänyt sitä useamminkin, ellei henkilääkärinsä olisi sitä nimenomaan kieltänyt.
Palvelusväen mukaan Mannerheim herätettiin Köpfin toimesta aamuisin kello kuusi. Kamaripalvelija toimitti lehdet, laski kylpyveden ja otti esille päivän aikana käytettävät vaatteet. Marsalkka ajoi itse partansa.
Työhuoneessaan Mannerheim opiskeli mm. suomen kieltä professori Airilan johdolla. Vieraitakin vastaanotettiin. Huoneeseen ilmoittamatta saattoivat astua vain adjutantti, sihteeri ja lanko (joka Linderin edesmentyä, saattoi olla Louis Sparre). Takan edessä oli Mannerheimin airedalenterrierin (Jack) lempipaikka. Kukkia oli kaikkialla, mutta kauneimmat Marski sijoitti äitinsä kuvan vierelle.
Kuoleman varalta Mannerheim ohjeisti Elsaa seuraavasti:
”Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Sen alle ei voi jäädä. Kuolema kohtaa ihmisen siellä, missä se aikoo ihmisen kohdata.”
Marskin mysteeriä henkilökuntansa silmissä lisäsi mm. hänen vaatekaappinsa sisältö:
”Marsalkan vaatekaapissa oli silkillä päällystetty pamppu. Miksi, kysyi Nikula Haglindiltä, kun he tarkastelivat kaapin sisältöä. ”Joku mies oli antanut sen ja ajatellut, että ehkä hän tarvitsee sitä”, Haglind vastasi.
Ehkäpä kyseeessä oli lahja Hjalmarilta, joka muutenkin oli viehättynyt silkistä (vrt. Eva Sparren muistelus Djenat Ali Raisista ketjussa yllä).
”Marsalkka oli tarkka herra, mutta hänellä oli vaatekaapissaan merkillisiä kapineita: raippa, soittokello ja taiteltu pergamenttilampunvarjostin yhdessä silkkivuoratussa laatikossa”, jatkoi Haglind.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005234211.html
Haastattelijana toimi Karl Magnus Nikula.
Āänessä ovat Mannerheimin pitkäaikaiset palvelijat Berta Haglind ja Elsa Sundman.
Prominentisti muistoissa on lisäksi läsnä marsalkan kamaripalvelija Hans Köpf, joka 17-vuotiaana oli tullut rekrytoiduksi Tirolista, Mannerheimin poiketessa lounaalle paikalliseen ravintolaan. Nuori tarjoilija ja iäkäs kenraali tulivat välittömästi juttuun toistensa kanssa! Kun Suomessa avioitunut Köpf, vuosikymmen myöhemmin, muutti takaisin synnyinseudulleen, uutta kamaripalvelijaa ei palkattu Sisäkköjen uniformu oli päväaskareissa sininen leninki, valkoinen hilkka ja valkoiset mansetit. Iltaisi, tarjoiluvuorossa, vaihdettiin mustiin. Köpfin päiväasu oli tirolialinen kansallispuku, illalla frakki.
Downton Abbeyn tapaan, palvelusväen ja isännän elämänvaiheet nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Berta tietää tarkalleen isäntänsä vuodeasiatkin, jotka myöhemmin on lahjakkaasti sekoitettu mm. tässä ketjussa. Mannerheim nukkui itseasiassa pääsääntöisesti suuressa ja mukavassa pariisilaissängyssä, jonka hänen Anastasia-tyttärensä otti haltuunsa perinnönjaon yhteydessä. Kuuluisaan kenttävuoteeseensa Marski oli toki kiintynyt ja olisi käyttänyt sitä useamminkin, ellei henkilääkärinsä olisi sitä nimenomaan kieltänyt.
Palvelusväen mukaan Mannerheim herätettiin Köpfin toimesta aamuisin kello kuusi. Kamaripalvelija toimitti lehdet, laski kylpyveden ja otti esille päivän aikana käytettävät vaatteet. Marsalkka ajoi itse partansa.
Työhuoneessaan Mannerheim opiskeli mm. suomen kieltä professori Airilan johdolla. Vieraitakin vastaanotettiin. Huoneeseen ilmoittamatta saattoivat astua vain adjutantti, sihteeri ja lanko (joka Linderin edesmentyä, saattoi olla Louis Sparre). Takan edessä oli Mannerheimin airedalenterrierin (Jack) lempipaikka. Kukkia oli kaikkialla, mutta kauneimmat Marski sijoitti äitinsä kuvan vierelle.
Kuoleman varalta Mannerheim ohjeisti Elsaa seuraavasti:
”Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Sen alle ei voi jäädä. Kuolema kohtaa ihmisen siellä, missä se aikoo ihmisen kohdata.”
Marskin mysteeriä henkilökuntansa silmissä lisäsi mm. hänen vaatekaappinsa sisältö:
”Marsalkan vaatekaapissa oli silkillä päällystetty pamppu. Miksi, kysyi Nikula Haglindiltä, kun he tarkastelivat kaapin sisältöä. ”Joku mies oli antanut sen ja ajatellut, että ehkä hän tarvitsee sitä”, Haglind vastasi.
Ehkäpä kyseeessä oli lahja Hjalmarilta, joka muutenkin oli viehättynyt silkistä (vrt. Eva Sparren muistelus Djenat Ali Raisista ketjussa yllä).
”Marsalkka oli tarkka herra, mutta hänellä oli vaatekaapissaan merkillisiä kapineita: raippa, soittokello ja taiteltu pergamenttilampunvarjostin yhdessä silkkivuoratussa laatikossa”, jatkoi Haglind.
Re: Mannerheim & Linder
"Kadettitoverille ja ystävälle kenraalimajuri Harald Akermanille G.Mannerheim" (kuva kirjoittajan kokoelmista)
Re: Mannerheim & Linder
Aika ajoin suomalaisessa lehdistössä on pohdiskeltu Mannerheimin tyttärien elämänkumppanivalintoja. Sekä Sophie, että Anastasie löysivät parinsa oman sukupuolensa edustajista. Anastasien asuinkumppanina oli hänen taloudenhoitajansa Olive Rooney ja Sophie Mannerheimin läheisin ystävätär taas aatelisnainen Alexandra ”Alix” Demidoff-Depret-Bixio, joka myös jakaa Sophien haudan Pariisin venäläisellä hautausmaalla.
Ei liene kaukaa haettua olettaa, että isän käyttäytymismallilla/ hyväksynnällä on ollut tekemistä tytärten orientoitumisessa. En toistaiseksi ole törmännyt marsalkan esittämään kritiikkiin asumisjärjestelyistä, paitsi Sophien siivottomuuden suhteen. Mannerheim kieltäytyi astumasta sisään tyttärensä Pariisin-osoitteeseen, sen likaisuuden ja löyhkän tähden, jonka taas aiheuttivat Sophien lemmikkieläimet.
Anastasiesta olen kirjoittanut aiemmin seuraavaa sukututkijoitten omalla palstalla:
Quote:
Sukututkijoille tuttu ketjureaktio alkoi Anastasie Mannerheimin horjuvalla käsialalla kirjoittamasta kirjeestä, joka oli osoitettu hänen luonaan Englannissa käyneille suomalaissukulaisille. Anastasien käsiala oli vaikeaselkoista, toisin kuin hänen seuraneitinsä Olive Rooneyn, viestin kääntöpuolelle kirjaamat, täsmälliset Yorkshire buddingin valmistusohjeet. Tarjoilu oli maistunut vieraille ja sen reseptiä kaivattiin. Kiinnostuin alkuperäisdokumentista ja hankin sen kokoelmiini.
Etsiessäni netistä lisätietoja marsalkan tyttäristä, törmäsin kuvaan, joka oli otettu St Mary:n kirkkomaalta (Norton) lähellä Favershamia Kentissä. Kuvan keskellä seisoi ruhtinas Andrei Aleksandrovich Romanovin (1897-1981) hautamonumentti, jonka oikealle puolelle oli sijoitettu Anastasie Mannerheimin graniittiristillä varustettu lepopaikka ja vasemmalle ruhtinas Andrein Nadine-puolison muistopaasi.
Miksi Anastasie oli haudattu ruhtinaan viereen? Kuka oli juuriaan Nadine?
Andrei Aleksandrovichin vanhemmat olivat keisari Nikolai II serkku, suuriruhtinas Alexander Mihailovich (julkaisuja mm. “Venäjän suuriruhtinaana”, “Kerran suuriruhtinas, aina suuriruhtinas”) ja keisarin sisar, suuriruhtinatar Ksenia. Andrei oli siten vallankumouksesta selvinneitten Romanovien senioreita, sekä äitinsä, että isänsä puolelta. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Kentin Nortonissa sijaitsevalla maatilalla, joka oli hänen Nadine-puolisonsa peruja suomalaiselta äidiltään. Itseasiassa Nadine kuului Porvoon-seudulta juurensa juontavaan Borgström-sukuun. Provender-nimisen tilan oli vuokrannut alunperin leskenasunnokseen varakonsuli Carl Emil Borgströmin leski Constance Carolina o.s. Paterson. Hänen Sylvia Marquerite-tyttärensä sen sitten osti omiin nimiinsä v. 1912. Siitä lähtien tila on peritynyt äidiltä tyttärelle. Sen nykyinen omistaja on ruhtinatar Olga, Romanovien sukuyhdistyksen puheenjohtaja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Prince...eevna_Romanoff
https://en.wikipedia.org/wiki/Provender_House
Anastasie vietti Rooneyn kuoleman jälkeen entistä enemmän aikaansa Romanovien seurassa. Itseasiassa hän ja ruhtinas Andrei olivat jo lapsuudenystäviä Pietarista. Nadinea ja Anastasieta taas yhdistivät suomalaiset juuret. Lepopaikalle löytyi näin looginen selitys.
Unquote
Alla detalji Anastasien kirjeestä hänen horjuvalla allekirjoituksellaan:
Ei liene kaukaa haettua olettaa, että isän käyttäytymismallilla/ hyväksynnällä on ollut tekemistä tytärten orientoitumisessa. En toistaiseksi ole törmännyt marsalkan esittämään kritiikkiin asumisjärjestelyistä, paitsi Sophien siivottomuuden suhteen. Mannerheim kieltäytyi astumasta sisään tyttärensä Pariisin-osoitteeseen, sen likaisuuden ja löyhkän tähden, jonka taas aiheuttivat Sophien lemmikkieläimet.
Anastasiesta olen kirjoittanut aiemmin seuraavaa sukututkijoitten omalla palstalla:
Quote:
Sukututkijoille tuttu ketjureaktio alkoi Anastasie Mannerheimin horjuvalla käsialalla kirjoittamasta kirjeestä, joka oli osoitettu hänen luonaan Englannissa käyneille suomalaissukulaisille. Anastasien käsiala oli vaikeaselkoista, toisin kuin hänen seuraneitinsä Olive Rooneyn, viestin kääntöpuolelle kirjaamat, täsmälliset Yorkshire buddingin valmistusohjeet. Tarjoilu oli maistunut vieraille ja sen reseptiä kaivattiin. Kiinnostuin alkuperäisdokumentista ja hankin sen kokoelmiini.
Etsiessäni netistä lisätietoja marsalkan tyttäristä, törmäsin kuvaan, joka oli otettu St Mary:n kirkkomaalta (Norton) lähellä Favershamia Kentissä. Kuvan keskellä seisoi ruhtinas Andrei Aleksandrovich Romanovin (1897-1981) hautamonumentti, jonka oikealle puolelle oli sijoitettu Anastasie Mannerheimin graniittiristillä varustettu lepopaikka ja vasemmalle ruhtinas Andrein Nadine-puolison muistopaasi.
Miksi Anastasie oli haudattu ruhtinaan viereen? Kuka oli juuriaan Nadine?
Andrei Aleksandrovichin vanhemmat olivat keisari Nikolai II serkku, suuriruhtinas Alexander Mihailovich (julkaisuja mm. “Venäjän suuriruhtinaana”, “Kerran suuriruhtinas, aina suuriruhtinas”) ja keisarin sisar, suuriruhtinatar Ksenia. Andrei oli siten vallankumouksesta selvinneitten Romanovien senioreita, sekä äitinsä, että isänsä puolelta. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Kentin Nortonissa sijaitsevalla maatilalla, joka oli hänen Nadine-puolisonsa peruja suomalaiselta äidiltään. Itseasiassa Nadine kuului Porvoon-seudulta juurensa juontavaan Borgström-sukuun. Provender-nimisen tilan oli vuokrannut alunperin leskenasunnokseen varakonsuli Carl Emil Borgströmin leski Constance Carolina o.s. Paterson. Hänen Sylvia Marquerite-tyttärensä sen sitten osti omiin nimiinsä v. 1912. Siitä lähtien tila on peritynyt äidiltä tyttärelle. Sen nykyinen omistaja on ruhtinatar Olga, Romanovien sukuyhdistyksen puheenjohtaja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Prince...eevna_Romanoff
https://en.wikipedia.org/wiki/Provender_House
Anastasie vietti Rooneyn kuoleman jälkeen entistä enemmän aikaansa Romanovien seurassa. Itseasiassa hän ja ruhtinas Andrei olivat jo lapsuudenystäviä Pietarista. Nadinea ja Anastasieta taas yhdistivät suomalaiset juuret. Lepopaikalle löytyi näin looginen selitys.
Unquote
Alla detalji Anastasien kirjeestä hänen horjuvalla allekirjoituksellaan:
Re: Perintöruhtinas ja Mannerheim
Marsalkan Kaivopuiston kodin alahallin seiniä koristavat isännän metsästysmuistot etupäässä Mannerheimin matkoilta Keski-Aasiaan, Intiaan ja Nepaliin. Ne on huolellisesti konservoitu ja varustettu trofeen kaatopaikan nimellä (esim. Acra, Terai jne). Poikkeuksellisesti erään vuorikauriin sarvikkko ja kallo on identifioitu merkinnällä ”Kaukasien, H.K.H. Storfursten Tronföljaren Georg Aleksandrovitsch 1894-1899”. Onko teksti tulkittava niin, että Mannerheim on on suorittanut useita metsästysmatkoja perintöruhtinaan luokse Kaukasiaan, vaiko niin, että periodi viittaisi suuriruhtinas Georgen (Yrjö, Juri) tsarevitschina oloaikaan? Miksi Mannerheim-kirjallisuus ei tunnu tietävän Kaukasian-matkoista mitään, vai tietääkö? Ne näyttävät osuvan ajanjaksoon, jolloin Mannerheim oli saannut siirron Chevalier-kaartista ylimpään hovitallihallintoon, jossa hänet v. 1897 nimitettiin ”hovitallihallituksen erikoistehtäviin”. Hänen uransa hovitallihallituksessa näyttää yleisesti noudattelevan v. 1896 Keisarillisen hevossiittolan johtoon nimitetyn suuriruhtinas Dimitri Konstantinovitschin uraa, jopa niin, että molemmat matkustelivat ympäri Venäjää ja Eurooppaa valiohevosia etsien. Suuriruhtinaan merkittävin ostos oli Derby-voittajan ”Galtee Moren” hankinta 200,000.- ruplalla, joka tuolloin oli ennätyshinta siitosoriista. Sekä perintõruhtinas, että suuriruhtinas tunnettiin, suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitschin tavoin, homoseksuaalisista taipumuksistaan. Tämän toteavat mm. Nikolai II:n historioitsija Peter Kurth, sekä tunnettu Venäjän keisarihovin historioitsija Simon Karlinsky (1924-2009).
Suuriruhtinas Juri oli Aleksanteri III ja Maria Feodorovnan (Dagmar) lapsista älykkäin ja ulospäinsuuntautunein. Hänen opetussuunnitelmansa noudatti vanhemman veljen (tuleva Nikolai II) curriculumia ja heidän harrastuksensakin olivat yhteiset. Vuonna 1890 veljekset lähetettiin yhdeksän kuukauden merimatkalle Japaniin. Ateenassa heihin liittyi Kreikan prinssi George, nuorukaisten serkku. Ateenasta matka jatkui Egyptiin ja sieltä Bombayhin Intiaan, jossa Jurin matka keskeytyi kuumeen ja jalkavamman tähden. Tuberkuloosimaisten oireiden hoitoa varten suuriruhtinas Georg lähetettiin Kaukasuksella sijaitsevaan keisarillisen perheen omistamaan Likani-palatsiin, jonka liepeille hänelle rakennettiin dachamainen, oma, Abbas Touman-villa.
Mannerheimin ja perintöruhtinas Jurin tapaamisten ja yhteisten metsästymatkojen (?) tarkka tapahtuma-aika on siten rajattavissa vv. 1890-1899 välille. Trofeen lisäksi, perintöruhtinas Georgen valokuva on näkyvästi esillä marsalkan Kaivopuiston kodissa. Olisipa mielenkiintoista kuulla lisää
tästä ystävyyssuhteesta.
Georg Aleksandrovitsch kuoli Abbas Toumanin läheisyydessä heinäkuun kymmenentenä päivänä 1899. Hänet löysi muuan gruusialainen maalaisnainen tien ohesta, moottoripyöränsä viereen lyyhistyneenä. Perintöruhtinas kuoli verensyöksyyn naisen sylissä. Yrjön kuolemaa seurasi kolmen kuukauden hovisuru. Myös Suomessa pidettiin surujumalanpalveluksia, julkiset teatteriesitykset ja muut yleiset huvit kiellettiin toistaiseksi ja maan kaikkia kirkonkelloja soitettiin päivittäin hautajaispäivään asti.
Mitä ajatteli/kirjoitti Mannerheim?
Viite: Prince E. Ukhtomskii, Travels in the East of Nicholas II, Emperor if Russia when Cesarewitch 1890-1891, 2 vol., (London 1896)
Alla kuvat perintöruhtinaan kuolinpaikasta Abbas Toumanissa & Likani palatsi nykyasussaan.
Suuriruhtinas Juri oli Aleksanteri III ja Maria Feodorovnan (Dagmar) lapsista älykkäin ja ulospäinsuuntautunein. Hänen opetussuunnitelmansa noudatti vanhemman veljen (tuleva Nikolai II) curriculumia ja heidän harrastuksensakin olivat yhteiset. Vuonna 1890 veljekset lähetettiin yhdeksän kuukauden merimatkalle Japaniin. Ateenassa heihin liittyi Kreikan prinssi George, nuorukaisten serkku. Ateenasta matka jatkui Egyptiin ja sieltä Bombayhin Intiaan, jossa Jurin matka keskeytyi kuumeen ja jalkavamman tähden. Tuberkuloosimaisten oireiden hoitoa varten suuriruhtinas Georg lähetettiin Kaukasuksella sijaitsevaan keisarillisen perheen omistamaan Likani-palatsiin, jonka liepeille hänelle rakennettiin dachamainen, oma, Abbas Touman-villa.
Mannerheimin ja perintöruhtinas Jurin tapaamisten ja yhteisten metsästymatkojen (?) tarkka tapahtuma-aika on siten rajattavissa vv. 1890-1899 välille. Trofeen lisäksi, perintöruhtinas Georgen valokuva on näkyvästi esillä marsalkan Kaivopuiston kodissa. Olisipa mielenkiintoista kuulla lisää
tästä ystävyyssuhteesta.
Georg Aleksandrovitsch kuoli Abbas Toumanin läheisyydessä heinäkuun kymmenentenä päivänä 1899. Hänet löysi muuan gruusialainen maalaisnainen tien ohesta, moottoripyöränsä viereen lyyhistyneenä. Perintöruhtinas kuoli verensyöksyyn naisen sylissä. Yrjön kuolemaa seurasi kolmen kuukauden hovisuru. Myös Suomessa pidettiin surujumalanpalveluksia, julkiset teatteriesitykset ja muut yleiset huvit kiellettiin toistaiseksi ja maan kaikkia kirkonkelloja soitettiin päivittäin hautajaispäivään asti.
Mitä ajatteli/kirjoitti Mannerheim?
Viite: Prince E. Ukhtomskii, Travels in the East of Nicholas II, Emperor if Russia when Cesarewitch 1890-1891, 2 vol., (London 1896)
Alla kuvat perintöruhtinaan kuolinpaikasta Abbas Toumanissa & Likani palatsi nykyasussaan.
Re: Mannerheim & Linder
Perintöruhtinas Yrjö:
Re: Mannerheim & Linder
Ruotsissa hiljattain päättyneessä Mannerheim-memorabilia-huutokaupassa nähtiin ensikerran julkisuudessa suvulle kuuluneita marsalkan privaattivalokuvia, joukossa mm. alla olevat viimeiset, tunnetut otokset hänen elinaikanaan. Vasemmalla oleva muotokuvapotretti on Montreauxissa sijainneen Rodolphe Schlemmerin ateljeen otos. Pienempi kuva taas on otettu Mannerheimin tyohuoneessa Valmontin sanatoriumissa, jossa hänen muistelmiaan valmisteleltiin. Mannerheim oli vuokrannut rakennuksen kolmannesta kerroksesta lisähuoneen pelkästään tätä tarkoitusta varten. Se viimeisin kuva jo kylmenneestä marsalkasta katafalkillaan,
on esillä ketjussa yllä, sivun 2 ensimmäisessä kuvassa.
on esillä ketjussa yllä, sivun 2 ensimmäisessä kuvassa.