Vetehinen kirjoitti:
Monasti on sanottu, että Suomen hallinto on tsaarin aikaista, kun halutaan moittia hallinnon byrokratiaa ja salailua. Sanot että hallintokulttuuri on Ruotsin vallan perua. Mikä siinä on erityisesti Ruotsin perua?
Hmm, meitsin mielestä hallintokulttuuri perustuu Suomen lakiin - siihen, joka "on ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää" (ruotsinkielisen J.L. Runbergin - Maamme Laulun sanoittajan mukaan). Se on aika lailla ”Ruotsin perua”. Vuoden 1734 vuoden lain perintökaari, kauppakaari, naimakaari, maakaari jne. ovat painavia muistomerkkejä Suomen historiassa, semmoisia että joku yksi Engel jää kun nalli kalliolle niihin verrattuna. Oleellinen osa niistä on vieläkin voimassaolevia, monet alkuperäisessä muodossaan. Vähemmän tyypillinen on rakennuskaareen (voimassaoleva) pykälä
Rakennuskaari 12 Luku
Miten sikoja saa terhometsään laskea
1 §
Jos useammilla on yhteinen terhometsä, niin sopikoot keskenänsä oikealla ajalla, kuinka monta sikaa siinä voipi elättää, ja laskekoon sitten kunkin sinne sikoja metsäosansa mukaan. Jos joku heistä laskee sinne useampia, olkoon toisilla valta ottaa ne kiinni, ja hän vetäköön sakkoa [markan joka sialta] ja korvatkoon vahingon. Jos hänellä itsellänsä ei ole niin monta sikaa, kuin hän osallensa saisi elättää, olkoon hänellä valta vuokrasta laskea sinne muiden sikoja. Jos hän ei sitä tee, käyttäkööt toiset vapaasti hänen osansa. - Mitäs niitä vanhoja nyt kumoamaan, onhan eduskunnalla muutenkin tekemistä vanhan paikkaamisessa
Tai, niinku meitsi sanoi viestissä 19.4. (Kysymyksiä historiasta-foorumilla):
"Onko muuten oikea ajatella, että suomalaisilla ei ole ollut historiaa ollenkaan ennen vuotta 1809 - paitsi esihistoriallisena aikana? Eikö esimerkiksi Gustav Vasa ole ollenkaan suomalainen suurmies. Onko tämmöinen vapaaehtoinen itsekastraatio että suomalaisilla ei ole historia ollenkaan ajanjaksolla n. 1000 - 1809, ihan hyvä?
Meitsin arvion mukaan on vähättelevää sanoa niin kuin Vetehinen, että muka vain "hallintokulttuuri" on Ruotsin vallan perua. Jos ostat omakotitalon teet sen 1734 vuoden lain maakaaren 2 luvun 1 pykälän mukaisessa järjestyksessä. Kun pankkisalissa ostaja ja myyjä kärsimättöminä odottaa kaupanvahvistajaa he tekevät kuten esi-isänsä tekivät 1930-luvulla, tai 1880-luvulla, tai 1700-luvulla. Nyt mennään autolla, silloin kuljettiin hevosella, mutta yhtä huonoja vitsejä veistellään kaupanvahvistajaa odotellessa. Jos kuljet luonnossa vapaasti jokamiehen oikeuden turvin nautit siitä perinteestä, joka alku ajoittuu ristiretkien aikaan Suomeen koti- ja naisrauhan myötä. Jos ylipäätään teet yhtään mitään teet sen minkä teet niitten lakien, asetusten ja ennekaikkea sen elämäntavan ja elämänmuodon, eli siis sanalla sanoen sen kulttuurin mukaan, joka syntyi ja kehittyi tähän maahan 1000-luvulta alkaen.
Kehtoaan ei pidä kiistää eikä väittää sitä muunkieliseksi kun mitä se on ollut. Meitsien historia on ja pysyy kieleltään valtaosaltaan ruotsinkielisenä vaikka Vetehinen kuinka vetistelisi. Se on luonnonmukaista (eli historiallista) pakkoruotsia jota ei pidä vastustaa.
Kun stadissa kulkee kohti Skitso-Backan (=Jakomäki) ostaria ei näe ryssää eikä hurria. Siellä näkee suomalaisten itse luomaa omintakeista perinteistä vapaata kulttuuria koko karmeassa komeudessaan.
Vetehinen penäsi vastausta kysymykseensä ”Mikä hallintokulttuurissamme on erityisesti Ruotsin vallan perua?”. Meitsin mielestä Vetehisen pitäisi eka vastata kysymykseen, mikä hallintokulttuurissamme ei ole Ruotsin vallan perua. Jos Vetehinen vastaa siihen kysymykseen saadaan lyhyt enintään muutaman lauseen mittainen vastaus ja silloin vältytään niiltä satojen sivujen mittaisilta luetteloilta, jotka pitää laatia, jotta voitaisiin vastata Vetehisen kysymykseen.
Hmm, meitsille aihe on erityisen tärkeä koska maamme kuningas 1448-1469 Karl Knutsson on esi-isiäni suoraan ylenevässä polvessa, mistä siis jaksan aina kaikkia niitten suunnattomaksi harmiksi muistuttaa, jotta ettei.