Palkollissääntö

Toukokuun 5. päivänä annettiin uusi palkollissääntö eli Kuning:sen Maj:tin Armollinen Palcka-Asetus Isännille ja Palkollisille. Samalla annettiin Kuningallisen Majestetin Armollinen Asetus, Isändäin ja Palkollisten keskinäisistä oikeudeista ja welwollisuudeista.

Palkollisasetus piti voimassa palveluspakon. Ne, joilla ei ollut itsenäistä verollista elinkeinoa eli maatilaa tai lupaa porvarin tai käsityöläisen ammattiin ja jotka eivät olleet kruunun palveluksessa, olivat velvollisia ryhtymään palkolliseksi edellä mainittujen luokse. Muutoin heidät tuomittiin irtolaisina.

Edellinen palkollissääntö oli annettu 1739. Se oli varsin ankara ja rajoitti ihmisten liikkumisvapautta jyrkästi. Laki oli määrätty tällaiseksi, koska tuolloin oli pulaa maatyöväestä. Työpakolla haluttiin turvata tiloille, varsinkin kartanoille, riittävästi työväkeä. Näin ajateltiin saatavan kruunulle verotuloja mahdollisimman paljon. Laki suosi maanomistajia ja oli epäedullinen tilattomille. Syntyneen arvostelun johdosta, ja kun työvoimapulakin hellitti, kuningas asettui kannattamaan suurempaa vapautta. Vaikka työn hankkimisen vapautta ja muita palkollisen oikeuksia lisättiin, laissa säilyi palveluspakko. Se jakoi ihmiset jyrkästi itsenäiseen ja epäitsenäiseen väestöön.