Topelius

Lennart Forstén, Pirun-pesä Maaningan pitäjässä. Kuva julkaistu väritettynä 1853 teoksessa La Finlande pittoresque.
Se oli sukutarinan muotoon tehty kertomus Suomen historiasta. Teos seurasi kahden suvun vaiheita 30-vuotisen sodan ajoilta Kustaa III:n päiviin. Se oli kuvaus Suomen kansan ponnisteluista eteenpäin läpi suurten kärsimysten. Romaanin jännittävä, historian tapahtumiin liittyvä juoni teki siitä mielenkiintoisen seurattavan. Suomen menneisyys alkoi saada hahmon, joka kiinnosti tavallistakin ihmistä.
Edelleen ilmestyivät vihkoina lisäosat maisemasarjaan Finland framstäldt i teckningar, joka oli alkanut vuonna 1845. Eri paikkakuntia kuvatessaan Topelius antoi paikalle merkityksen kuvaamalla, miten se liittyi isänmaan historiaan tai kansan uskomuksiin. Esimerkkinä jälkimmäisistä oli Maaningan Pirunpesä.
Topelius julkaisi jatkuvasti myös pienempiä kertomuksia ja satuja. Viime vuonna ilmestyi toinen osa runokokoelmasta Ljungblommor sekä myös laajempi kertomus Hertiginnan af Finland.Topeliuksen näytelmä Efter femtio år esitettiin tänä vuonna ensi kerran.