Rukouspäiväjulistus
Rukouspäiväjulistusta leimasi tänä vuonna maan sisäisten olojen tarkastelu. Sato oli paikoin huono pitkän kuivuuden takia. Tämä selitettiin Jumalan huolenpidoksi omasta valitusta kansastaan:
"'Hän, joka kääntää pilvet kuhunka hän tahtoo', pidätti kauan satehen Teidän asuinpaikoistanne, niin että maan touvot ja kasvut lakastuivat kesä-auringon kuumuudessa, ja eläimet huokasivat kuivettuneilla laitumilla... kuitenkin ei Hän tahtonut rangaista maata vihassansa, ja kostaa syntisiä niinkuin olivat ansainneet. Hän lähetti jällensä hedelmällisen ajan taivahasta, että Te mahdatte huomata että Hän on se, joka kasvun antaa..."
Myös kolerassa oli Kaikkivaltiaalla tarkoituksensa:
"... varoittaaksensa Teitä, kuinka tarpeellinen on että kallis armon aika ei hukkaan menetetä, on Herra antanut kuoleman enkelin, tänä vuonna tavallista ememmän, kohtailla Teidän kaupungeitanne ja kyläkuntianne. Monta uhria, jokaisesta säädystä ja ijästä, on kuolettava kulkutauti poistemmannut, ja monta majaa on täytetty surulla ja valituksella katkerasti kaivattuin kuolemasta. Mutta tästä kyynelten kylvöstä tahtoo se pitkämielinen Herra odottaa sydämmellisen parannus-surun ja hengellisen siunauksen eloa... jota hän rakastaa, sitä Hän myös rankaisee."