Suomalaiset sodassa

Suomen kaarti lähetettiin maaliskuussa Pietariin, missä se suoritti vartiopalvelusta syyskuun lopulle saakka. Marraskuussa se siirrettiin Liettuaan onnettomin seurauksin. Sotilaat sairastuivat koleraan ja 658 kaartilaista kuoli.

Kaartin lisäksi suomalaisia sotilaita oli kahdessa meriekipaasissa sekä värvätyssä tarkk'ampujaja krenatööripataljoonassa. Niiden vahvuus oli pari tuhatta miestä. Se oli varsin vähän verrattuna yli 50.000 venäläiseen sotilaaseen, joita oli oli ympäri maan. Suomen osuutta valtakunnan sotavoimasta päätettiin lisätä. Kesäkuussa määrättiin Suomen ruotujakoinen sotaväki perustettavaksi uudelleen. Se oli hajotettu 1810.

Nyt koottavaan ruotusotaväkeen tuli ensin kaksi pataljoonaa, kumpaankin 600 miestä. Tarkoitus oli koota useampikin pataljoona, jos sota jatkuisi. Vuoden lopussa niitä olikin jo yhdeksän eli 5400 miestä. Kaikkiaan suomalaista sotaväkeä oli 8.900 miestä.

Ruotuväki koottiin vanhan tavan mukaan. Sotaväen kustannukset maksettiin "Suomen kruunun varoista". Aikaisemmin sotaväestä eron saaneille aliupseereille ja sotamiehille tarjottiin kunniamerkkejä ja palkanlisää, jos astuisivat uudelleen palvelukseen."Asioista pitävät nyt suomalaiset huolta, isänmaata varjellen ja keisarinsa puolta", sanottiin laulussa.

Taistelut Suomessa alkoivat, kun englantilaiset sotalaivat tulittivat Hankoniemen linnoituslaitteita 10. toukokuuta. 19. ja 20. päivä ne yrittivät maihinnousua Tammisaareen, mutta lyötiin takaisin. Sitten suomalainen tarkk'ampujapataljoona pysäytti englantilaiset Vitsandissa. Tällöin Topelius kirjoitti väkevän runon Ensimmäinen veripisara, jossa tuomittiin jyrkästi englantilaisten petos ja asetuttiin selvästi Venäjän puolelle.

Pohjanlahdella Englannin laivasto tuhosi satamia, laivoja ja varastoja Raahessa ja Oulussa. Tästä syntyi Kalkkimaan pojan Laulu Engelsmannein käytöksistä Oulun läänissä kesällä 1854. Sieltä hyökkäys jatkui Tornioon ja takaisin etelään päin.

Halkokarin luona Kokkolan edustalla englantilaiset joutuivat kahakkaan paikallisten asukkaiden kanssa. Taistelua johtivat kauppaneuvos Donner ja talonpoika Matts Kankkonen. Maihinnousua yrittäneet menettivät 46 miestä ja yhden laivan. Venäläisiä sotilaita, jotka toimivat suomalaisten kanssa, haavoittui neljä, suomalaisista ei yksikään. Vihollista ammuttiin ovelasti lautapinoilla peitetyistä makasiinien aukoista. Halkokarin taistelusta tuli suomalaisen vastarinnan merkkitapaus. Keisari määräsi, että kahdesta sankarista oli maalattava muotokuvat ja asetettava ne Keisarilliseen palatsiin Helsinkiin.¹

–