Teollisuuspolitiikka
Aleksanteri II:n uudistusohjelmaan kuului teollisuuden edistäminen. Ajan tavan mukaan ensin piti perustaa hallintoelimet, jotka voisivat taloutta edistää. Joulukuussa sai ohjesäännön manufaktuurijohtokunta, joka oli tosin ollut virastona olemassa jo kauan.
"Käsikeinoteollisuus-Johtokunnan tarkoituksena on, alituisesti vaaria pitäen käsikeinollisuuslaitoksista yleensä, toimellisesti kokea edistyttää kotimaisen teollisuuden vaurastumista, sekä valvoa hantverkki-ammattien täydellisemmäksi saantia."
Johtokunta sai itsenäisemmän aseman, kun intendentistä tuli sen puheenjohtaja. Tähän asti tehtävää oli hoitanut senaatin finanssipäällikkö.1
Johtokunnan tehtäviin kuului myös "edistyttää talonpoikaissa kansassa ja työntekiäin säädyssä sellaista sivueläkettä ja käsityötä, joka kullenkin maanpaikalle saatetaan sopivaksi katsoa". Edistääkseen teollisuutta johtokunta järjesteti näyttelyitä, jakoi palkintoja, piti yllä sunnuntaikouluja, ja avusti senaattia lainaja toimilupahakemuksissa. Sen tuli "pitää tarkkaa vaaria" maan teollisuuslaitoksista.
Myös vuorihallitus sai tänä vuonna uuden johtosäännön. Samalla lakkautettiin vuoden 1766 määräykset koskien maamestarin ja kantisepän ammattia, oppilaita ja ammattikassaa.
Vuorikäräjät lakkautettiin ja ruukkien ja masuunien työmiehet tuli kirjata vastedes henkikirjaan kuten muutkin.
Sunnuntaikoulut
Joulukuussa päätettiin, että sunnuntaikouluja laajennetaan ja niiden rinnalle perustetaan iltakouluja. Asetuksessa koulujen kohderyhmä määritettin seuraavanlaisesti: "paremmilla luonnonlahjoilla varustetuille varattoman kansan nuorikaisille, joiden jo aikaisin täytyy tomeentulonsa vuoksi antautua hantverkki-säätyyn". Ne käytyään oppilaat saattoivat jatkaa "taiteellisissa reaalikouluissa", jotka nyt järjestettiin uudelleen.2
Kouluissa sai korkeampaa oppia tekniikassa, luonnontieteessä ja mm. saksan kielessä. Näiden oppilaista tuli usein isompien laitosten työnjohtajia. Asetuksella sunnuntaikouluista määrättiin käsityöläisille jokseenkin pakollinen oppivelvollisuus, sillä kisälliksi ei saanut korottaa sellaista, joka ei uskonnon opin lisäksi osannut kirjoittaa selvästi ja "taitaa luvunlaskun neljä päätoimitusta".
Useimpien ammattien mestarikirjaan vaadittiin edellisen taito piirtää ja kopioida valmistamiaan teoksia. Koulun käynyt kisälli sai lisäksi lyhennystä aikaan, jonka kuluessa pääsi mestariksi. Myös maan harvat teknilliset koulut järjestettiin uudelleen. Teollisuuden ammattilaiset oli hankittava pääosin ulkomailta.