Waliomiehet
Ilmoitus-Sääntö, että waliokunta miehiä Suomenmaan neljästä säädystä on kutsuttawa Helsingin kaupunkiin koolle tulemaan Tammikuun 20 päiwänä 1862, uuden aika-luwun mukaan. 29.3./10.4.1861.
Aleksanteri II:n kirje senaattori Gripenbergille koskien valiokunnan tehtävää. Journal de St Petersbourg 19/31.5.1861.
Julistus niistä kysymyksistä jotka tulewat esiteltäwäksi Huhtikuun 10 (Maaliskuun 29) päiwänä tätä wuotta annetun Armollisen IlmoitusSäännön johdosta kokountuwille waliomiehille Suomenmaan neljästä säädystä. 23.8.1861.
Neuvoteltuaan tilanteesta Suomen asiain komitean kanssa, senaatin varapuheenjohtaja Fabian Langenskiöld esitti hallitsijalle, että kutsuttaisiin koolle erityinen valiokunta, johon säädyt valitsisivat edustajansa. Se käsittelisi kiireellisimmät asiat ja valmistelisi tulevia suuria asioita. Valiokunnalla olisi säätyjen takaama arvovalta. Aleksanteri suostui tähän, ja 10. huhtikuuta julkaistiin asiasta IlmoitusSääntö valiokunnasta, joka kokoontuisi seuraavan vuoden alussa.
Valiokunnan kutsussa selitettiin, miten sen jäsenet, valiomiehet, valitaan ja todettiin, että valiokunta äänestää miesluvun mukaan. Puheenjohtajaksi määrättiin senaattori Sebastian Gripenberg. Ilmoituksen lopuksi hallitsija lupasi:
"Sittenkuin meille tällä tavalla tulleista esityksistä olemme kysyneet Suuriruhtinanmaan Senaatin ja Kenraali-Kuvernöörin alamaisia lauseita, tahdomma Me, ensinnä tulevaan säätyjen-päivään asti noudatettavaksi, Armosta vahvistaa ne Valiokunnan ehdotukset, jotka mielestämme todellisesti vastaavat maakunnan tosi-tarpeille ja sen hyvää ja hyötyä kartuttavat."
Eläköön perustuslaki!
Suomessa varsinkin liberaalit näkivät, että valiokunta oli yritys syrjäyttää valtiopäivät. Valiokuntaa vastaan kerättiin nimiä ja ylioppilaat järjestivät 22. huhtikuuta mielenosoituksen niiden senaattorien puolesta, jotka pyysivät hallitsijaa selittämään, että valiokunta oli vain valmisteleva elin. Senaatin enemmistö oli lähettänyt keisarille kiitosadressin valiokunnan koollekutsumisen johdosta. Mielenosoittajia väitettiin olleen yli tuhat ja nämä olivat myös huutaneet iskulausetta "Eläköön perustuslaki!". Kahden päivän kuluttua Pietarista tuli valiokunnan puheenjohtajelle selitys, että kyseessä oli vain valmisteleva elin.
Aleksanteri II:n kirjeessä senaattori Gripenbergille luvattiin:
"Mutta olemma Me, vakuutettuina valiomiesten isänmaallisista ajatuksista ja alamaisesta uskollisuudesta, Armossa tahtoneet käskeä Teitä, vakuuttamaan kullenki heistä, että kunnollisuudesta, totuudesta ja lain kuuliaisuudesta lähteneillä lauseilla alati on Keisarillinen turvamme ja Armollinen suosiomme odotettavana."
Kirje julkaistiin huhtikuussa Suomen asetuskokoelmassa sekä toukokuussa myös ranskaksi pietarilaisessa lehdessä Journal de St Petersbourg.
Asialista
Hallitsija oli saanut senaatilta listan niistä asioista, joihin maakunnan tarpeiden vuoksi kaivattaisiin muutosta. Helsinkiin kutsutuille säätyjen edustajille, "valtiomiehille", annettiin tutkittavaksi 52 asiaa.
Armollisessa julistuksessa 23. elokuuta pidettiin lisäksi tarpeellisena selittää:
"valtiomiesten tointa älköön edemmäksi lavennettako kuin, että he alamaisuudessa antavat lauseensa ja ehdotuksensa mitä perustuksia myöten ... taikka uusia sääntöjä ja määräyksiä maakunnan hyödyksi tarvittaisiin". Tämän jälkeen hallitsija harkitsisi "mitä Me... ehkä hyväksi näemme tehdä".
Syrjäytys
Liberaalit onnistuivat saamaan Itä-Suomen talonpoikien valtuutetuiksi kaksi Wiborg-lehden toimittajaa. Nämä kuitenkin hylättiin vetoamalla siihen, että he eivät vanhan lain mukaan kuuluneet talonpoikien säätyyn. S.G. Elmgren kommentoi:
"Senaatti hylännee nyt talonpoikaissäädyn edustajina valitut herrasmiehet, esimerkiksi Qvistin ja Alftanin, jotka ovat nähneet niin paljon vaivaa tullakseen valituiksi ja joihin vehkeilijät ovat panneet niin suuret toiveet. Tämä onkin epäilemättä hyvä järjestely, ja se tuntuu osoittavan, että noita jonkin aikaa niin suosittuja huutajia aletaan asettaa omaan arvoonsa."1