Maanomistus
Aleksanteri II:n allekirjoittama käskykirje aateliston yksinoikeuden kumoamisesta 27.2./10.3.1864. Sen.tal.os. keisarilliset käskykirjeet. Kansallisarkisto. Painettu asetuskokoelmassa 2.4.1864.
Talonpoikaistalon pihapiiri. Hjalmar Munsterhjelmin maalaus 1864. Kuva: Museovirasto.
Säterit
Aleksanteri II:n allekirjoittama käskykirje aateliston yksinoikeuden kumoamisesta 27.2./10.3.1864. Sen.tal.os. keisarilliset käskykirjeet. Kansallisarkisto. Painettu asetuskokoelmassa 2.4.1864.
Talonpoikaistalon pihapiiri. Hjalmar Munsterhjelmin maalaus 1864. Kuva: Museovirasto.
2. huhtikuuta kumottiin aateliston perustuslaillinen erioikeus vuodelta 1789, jonka mukaan se sai pitää ja omistaa allodiaalisätereitä ja muuta “vapaamaata säterivapaudellaâ€. Aateliston maanomistusoikeuteen ja aatelismaan verovapauteen ei puututtu, mutta nyt kaikki kansalaiset saivat vapauden omistaa tiloja. Aateliton omistaja nautti tilasta samoja vapauksia, mutta vastasi myös samoista velvoitteista. Lähin seuraus muutoksesta oli, että porvarit ja talonpojat saattoivat ostaa aateliston tiloja. Tähän oli useinkin hyvä syy, koska monet aateliset olivat pahasti velkaantuneet.
Allodiaali on aateliston perintömaata, johon sillä oli ikuinen verovapaus. Tilaan saattoi kuulua myös veroa maksavia talonpoikaistaloja. Kaikki suurtilat eivät olleet sätereitä, vaan monet talonpoikaiset rusthollit olivat ajan mittaan kasvaneet suuriksi. Aateliskartanoita oli Etelä-Suomessa ja jonkin verran Savossa. Joulukuussa tehtiin myös aatelistilojen jakaminen mahdolliseksi.
Tilan lohkominen
Joululuussa annetulla asetuksella sallittiin rälssi- tai perintötilan halkaiseminen ehdolla, että tilan jäännösosa pystyi antamaan elatuksen ainakin kolmelle täysi-ikäiselle ja uusi tila saatiin yhtä kannattavaksi. Uusi tila voitiin lohkoa yhdestä tai useammasta tilasta samoilla ehdoilla.
Tiloja lohkottiin paitsi perinnön jakamiseksi, myös tonttimaaksi teollisuusrakennuksille. Tällöin uusi tila sai olla pienempikin kuin neljä tynnyrinalaa. Tilojen lohkomisella pyrittiin niiden tuottavuuden kasvuun ja uusien tilojen perustamiseen. Ehdot olivat tiukat, jotta tiloista ei tulisi elinkelvottomia.
Kuvassa näkyvä Hjalmar Munsterhjelmin talonpoikaistalo vaikuttaa omavaraiselta kuten maatalouspolitiikka edellytti. Talon pihapiiriin kuului tavallisesti toistakymmentä rakennusta, mm. omat aitat erilaisille tavaroille ja erilliset suojat eri eläimille.
Häätö
Koska jatkuvasti syntyi rettelöitä siitä, etteivät maanvuokraajat, eli lampuodit, suostuneet luovuttamaan tilaa takaisin sen omistajalle, annettiin asetus näiden haittojen poistamiseksi. Tarkoitus oli estää varsinkin keinottelu valituksilla, kuten uuden asetuksen johdannossa todettiin:
"esiintuoden kaikenlaisia syitä omistajan laillista vaadintoa vastaan, eivät luovuta hänelle maata takaisin".
Uuden asetuksen mukaan kihlakunnan oikeuden tai kuvernöörin päättäessä häätää vuokralainen, päätös voitiin toimeenpanna valituksesta huolimatta. Maanomistajan oli luovutettava takauskirja ja siihen liittyvä sopiva rahasumma, jotka annettiin häädetylle korvaukseksi, jos valitus hyväksyttiin. Jos häätöpäätös siis kumottiin, vuokralainen sai asettua takaisin tilalle, ja lisäksi hän sai mainitun korvauksen. Häädetty sai halutessaan toimittaa tilalla katselmuksen sen arvon ja häädöstä koituvien tappioiden määrittämiseksi.1
Pakkolunastus
Asetuksella 12. joulukuuta kajottiin myös maanomistukseen määräämällä, että "maan tai maa-alan omistajan tahi haltia olkoon velkapää, yhteisen tarpeen sitä vaatiessa, luopumaan semmoisen paikan omistusoikeudesta täydellistä palkintoa vastaan". Yhteisellä tarpeella tarkoitettiin esimerkiksi rautatien, kanavan, kadun, torin, sataman, kirkon, hautausmaan tai lennätinlinjan rakentamista tai järvenlaskua. Maan lunastamisesta maksettiin "paikkakunnalla käyvä hinta". Jos maanomistajan kanssa ei päästy sopimukseen, lunastuksesta tehtiin hakemus kuvernöörille, joka määräsi tarpeelliset katselmukset. Lopullisesti riidan ratkaisi senaatti.
Lainhuudatus
Toisinaan maan tai muun omaisuuden haltijasta syntyi epäselvyyttä. Tällä oli merkitystä varsinkin ostettaessa omaisuutta, jolloin piti varmistua entisen omistajan omstusoikeudesta. Omistukselle tuli hakea lainhuudatus. Tästä annettiin laki 14. maaliskuuta. Jos asiakirjoista, kirkonkirjoista, henkikirjoista tai muista vastaavista ei löytynyt todistusta, piti asiasta laittaa kolme kertaa kuulutus ruotsalaisiin ja suomalaisiin sanomalehtiin. Jos kukaan ei nostanut kannetta vuoden kuluessa, lainhuudatus omaisuuteen voitiin myöntää.
Raskas syytinki
Maaomaisuuteen liitettyjä eläke- ja muita rasituksia rajoitettiin:
1–§ "Kuin joku antaa toisen omaksi rälssitai perintömaata eläke-ehdoilla, älköön kiinnitystä suotako eläkkeen saamisen vakuudeksi, jos tila jo on kiinnitetty eläkkeestä..."
2–§ "Jos maata annetaan omaksi vastaisen naimiskaupan ehdolla, tahi välipuheella, joka sortaa kolmannen miehen oikeitta, olkoon luopumus mitätön..."
Määräykset piti lukea viitenä vuonna aina käräjien alussa ja sen lisäksi kuulutettava kerran kirkossa.2
- K.M. Armollinen asetus sisältää sääntöjä niiden haittain poistamiseksi, joita maan-omistajalle syntyy asuntolaisen eli lampuodin niskoittelemisesta pois muuttaa. 20.6.1864
- K.M. Armollinen asetus sisältävä sääntöjä sen estämiseksi, ettei sopimattomia ehtoja tehtäisi kiinteän omaisuuden kaupoista ja maa-omaisuutta liallisesti raskautettaisi eläkkeillä ja muilla rasituksilla. 20.6.1864.