Raudan rauhoitus

Rautatie suojeltiin lailla. Sen mukaan valtion rautatiet, kanavat ja sananlennättimet olivat rauhoitettuja. Niiden toimintaa ei saanut häiritä eikä laitteita vahingoittaa. Rikkeinä mainittiin mm. kiskojen järkäyttäminen, väärä signaali, lennätinlangan vioittaminen ja lennätinmerkin väärennys. Jos teko oli tahallinen ja se aiheutti hengenvaaran, siitä voitiin tuomita kuritushuoneeseen eliniäksi. Vähäisestä haitasta saattoi selvitä sakolla. Asetus piti lukea kirkoissa useita kertoja vuoden aikana, jotta asian vakavuus tuli varmasti kaikille tiedoksi.

Aikaisemmin vastaavanlainen laki rakennuksen rauhoittamisesta oli annettu vuonna 1855, jolloin suojelun piiriin tuli lennätinjohto. Se, kuten rautatie, oli arvokasta omaisuutta. Molempia oli helppo vahingoittaa ja eniten pelättiinkin vahingoittamisesta aiheutuvaa häiriötä esimerkiksi sotaväelle. Tavallisin haitta radalle oli eläinten eksyminen. Tästäkin omistaja joutui maksamaan sakkoa.

Helsingin ja Hämeenlinnan radalla, joka oli 110 kilometriä pitkä, oli työssä 96 linja- ja veräjävahtia. Yhden miehen osuudeksi tuli hieman yli kilometri. He olivat koko rautatielaitoksen suurin henkilöryhmä ja suurin kustannuserä.