Palkollisasetus
Palkkaussääntö uudistettiin talonpoikaissäädyn toiveiden mukaisesti. Uudessa säännössä säilyi palveluspakko. Jokaisen itsenäistä elinkeinoa vailla olevan tuli olla palveluksessa saadakseen laillisen suojeluksen. Pestausaika oli maalla vuosi ja kaupungissa puoli vuotta. Renkiä tai piikaa, jolla ei ollut isännältä saatua laillista erokirjaa, ei saanut pestata uuteen paikkaan. Hänet tuli tarvittaessa viranomaisten avulla palauttaa takaisin isäntänsä luo.
Yhdessä irtolaisasetuksen kanssa palkollissääntö piti voimassa työpakon maaseudun tilattomalle väestölle ja esti vapaan kilpailun työvoimasta. Vaikka palkollisasetus kirjoitettiin maaseudun oloja vastaavaksi, se oli voimassa myös kaupunkien tehtaissa. Asetuksessa määrättiin tarkasti myös palkollisen oikeuksista, työstä, vapaa-ajasta, palkasta, muutto-oikeudesta ja kohtelusta.
Isäntä sai palkollista "kohtuulliseen työhön pitää". Hänen tuli "pitää terveellinen ja ulottuva ruoka sekä sopiva asunto". Isäntä oli vastuussa palkollistensa elannosta. Hän ei saanut pitää enempää palkollisia kuin pystyi elättämään. Isännän oli hoidettava sairasta palkollista, mutta hän sai vähentää kulut tämän palkasta. Sukupuolitautia sairastavan sai kuitenkin erottaa. Isännän oli valvottava omien palkollistensa siveyttä ja hänellä oli oikeus antaa "isällistä kuritusta" alle 18-vuotiaalle miehelle ja alle 14 vuoden ikäiselle naiselle.