Muita aiheita...
Katsaus maan tilaan
Senaatin toimesta laadittiin ensimmäisen kerran kertomus maan taloudesta. Siinä esitettiin kuvaus maan oloista vuosikymmenen alusta alkaen tämän vuoden loppuun. Kertomus painettiin.
Suuria lainoja
Suomen valtiolle päätettiin ottaa kuuden miljoonan markan suuruinen "Suomen Suuriruhtinaanmaan rautatielaina". Laina määrättiin otettavaksi omasta maasta ja sen hoiti Suomen Pankki. Laina tuli maksaa takaisin viinaveron ja säätyjen hyväksymien suostuntaverojen tuotolla. Lainan korko oli 5,4 %, joka maksettiin puolivuosittain.
Laina laskettiin liikkeeseen sadan ja kahdensadan markan velkaseteleinä, jotka lunastettiin "ilman arpeilemista" vuosina 1873-1875, kaksi miljoonaa kunakin vuonna. Laina oli poikkeava obligaatiolaina, koska sen korko oli korkea, laina-aika lyhyt, se otettiin kotimaasta sekä se lunastettiin nopeasti. Tällä lainalla päätettiin rakentaa rata sekä Tampereelle että Lahteen, mutta työt jäivät aloittamatta.
Hypoteekkiyhdistys otti 3 miljoonan taalerin lainan Saksasta jakaakseen sen maatalouden parannushankkeisiin. Laina vaati pankin sääntöjen muutoksen, jonka senaatti hyväksyi. Laina talletettiin Suomen pankkiin markan hopeavarannoksi.
Verouudistuksia
Tähän asti jokaiselta maalla asuvalta maanomistajalta peritty kuuden äyrin suuruinen teinirahan maksaminen lopetettiin, samoin säätyjen Porvoossa 1809 hyväksymä linnanrakennusapu. Tilalle säädettiin yhtenäinen henkivero 16-64-vuotiaille. Siitä vapautettuja olivat Lapin kihlakunnan asukkaat, aliupseerit ja sotamiehet sekä köyhäinhoitolaiset. Kuusamon asukkaat maksoivat puolet verosta.
Monimutkaista ja huonosti tuottavaa verotusta saatiin näin uudistettua. Valtion sai henkiverosta tuloja tänä vuonna 6,5 miljoonaa markkaa. Tullit tuottivat 6,9 miljoonaa. Viinaveron odotettiin tuovan jatkossa yhtä paljon.
Suostuntavero
Maaliskuussa annettiin laki erillisestä tuloverosta eli suostuntaverosta. Säädyt olivat hyväksyneet sen vuosille 1865-1867.Uusi vero maksettiin vain yli 500 markan vuositulosta. Se oli lievästi progressiivinen tulovero: vero oli 0,8 % 500-5.000 mk:n, 1 % 5.00110.000 mk:n ja 1,2 % sitä suuremmista tuloista. Vero maksettiin vuoden 1864 tulosta siten, että bruttotulosta sai vähentää verot ja muut pakolliset maksut. Myös kustannuksia kuten palkkoja ja raaka-aineita sai vähentää, mutta ei palvelijoiden palkkoja. Tulot arvioi ja veron määräsi paikallinen suostuntaverokomitea. Suostuntavero oli ylimääräinen vero, joka voitiin koota vain kansan eli säätyjen suostumuksella.
Sahausvero
Sahausveroa jatkettiin vielä viidellä vuodella. Vero säädettiin vuonna 1861 samalla kun sahaustoiminta muuten vapautettiin. Veroa oli maksettava tullin lisäksi kaikesta ulkomaalle viedystä sahatavarasta 85 kopeekka standarttilta.
Simakauppa
Päätettiin, että Viipurin läänin kaupunkien oikeus antaa olut- ja simakauppa vuokralle peruutettaisiin– vuoden 1867 jälkeen, jollei vuokrasopimusta oltu tehty siitä eteen päin jatkuvaksi. Kaupungit saivat itselleen tuloja myymällä oluen ja siman myyntioikeuksia yksityisille.
Tulitikut
Fosforitulitikkujen valmistaminen muualla kuin tehtaassa kiellettiin niiden vaarallisuuden vuoksi. Valmistuksesta annettiin varsin yksityiskohtaiset määräykset, mm:
"työntekijöiden tulee terveydelle vaarallisten seurausten estämiseksi olla puettuina erinäisiin työvaatteisiin, jotka töiden loputtua tehtaaseen riisutaan, jolloinka myös suu on virutettava sekä kasvot ja kädet puhtaassa vedessä pestävät... Älköön myöskään näissä huoneissa ruualla oltako taikka muuta nautittako, eikä niitä asuinhuoneena, makuumajana tahi ruoka-aineiden taikka vaatteiden talletuspaikkana käytettäkö."1
Sotilaille eläke
Suomen tarkk'ampujapataljoonan aliupseereille ja miehistölle perustettiin eläkekassa. Siihen otettiin jäseneksi kruunun vuosipalkalla mainitussa pataljoonassa palvelevat. Vuosimaksu oli naimattomalta mieheltä 18 mk ja perheelliseltä 12 mk. Maksu perittiin palkasta. Korkein eläke oli 160 mk vuodessa, ja sen sai 30 vuotta nuhteettomasti palvellut. Kolmannen luokan eläke oli 80 mk, ja sen sai 18 vuoden palveluksesta. Jos mies kuoli palveluksessa, leski sai anomuksesta hyväkseen kassaan maksetut maksut, – kuitenkin ilman korkoa.
Sotilaiden palkat
Suomen tarkk'ampujapataljoonan palkkasäännön mukaan pataljoonan komentaja ansaitsi vuodessa 3.600 markkaa, minkä lisäksi hän sai 2.400 markkaa pöytärahaa. Vänrikin kokonaispalkka palkka oli 1.880 markkaa. Upseerit saivat lisäksi 400 mk apurahaa palvelijan palkkaamiseen. Sotamiehen palkka oli 69 mk, minkä lisäksi hän sai asunnon, vaatteet ja ruuan. Ruoka-annos oli päivässä 2 naulaa ruisjauhoja leiväksi ja 1/2 naulaa suurukseksi, 1/2 korttelia ohraryynejä sekä 4,5 kopeekka särvinrahaa. Kun miehet komennettiin sotaan tai leirille, vaimot ja lapset saivat puolet em. leipäaineesta.
Köyhät papit
"Köyhille ja korottamattomille pappismiehille, jotka ilman omaa syytänsä on kykenemättömiksi käyneet kauvemmin virassa olemaan", perustettiin eläke- ja apukassa. Rahat siihen saatiin avoinna olevien kappalaisen virkojen säästöstä. Raha oli aikaisemmin mennyt kansankirjastoille.2
Rakennushallitus
Suomeen perustettiin yleisten rakennusten Ylihallitus, jonka tehtävä oli hoitaa ja valvoa julkista rakennustoimintaa. Se sai ohjesäännön 27. lokakuuta. Ylihallitus antoi mm. urakat valtion rakennustöistä.
Junamaksut
Junalla matkustaminen oli kallista. Henkilömaksu 1. luokassa oli 1 markka peninkulmalta, 2. luokassa 60 penniä ja 3. luokassa 40 penniä. Matka Hämeenlinnasta Helsinkiin maksoi hyvinkin työmiehen viikon palkan verran. Ilman maksua sai kuljettaa pienempiä matkakaluja kuten vaatepussin, hatturasian ja sateenvarjon. Rahdista piti maksaa seuraavasti: puolikatettu reki 1 mk peninkulmalta, hevonen 1,20 mk, sonni 1 mk, porsas 12 penniä, kokonainen karjavaunu 6 mk, sekä muista tavaroista painon mukaan, 12 penniä sadalta naulalta. Haloista ja ruumiista perittiin lisäksi erillinen kuljetuspalkkio, jälkimmäisestä 1,60 mk peninkulmalta.
Puuhiomo
Maan ensimmäinen puuhiomo aloitti toimintansa Tampereella. Vuori-insinööri Fredrik Idestamin laitos rakennettiin Tammerkosken rannalle, siellä jo toimivan Frenckellin paperitehtaan alapuolelle. Idestam toi idean Suomeen Saksasta. Jo vuonna1860 oli apteekkari A. Thuneberg saanut luvan puumassatehtaan perustamiseen Viipurin pitäjään. Sinne ei kuitenkaan saatu hiomakoneita ennen syksyä 1865, jolloin Tampereen puuhiomo oli jo toiminnassa. Suomen paperiteollisuuden tuotannon arvo oli tänä vuonna 700.000 markkaa. Tästä noin puolet meni vientiin, eniten Venäjälle.
Puuhiomo teki jauhamalla karkeaa massaa puusta. Kuoritut puupölkyt hiottiin kivillä ja vesisuihkulla, jolloin kuidut pehmenivät ja muuttuivat puuvanukkeeksi eli massaksi. Tämä puristettiin ja kuivattiin arkeiksi. Näitä voitiin käyttää paperin raaka-aineena. Maan paperiruukit, joista Frenckell ja Tervakoski olivat ainoat koneellisesti paperia valmistavat, käyttivät lumpusta tehtyä massaa, koska puukuitua ei ollut saatavilla, eikä siitä saatu yhtä hyvää paperia kuin lumpusta. Lumpun keräys oli järjestetty valtion toimesta. Lailla siis määrättiin, että lumppuja eli kangasjätteitä ei saanut hävittää, vaan ne oli myytävä lumpunkerääjille. Hinta oli kiinteä. Paperitehtaille oli määrätty oma lumppupiiri.