Maakaupan ongelmia

Kauppamaksu

Vuoden 1859 maakauppa-asetuksen –§ 3:n mukaan kauppiaan oli maksettava kirkolle maksua. Koska oli syntynyt ongelmia maksun suuruuden määrittämisestä, senaatti päätti, että asia oli sovittava kirkonkokouksessa. Jos sopua ei syntynyt, maksun määräisi kuvernööri.

Tuonti

Maakauppa aiheutti epäselvyyttä myös tullien osalta. Oli erimielisyyttä siitä, saiko maakauppias ylipäänsä tuoda maahan tavaroita. Ulkomaankauppa oli määrätty kaupunkien oikeudeksi. Senaatti lähetti lokakuussa asiasta tullille kirjeen, jossa todettiin, että vuonna 1868 annettu asetus kaupasta oli selvä.

"...mitään selitystä asiassa ei tarvita: jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, joka hallitsee itseään ja tavaraansa on oikeutettu asettumaan maalle... kauppiaaksi ja tuomaan ulkomailta tarvitsemiaan tavaroita".

Tapulikaupunkien yksinoikeus ulkomaankauppaan tuli näin lopullisesti kumotuksi. Tavaroiden tuonti oli kielletty vain isäntävallan alaisilta eli niiltä, joilla ei ollut omaa laillista elinkeinoa, kuten vaimoilta, lapsilta ja palvelijoilta.