Muita aiheita...
Ulosottopalkkio
Kruununpalvelijoiden palkkiot ulosotosta määrättiin asetuksella 22. helmikuuta. Talonpoikaissääty oli pyytänyt asiasta tarkkoja ohjeita vuosien 18631864 valtiopäivillä. Kruununvouti sai virkansa puolesta järjestämästään kiinteistön huutokaupasta omaksi palkkiokseen yhden prosentin kauppasummasta, jos summa oli alle 4.800 markkaa. Osuus pieneni summan kasvaessa siten, että yli 48.000 markan kaupasta hän sai neljäsosaprosentin, eli esimerkiksi 50.000 markan kaupasta 1.200 mk. Jos tila myytiin verorästin vuoksi, vouti sai palkkion vain siitä osasta, joka jäi valtion saatavien yli.
Perusmaksu ulosotosta yksityisen saatavan maksamiseksi oli 8 markkaa takavarikkoon panemisesta ja sama hinta omaisuuden myymisestä. Jos toimitus tapahtui kaukana, kruununpalvelija sai lisäksi matka- ja ruokakorvauksen. Palkkiota ei maksettu, "jos kruununpalvelija ei ole ulosoton pitämiseksi tehnyt mitään reissua, vaan velallinen pakottomasti hänen tykönään on velkansa maksanut". Valtion saatavista palkkio oli 4 markkaa. Sakoista ei maksettu perimispalkkiota. Antamistaan todistuksista kruununpalvelijat saivat ottaa lunastusmaksua 60 penniä, hätäapulainasta kuitenkin vain 30 penniä, eikä köyhiltä lainkaan maksua.
Palkankorotus
Kaikille alkeisoppilaitosten 10 vuotta nuhteettomasti palvelleille opettajille maksettiin palkankorotus seuraavan vuoden alusta.
Setelistö
Suomen Pankki sai oikeuden lukea setelinannon "arvo-aineeksi myöskin valtiopapereita ja velkaseteleitä ulkomaan rahalle... kuitenkin vain niiden ostohinnan mukaan". Tämä tarkoitti pankin hallussa olevia muiden maiden ja Venäjän keskuspankin obligaatioita. Armollinen päätös oli voimassa, kunnes valtiopäivät asiasta keskustelisivat. Pääosa setelivarannosta katettiin kuitenkin hopealla.
Tavaramerkki
Venäjä ja Yhdysvallat hyväksyivät lisäartiklan vuonna 1832 tehtyyn kauppa- ja seilausliittoon. Siinä sovittiin, että tavarastemppelien väärentäminen on rikos. Kummmankin maan teollisuudenharjoittajat suojasivat tavaramerkkinsä toisessa maassa rekisteröimällä sen toisen maan patenttivirastossa.
Väärä raha
Lokakuun 19. päivä annettiin asetus, jonka mukaan se, joka sai kiinni ja ilmiantoi rahan vääräntäjän, sai 40-300 markan palkinnon. Hakemus piti jättää lääninhallitukselle. Senaatti tutki asian ja päätti palkkiosta.
Sotilaat kauppamiehinä
Elinkeinoasetusta, joka vahvistettiin viime vuonna, tarkennettiin siltä osin kuin se koski venäläisten sotilaiden oikeutta harjoittaa elinkeinoa Suomessa. Aliupseerit ja sotilaat, sekä palveluksessa olevat että eronneet, saivat toimeentuloaan parantaakseen myydä omatekoisia pikkutavaroita ja leipää ilman, että heitä siitä verotettiin. Tähän tarvittiin esimiehen lupa. Toripaikoista heidän oli maksettava samat maksut kuin muidenkin. Leivän, marjojen, hedelmien, tupakan, tulitikkujen ja käytettyjen kenkien ja vaatteiden kaupustelu oli myös luvallista. Kaupustelusta oli kuitenkin tehtävä ilmoitus ao. kaupungin maistraatille ja maksettava säädetyt elinkeinoverot. Maksusta voitiin vapauttaa raajarikot, kivulloiset ja köyhät.
Palveluksessa olevien sotilaiden piti saada kaupusteluun myös päällystön lupa. Eron saanut tai vapaalle laskettu sotilas sai harjottaa "halvempain pitoja liinavaatteiden, lakkien, hattujen, huivien, jalkineiden, langan, neulain, sukkatikkujen ja muun pienemmän rihkamakalun kauppaa", jos ilmoitti siitä maistraatille ja maksoi samat maksut ja verot kuin Suomen kansalainen. Sotilaiden vaimoilla ja leskillä oli samat oikeudet.
Panttilainaamo
Turkuun perustettiin kaupungin panttilainaamo ja se sai ohjesäännön. Panttikonttorin perusti kaupunki. Peruspääoma hankitiin kaupunginhallituksen takauksella. "Laitoksen tarkoituksena on varsinki köyhempän väkiluokkaan kuuluvain tarvitsevaisten auttaminen vähemmillä rahalainoilla irtaimen tavaran panttia vastaan." Lainasta maksettiin korkoa puoli prosenttia ja vaivan palkkaa yksi prosentti. Vain kultaa ja hopeaa vastaan voitiin lainata yli 100 mk. Laina-aika oli kuusi kuukautta. Laitoksessa oli yksi poliisi varmistamassa, että pantteina ei annettu varastettua tavaraa. Voittovarat oli käytettävä "kaupungin vähävaraisille asukkaille, hyödylliseen tarkoitukseen".
Laitos ei ollut vastuussa tavaralle tulleesta vahingosta, jos se oli tahaton, kuten koin tai rotan aiheuttama. Panttilainaamon kannattavuus perustui siihen, että lainaa annettaessa pantin arvo laskettiin todellista vähemmäksi. Näin varmistettiin, että jollei panttia lunastettu, sen myynnistä ei tullut tappiota. Pankit eivät antaneet lainaa vähävaraisille, koska näillä ei ollut sopivia takuita.
Nousua
Nälkävuosien jälkeen maan talouselämä alkoi elpyä. Viljasato oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin: 6,5 miljoonaa hehtolitraa. Tästä syystä ja valtion varojen vähäisyyden vuoksi tuonti jäi pieneksi, 0,7 miljoonaan hehtolitraan. Asukasta kohti viljaa oli käytettävissä 330 litraa. Se oli enemmän kuin koskaan tällä vuosisadalla. Maatalouden tuotannon arvo nousi hyvän sadon ansiosta ennätyslukemiin, 135 miljoonaan markkaan. Tehdasteollisuuden tuotanto nousi vuoden 1865 tasolle ja oli 26 miljoonaa markkaa.