Katsaus talouteen
Suomen virallisen tilaston osana julkaistiin Katsaus Suomen talouden tilaan. Samanlainen hallituksen kuvaus maan taloudesta oli laadittu ensi kerran viisi vuotta sitten. Kuvaus koostui kuvernöörien kertomuksista, jotka julkaistiin erikseen. Katsauksessa selitettiin talouden edistymistä, mutta valitettiin myös, miten vaatimatonta kaikki oli. Nälkävuosista todettiin mm:"Katovuodet osoittivat jälleen vaivaishoidon puutteet ja sen tarpeellisuuden. Irtaimen väestön osuus koko maassa on vähän yli 30 %. Halu todelliseen työhön on tämän väenosan keskuudessa vähentynyt katovuosien seurauksena."
Maan tilastolaitos vakinaistettiin tänä vuonna. Katovuodet tuntuivat vielä Suomen talouselämässä. Vaikka viljaa saatiin riittävästi, jopa enemmän kuin koskaan, kaikille ei elämä hymyillyt. Moni yhtiö meni konkurssiin eikä selvinnyt.
Viljan hinta laski tänä vuonna vihdoin samalle tasolle, missä se oli ennen vuosikymmenen katovuosia. Poikkeusvuodet olivat ohitse, ja hallitus korosti, miten tärkeätä oli uudistaa viljelyä, jotta onnettomuus ei toistuisi. Taloutta kuvaavat tilastot lupasivat hyvää.