Metsien käyttö

Senaatin asettama Metsäkomitea päätyi tulokseen, että Suomen metsien tila oli paikoin varsin huono, mikä johtui haaskauksesta, kaskeamisesta, tervanpoltosta ja metsien liiallisesta hakkaamisesta. Asiasta alkoi jälleen vilkas keskustelu. Vaadittiin uutta lakia metsänhaaskausta vastaan.

Metsänhaaskaus oli vuoden 1851 ja myös monen aikaisemman lain mukaan kiellettyä. Sen valvonta oli kuitenkin olematonta. Metsien hyvä hoito keskittyi valtionmetsiin. Omia ja kylien yhteismetsiä talonpojat käyttivät tuhlaavasti. Tämä oli asiantuntijoiden mielipide. Erityisesti arvosteltiin yletöntä pienten puiden kaatamista aitoja ja muuta kotitarvekäyttöä varten.

Metsänhaaskauksen yksi muoto oli paljaaksi hakkaaminen. Tukkipuiden kysyntä kasvoi voimakkaasti näinä vuosina. Tämä sai monet myymään metsänsä yhtiöille, jotka hakkasivat yhdeltä paikalta mahdollisimman paljon ja uittivat tukit edelleen uusille sahoilleen suurten jokien varteen.

Määräyksiä tukkien myynnistä valtion metsistä tarkennettiin koskien puun mittaamista ja huutokauppoja. Puut myytiin huutokaupalla elokuussa. Hakkuualue oli leimattava vuotta ennen hakkuuta. Näin ollen uutta määräystä huutokaupan ajankohdasta noudatettaisiin vasta vuonna 1874. Muutoin puun myyntiä kruunun metsistä ohjasivat vuonna 1867 annetut määräykset.