Köyhät lapset

Vanajan kirkkoherra Z. Cygnaeus pyysi keisarilta, että Hätilän virkatalon tulot annettaisiin Hämeenlinnan seurakunnalle ja käytettäisiin kodittomien lasten hoitoon. Hän teki asiasta suunnitelman, jossa esitettiin mm. käsityön opetusta, ruumiillisen rangaistuksen rajoittamista, erikoisopetusta aistiviallisille sekä mahdollisuutta korkeampaan opetukseen lahjakkaille lapsille.

Cygnaeuksen ajatus ei toteutunut, mutta se heijasti uutta, valistuksen aatetta, jonka mukaan köyhienkin lapsista voitiin kasvattaa hyviä ihmisiä. Tuolloiset löytölastenkodit olivat Porthanin sanoin "enkelintekijälaitoksia". Huonotapaisia lapsia varten oli Viaporissa kasvatuslaitos.

Kodittomat lapset olivat jatkuva ongelma, koska varsin usein vanhemmat tai toinen heistä kuoli, ja lapsen elättäminen saattoi tulla ylivoimaisen vaikeaksi. Erityisessä vaarassa olivat aviottomana syntyneet, joita oli 5 prosenttia lapsista, sekä merimiesten lapset.

Jos lähisukulaiset eivät huolehtineet orvosta, tämä jäi seurakunnan huostaan. Seurakunta antoi lapsen elätteelle sille, joka suostui ottamaan tämän pienimmällä summalla. Lasten huutokauppaamisen mukaan näitä alettiin nimittää huutolaisiksi. Kasvattilapsia oli orpokodeissa ja elätehoidossa yhteensä noin 8.000, joista 3.000 sai vaivaisapua.¹