Verot
Valtion välittömät verotulot olivat tänä vuonna 6,6 miljoonaa markkaa. Valtion tuloarviossa ne eriteltiin näin:
- – vakinainen maavero 1.820.000 mk
- – kruunun tihuntijyvät 270.000 mk
- – veroheinärahoja 85.000 mk
- – Lapinveroja 1.000 mk
- – jauhomyllyjen veroja 75.000 mk
- – vaskiveroa 200 mk
- – maakauppiasmaksuja 240.000 mk
- – apteekkarimaksuja 18.000 mk
- – hanvärkkärien veroja 8.000 mk
- – henkirahaa 1.470.000 mk
Välillisiä veroja olivat tullitulot ja sahausmaksu, sekä leimavero virallisesta paperista, leimauksista ja pelikorteista. Nämä tekivät 10,5 miljoonaa mk, josta lähes kaikki tuli tullimaksuista.
Vakinaisten verojen lisäksi valtio sai tuloja säätyjen erikseen hyväksymistä ja määräaikaisista suostuntaverosta. Suostuntaverot jakantuivat seuravasti:
- – tupakasta 400.000 mk
- – mallasjuomista 430.000 mk
- – pelikorteista 15.000 mk
- – karttapaperista 760.000 mk
- – tuloista ja elinkeinosta 850.000 mk ylimääräinen vero
- punaisen ristin hyväksi 230.000 mk
Suuri erillinen tulolähde oli viinanpolttovero, jota laskettiin saatavan tänä vuonna 3.865.000 markkaa. Lisäksi valtio keräsi korvausta entisistä viinatuloista 660.000 mk. Sotäväkeä varten koottiin veroja 2,5 miljoonaa markkaa.
Tulosuostunta
Tulosuostunta oli valtiopäivien erikseen hyväksymä verotustapa. Vaikka sen piti olla poikkeus, siitä oli tullut käytännössä pysyvä vero. Tulosuostunta oli uudenlainen vero, jota maksettiin tulojen mukaan. Veron maksamisesta ja laskemisesta annettiin aina erikseen asetus. Veron alaisia olivat kaikki, joilla oli tuloja yli 500 markkaa vuodessa. Veroa maksoivat myös yhtiöt ja ulkomaalaiset. Vero maksettiin puhtaasta tulosta. Tuloista sai vähennyksiä, kuten lapsille omassa taloudessa maksetut palkat. Laskutavasta ja vähennyksistä annettiin erillinen sääntö. Keskinmääräinen vero oli noin yksi prosentti tuloista.
Kunnallisverot
Kaikki kaupunkien asukkaat maksoivat valtion verojen lisäksi kunnallisveroa. Se laskettiin samalla tavalla kuin suostuntavero, eli veroa maksettiin tietyn tulorajan ylittävältä osalta. Elokuussa kaupunkien verotusperusteita tarkennettiin ja yhdenmukaistettiin. Kaupunki sai itse määrätä verotettavan tulon alarajan. Sen alaraja nousi nyt kuitenkin 200 markkaan. Lisäksi määrättiin, että ne joilla oli vain yksi äyri, saivat kokonaan vapautuksen verosta. Vasta neljän äyrin vero maksettiin kokonaan. Näin pienituloisten verotus keventyi. Progressio oli miltei olematon ja tavanomainen veroprosentti oli 2-3, korkeimmillaankin viisi.