Verot
Verojen käyttö
Hallitsija päätti valtiopäivien myöntämien varojen käytöstä erinäisiä tarkoituksia varten vuosille 1886 - 1888:
- – kansakouluille 1,4 mmk
- – sotilastarkoituksiin 8,7 mmk
- – kulkulaitosrahastoon 4,7 mmk
- – valtiopäivien menot 0,3 mmk
- – säätyjen talon rakentaminen 0,3 mmk
Näihin tarvittu 15 mmk koottiin aikaisemmista säästöistä (1,4 mmk) leimaverosta (2,2 mmk), tupakkaverosta (3,3 mmk), olutverosta (1,2 mmk), pelikorttiverosta (60.000 mk), ulkomaalaisten elinkeinoverosta (90.000 mk), Suomen Pankin voittovaroista (6,1 mmk) ja lainasta (0,9 mmk). Mainitut erityistarkoitukset olivat vain osa valtion kaikista menoista. Sotilasmenot vuosille 1886 - 1888 olivat 18,7 mmk ja rautatierakennus- ja muut liikennemenot 27,5 mmk.
Viinavero
Seuraavien vuosien paloviinaveron tuotto, kolme miljoona markkaa, päätettiin käyttää seuraavasti:
- – korvausta valtiolle 660.000 mk
- – korvausta silmälläpidosta 170.000 mk
- – rautatielainoihin 1.800.000 mk
- – kunnille jaettavaksi 400.000 mk
Tupakkaveron maksua alennettiin. Näin tapahtui myös kolme vuotta aikaisemmin.
Käräjäjyvät
Jokaisen talon velvollisuutta maksaa käräjäjyviä huojennettiin. Vuoden 1887 alusta laamannille maksettua yhtä kappaa ei enää pitänyt maksaa. Kihlakunnanoikeuden ylläpitoon tätä veroa kerättiin edelleen seuraavasti:
- – kolme kappaa, jossa puolet ruista ja puolet ohraa, jokaisesta talosta eli itsenäiseltä tilalta sekä jokaiselta elin keinonharjoittajalta maalla ja kaupungissa;
- puolitoista kappaa torppareilta ja muilta, joille oli määrätty kunnallisveroa.
Eräillä paikkakunnilla oli erillisiä helpotuksia. Kokonaan vapaita käräjäjyvien maksusta olivat yksin työskentelevät käsityöläiset, työväki, kaikki henkirahasta vapautetut, valtion uudistilojen viljelijät sekä Lapin asukkaat.
Vero maksettiin rahassa samalla kun muutkin verot. Tuotto meni kokonaan kihlakunnantuomarille. Hän sai kantaa jyvät myös itse, jolloin ne maksettiin luonnossa. Jos näistä ei kertynyt tarpeeksi tuloa, vajaus tuomarille kuuluvasta palkasta maksettiin valtion varoista. Verotukseen suunniteltiin uudistusta, jotta vähitellen päästäisiin irti lukemattomista erillisistä veroista. Ne rasittivat varsinkin talonpoikia.
Sahausmaksu
Maasta vietävistä sahatavaroista perittävää sahausmaksua, jota oli kerätty vuodesta 1861, jatkettiin vuoden 1890 loppuun asti. Laudoista ja lankuista maksu oli 1,5 penniä kuutiojalalta. Maksu kerättiin tullissa.
Verorupla
Maaveron laskentayksikkönä käytetylle veroruplalle vahvistettiin vuoden 1889 alusta alkaen uusi kiinteä arvo. Yksi verorupla sisälsi 25 litraa jyviä (puoleksi rukiita ja puoleksi ohraa), 10 litraa kauroja sekä 128-144 penniä puhdasta rahaa. Kun vero muutettiin rahaksi, käytettiin kunkin läänin verohintataksoja.
Uusi laskutapa merkitsi yleisesti maaveron alentumista, koska aikaisemman määrittelyn mukainen veron raha-arvo oli jatkuvasti noussut. Tämä johtui siitä, että luonnontuotteiden hinnat nousivat, mutta ruplan arvo laski. Vuonna 1840 veroyksiköksi määrätyn veroruplan arvo oli noussut paljon suuremmaksi kuin hopearuplan arvo. Kun nämä sopeutettiin vastaamaan toisiaan, eikä verolukua nostettu, maaveron reaaliarvo laski.
Kun vero Viipurin läänissä uhkasi kasvaa liiaksi, senaatti sai oikeuden myöntää siellä verohelpotuksia. Samaten Tornion kihlakunnassa, koska siellä oli noudatettu eri tapaa kuin muualla maassa.
Maaveron määrääminen tapahtui siten, että talolle määrättiin manttaaliluvun mukaan tietty määrä veroruplia. Vero oli useimmilla tiloilla 35 ruplaa manttaalia kohti, mutta köyhimmillä alueilla 9 ruplaa manttaalia kohti ja rikkaimmilla alueilla jopa yli 70 ruplaa. Vuodesta 1890 alkaen veroluku olisi Viipurin läänissä 20 ruplaa ja Tornion kihlakunnassa 16 ruplaa.
Verotusta laskettiin myös siten, että rusthollit vapautettiin ratsun varustamisesta sekä siihen liitetystä vakanssi- ja passevolanskimaksusta, jotka oli säädetty vuosina 1810 ja 1811. Samalla ratsutilat menettivät asteittain augmenttiveronsa, eli maksut, joita ne saivat kantaa muilta taloilta korvauksena sotilasvelvollisuudesta. "Akumenttitaloista" tuli näin tavallisia verotaloja.
Kun nämä uudistukset toteutuisivat, loppuisi Ruotsin vallan aikainen verotustapa, jossa vero yhdistyi säätyjen erioikeuksiin ja sotaväkeen.Veroja koskevien uusien lakien soveltamisesta luvattiin antaa jatkossa lähempiä ohjeita.