Naisen asema
Naisen laillisessa asemassa tapahtui periaatteellisesti suuri muutos, kun laki aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista annettiin 15. huhtikuuta. Lain mukaan naimisissa oleva nainen sai hallita omaisuuttaan ja tulojaan eli päättää itsenäisesti omien tulojensa käytöstä sekä siitä omaisuudesta, johon hänellä oli naimaosa, eli jonka hän oli mukanaan perheeseen tuonut. Mies sai käyttää vaimonsa varoja ja omaisuutta, eli myydä, pantata tai antaa velan vakuudeksi, vain vaimon luvalla. Lupa piti antaa kirjallisesti kahden todistajan läsnäollessa. Mies hallitsi perheen yhteistä omaisuutta.
Aikaisemmin oikeus hallita tulojaan ja omaisuuttaan oli vain naimattomilla täysi-ikäisillä naisilla ja leskillä. Uuden lain mukaan oli mahdollista tehdä myös avioehto, jonka perusteella vaimo sai hallita yksityisomaisuuttaan. Uusi laki helpotti pesäeron saantia eli omaisuuksien erottamista. Sen sai jos toisella oli esimerkiksi niin suuri velka, että tämän omat varat eivät riittäneet sen hoitoon, tai jos yhteistä omaisuutta oli muutoin hoidettu huonosti. Ennen pesäeron sai vain konkurssin tai avioeron kautta.
Laki koski avioliittoja, jotka solmittiin vuoden 1890 alun jälkeen. Varhempien liittojen aikana tehtyjä "vääryyksiä" ei voinut takautuvasti korjata. Avioehto piti tehdä ennen vihkimistä. Pesäeroa saattoivat hakea naimisissa olevat.
Naisen oikeuksiin jäi rajoituksia. Jos tämä oli mielisairas tai "tuhlaavainen", hän menetti oikeuden hallita varojaan. Miehestä ei ollut laissa samanlaista varausta. Hänetkin voitiin asettaa holhoukseen, mutta tämä oli vaikeata. Kun holhoukseen alkoi olla riittävät perusteet, vaimon rahat oli jo yleensä siinä vaiheessa hävitetty.
Kunnallishallinto
Naisten oikeudet kunnallishallinnossa kohentuivat hieman kun 6. elokuuta annettiin asetus, jonka mukaan kunnan vaalikelpoinen naispuolinen jäsen voidaan valita vaivaishoitohallituksen jäseneksi, paitsi jos sen tehtäviä hoitaa kunnallislautakunta. Tämä ei koskenut vaimoja. He eivät olleet vaalikelpoisia.
Puutteita
Naisten oikeudellista tasa-arvoa ajoi erityisesti naisasialiike. Syyt olivat sekä periaatteellisia että käytännnöllisiä. Paljon puhuttu ongelma oli juopottelu. Miehet tuhlasivat perheen yhteistä omaisuutta, jonka kokoamiseen vaimot osallistuivat perinnön ja oman työnsä kautta.
Uuteen lakiin oltiin tyytymättömiä, koska se jätti vaimot edelleen miehen edusmiehisyyden alaiseksi. Mies oli perheen pää, joka hallitsi yhteistä omaisuutta. Siihen laskettiin myös kaikki se kiinteä varallisuus, joka oli vaimon tuloilla hankittu. Pesäeron saamista pidettiin vaikeana, koska sen katsottiin loukkaavan aviomiestä.