Postimanifesti
Hallitsija antoi 12. kesäkuuta julistuskirjan eli manifestin, jolla Suomen postilaitos alistettiin Venäjän sisäministeriön alaisuuteen. Tämä aiheutti Suomessa voimakkaan reaktion, sillä se nähtiin osana suunnitelmaa liittää Suomen hallinto tiukemmin osaksi valtakunnallista järjestelmää. Tiedossa oli, että myös raha-, tulli- ja sotalaitos oli tarkoitus "venäläistää".Suomen virallinen lehti ilmoitti tammikuussa, että keisari oli asettanut kolme sekakomiteaa, joiden tarkoitus oli tehdä ehdotus Suomen posti-, raha- ja tullilaitosten yhdenmukaistamisesta keisarikunnan laitosten kanssa. Näissä suunnitelmissa ei edetty pidemmälle. Suomen perustuslakien kodifioiminen oli myös vireillä, mutta se ei näyttänyt edistyvän.
Hallitsijan käsky ei vaikuttanut postin toimintaan käytännössä. Sen taustalla oli pyrkimys rauhoittaa Venäjän yleistä mielipidettä samalla kun valtakunnan postilaitosta uudistettiin. Suomalaisia pelotti itsevaltainen hallitsemistapa.
Monet suomalaiset kokivat, että postimanifestilla loukattiin perustuslakeja eli niitä lupauksia, joita keisarit olivat suomalaisille antaneet.
Juhani Ahon kirjoitti Päivälehdessä otsakkeella Ennen ja nyt, missä kuvasi asian enteenä suurelle muutokselle. Myös novellissaan Yksin, jossa Aho kuvasi seikkailujaan Pariisissa, hän kirjoitti kotimaan tapahtumista:
"... siellä kotona on uhkaavat ajat ja että aiotaan viedä omat postimerkit ja oma raha. Se on tietysti surullista, ja me pudistamme päätämme ja huokaamme molemmat. Hänen kertomuksensa muistuttavat minulle myös, että siellä on suomenmielisiä ja ruotsinmielisiä, jotka tätä nykyä taistelevat viroista."
Postimanifesti aiheutti ristivetoa maan korkeimpien virkamiesten joukossa. Senaatti päätti äänin 6-6 julkaista sen ja samalla pyyhkiä pois pöytäkirjasta esittelijä E.A. Forssellin lausunnon manifestin lainvastaisuudesta.
Prokuraattori A.B. von Weissenberg piti manifestia laittomana ja pyysi sen vuoksi eroa virastaan 20. kesäkuuta. Hän sai sen lokakuun alusta alkaen. Myös senaattori Leo Mechelin pyysi eroa ja vapautettiin toimestaan heti. Muut pysyivät virassaan. Osa senaattoreista hyväksyi manifestin, ja sitä oli myös laatimassa suomalaisia miehiä, kuten ministerivaltiosihteeri J.C. Ehrnrooth ja hänen apulaisensa W.C. von Daehn.