Torpparin elämää
Maisteri Axel Warén oli kiinnostunut torpparien asemasta ja keräsi näistä laajan aineiston. Tietoja haettiin lehtiilmoituksella. Jeremias Öfverling lähetti kirjeen, jossa kuvasi torpparin elämän epävarmuutta. Hän selvitti, että torpan saaminen oli vaikeata. Isännät laittoivat yhä kovempia ehtoja ja halusivat mm. varmistaa, ettei torpan kysyjä ollut rettelöitsijä, jolla oli tapana hakea oikeuksiaan käräjillä. Tilanteesta seurasi:"joka talon ja torpan tuvassa vieläpä saunassakin kaikkien ylenkatseen alaisina asuu nuoria pariskuntia pienokaisten kanssa ja huonossa toimeentulossa... johon ovat pakotetut syystä, että maan vuokraaminen... on liian työläs, kaikkine ehtoineen joita nykyjään maanomistajat vaativat".
Suomen kasvava teollisuus sai työväkensä maaseudun liioista lapsista. Joka viides hämäläisen torpparin lapsi päätyi työntekijäksi. Useimmat jäivät maatyöläisiksi. Jeremiaan kuvaus oli todenmukainen varsinkin eteläisessä Suomessa, missä torppareita oli enemmän kuin tilallisia. Useimmin torpppa siirtyi isältä pojalle tai vävylle. Joka kolmas torpparin lapsi jatkoi torpparina.1
Pohjanmaalla torpat oli perinteisesti jaettu talojen omille lapsille. Kun tiloja ei voinut loputtomasti lohkoa, lapsien ainoa mahdollisuus oli muuttaa pois kotiseudulta. Juuri Pohjanmaalla oli siirtolaisuus Amerikkaan nopeasti lisääntymässä.