Tapaturmalaki
Laki työnantajan vastuunalaisuudesta työntekijää kohtaavasta ruumiinvammasta annettiin 5. joulukuuta. Lakia olivat vaatineet työväenyhdistykset jo kymmenen vuotta. Sairaus ja tapaturmat olivat suurimmat riskit, jotka uhkasivat työmiehen toimeentuloa. Yleinen mielipide hyväksyi myös ajatuksen, että työnantajan kuuluu korvata työssä sattuneet onnettomuudet. Aikaisemmin työntekijä saattoi saada korvausta vain viemällä asian oikeuteen. Tällöin oli todistettava, että työnantaja oli laiminlyönyt elinkeinolain määräystä huolehtia työntekijän turvallisuudesta. Uusi laki velvoitti työnantajat vakuuttamaan työväen. Laki koski kuitenkin vain tehtaita, eikä muutaman hengen pienyrityksiä.
Lain perusteella työntekijä tai hänen omaisensa saivat elinikäistä korvausta, jos työntekijä menetti työkykynsä kokonaan tai kuoli. Enimmäiskorvaus työkyvyn täydellisestä menetyksestä oli 60 prosenttia vakituisesta ansiosta. Vapaaehtoisen vakuutuksen piirissä oli tänä vuonna 14.688 henkeä. Yhtiöt ja työntekijöiden itse kustantamat sairaskassat maksoivat korvauksia yhteensä 110.650 markkaa. Vakuutuksia oli vain suuryhtiöissä.
Vakavia työtapaturmia sattui Suomen kutomateollisuudessa vuosittain 6,8 tuhatta tehtyä työvuotta kohti. Tapaturmissa kuoli 1/10.000 työntekijästä. Jäihin hukkuminen oli moninkertaisesti yleisempää jopa kaupungeissa.