Kunnallinen äänioikeus

Kunnallinen äänioikeus oli aiheuttanut ongelmia jo uuden kunnallislain alusta alkaen. Nyt saatiin aikaiseksi muutos itse lakiin. Uudistettu pykälä kuului:

"Jokaisella kaupunkikunnan jäsenellä, sekä miehellä että naisella, joka nauttii Suomen kansalaisen oikeuksia ja itse saa hallita itseänsä ja omaisuuttansa sekä,... on velvollinen kunnalle veroa maksamaan, ei ole velassa useamman kuin viimeksi kuluneen vuoden kaupunginveroista, ei ole toisen laillisesti pestattu palkollinen ja jonka ei laillisen tuomion mukaan ole katsottava olevan hyvää mainetta vailla, on oikeus, tämän asetuksen määräysten mukaan, ottaa osaa raastuvankokouksen keskusteluihin ja päätöksiin. Sama oikeus on myöskin yhtiöllä..."

Aikaisemman asetuksen määritelmä "toisen isäntävallan alainen" tuli nyt muutettiin muotoon "lailllisesti pestattu palkollinen". Tämä tarkensi, että ilman äänioikeutta olivat vain piiat ja rengit, mutta palkkatyössä olevat luettiin itsenäisiksi ja äänioikeutetuiksi.

Äänioikeutta eivät saaneet köyhimmät. Kunta sai itse päättää tulojen alarajan, jonka perusteella äänioikeuden sai. Samaten kunta sai itse päättää asteikon eli ylimmän äänimäärän, joka yhdellä ihmisellä tai yhtiöllä sai olla.

Käsityöläisillä ja työmiehillä oli koko maan valtuustopaikoista noin 10 %. Hallitseva ryhmä oli ylemmät virkamiehet ja ns. vapaan ammatin harjoittajat.