Apukassat

Syyskuussa annettiin pitkään kaivattu asetus työntekijöiden apukassoista. Ne olivat yleistyneet suurissa tehtaissa jo vuosikymmeniä sitten, mutta alalla ei ollut toimintaa säätelevää lakia. Kun kassojen toimintaa tutkittiin, löydettiin paljon ongelmia, varsinkin toiminnan juridiikasta. Kassat menestyivät kyllä hyvin, koska maksut olivat tavallisesti pakollisia. Työvoima oli nuorta ja vaihtui usein, ja työvoiman lähtiessä työpaikasta–  heidän rahansa jäivät kassaan. Ongelmana oli silti se, että kassat eivät pystyneet vastaamaan sitoumuksistaan, jos työntekijät jäivät suurin joukoin eläkkeelle.

Laissa annettiin apukassoille mallisäännöt ja täsmennettiin niiden hallintoa ja vastuuta. Laki rajoittui säätelemään kassojen toimintaa. Valtion rahat pidettiin niistä erillään. Työnantajien maksuosuutta kuitenkin nostettiin.

Sairaskassat piti lain mukaan erottaa eläkekassoista, koska niiden toiminta oli eriluontoista. Kassat olivat edelleen vapaaehtoisia ja antoivat avustuksia kukin omien sääntöjensä mukaan. Työntekijöiden omat edustajat olivat päättämässä eduista. Sairaskassoja oli toiminnassa noin sata ja niissä oli noin 25.000 jäsentä. Vuoden aikana ne jakoivat avustuksia 300.000 markan verran. Eläkekassoja oli 28 ja avustusrenkaita kolme. Renkaiden työ rajoittui hautausapuun.