Vapaa-aika
Musiikki
Jean Sibelius johti 8. joulukuuta 50-vuotisjuhlissaan viidennen sinfoniansa kantaesityksen.
Wäinö Sola tallensi gramofonilevylle
J. Massenet'n "Elegian" ja Oskar Merikannon laulun "Soi vienosti murheeni soitto".
Iivari Kainulaisen levytti laulut "Nitschivoo", "Tanko laulu", "Helsinkiläisten maallemuutto" ja "Juhannusvirsi", jonka mukaan:
"jo joutui armas aika,
juhannus suloinen
... ja veitsi verinen
... ja renki piikaa halaa,
miss' vain on pensaikko".
J. Alfred Tanner lauloi vakavasta asiasta kupletissa "Kröönin sotaretki":
"Kuka täällä olla vois',
täss' on kohta raajat poikki.
Pakoon piiloon Krööni silloin loikki,
että pääsis' alta pois."
Iivari Kainulaisen tavoin myös Maila Talvio huomioi Helsingissä riehuvan tangokuumeen uudessa kirjassaan "Niniven lapset".
Runar Schildtin kokoelmassaaan "Asmodeus och de tretton själarna" kuvaama koulupoika ei välittänyt muotitansseista: "hän tanssi vain valssia ja joitakin vanhanaikaisia tansseja, mignonia ja pas d'Espagnea, joista nykyisin ei piitannut enää kukaan kun onestep oli tullut muotiin."1
Kirjallisuus
Ragnar Ekelund julkaisi kokoelman "Gatans dikter", johon sisältyvässä runossa "Jag stannat stum" hän kuvasi viehättyneenä uimarannan alastomia, auringonpolttamia poikia.
Muita uutuuskirjoja oli Eino Leinon "Elämän koreus", Maiju Lassilan "Liika viisas", Arvid Mörnen "Den svenska jorden" ja Larin-Kyöstin "Korpinäkyjä I".
Suomeksi julkaistiin Victor Hugon "Pariisin Notre-Dame", Edgar Allan Poen "Valtameren salaisuus", Ivan Turgenevin "Tarpeeton ihminen" ja Charlotte Brontën "Kotiopettajattaren romaani".
Professori Werner Söderhjelm ihmetteli Runeberginpäivänä Konstnärsgilletissä pitämässään puheessa sitä, että uusi kaunokirjallisuus ei puhu mitään siitä, minkä pitäisi olla päällimmäisenä kaikkien ajatuksissa ja tunteissa isänmaamme kohtalon aikoina.
Eräässä pakinassaan Hufvudstadsbladetissa nuoremman polven kirjailija Ture Janson selitti sukupolvensa tuntoja: "Olemme suurlakon lapsia. Siinä koko onnettomuus. Se ajanjakso oli liian mullistava, se lupasi aivan liikaa ja se romahdutti aivan liian paljon."
Johannes Linnankosken "Pakolaiset" julkaistiin venäjäksi.
Dosentti Viljo Tarkiaisen kirjoittama Aleksis Kiven elämäkerta ilmestyi.
K.W. Rauhala julkaisi tärkeän maan historiaa käsittelevän tutkimuksen "Keisarillinen Suomen senaatti 1809– 1909. Edellinen osa, vuodet 1809– 1859".
V. Hämeen-Anttilan kirjoittama teos oli sen sijaan hyvin ajankohtainen: "Suurvaltain sota 1915 : historiallinen ja sotatieteellinen esitys kansojen kamppailusta."
Kirjailija Ilmari Kianto kotiseudullaan Suomussalmella, jota hän kuvasi eri julkaisuihin ja sanomalehtiin lähettämissään kirjoituksissa.2