Itsenäisyysjulistus
Eduskunta asetti 27. marraskuuta uuden senaatin, jonka puheenjohtajaksi tuli P.E. Svinhufvud. Senaatti vahvisti samana päivänä lain kansanäänestyksestä sekä uudet kaupunkien ja maalaiskuntien kunnallislait.
Senaatin talousosasto, vasemmalta: E.Y. Pehkonen, Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmari Castrén, E.N. Setälä, P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Onni Talas, Heikki Renvall, Alexander Frey ja O.W. Louhivuori. Kuva: Museovirasto 29.1.-67.
Eduskunta sai 6. joulukuuta käsiteltäväkseen sekä sosialidemokraattien että senaatin ehdotukset itsenäisyysjulistukseksi.
Sosialidemokraatit edellyttivät itsenäisyyden toteuttamista "sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella".
Porvarillisten puolueiden keskuudessa oltiin sitä mieltä, että Suomen ei pitänyt pyytää itsenäisyyden tunnustamista Venäjältä. Eduskunta hyväksyi senaatin ehdotuksen äänin 100–-88. Senaatti kääntyi Skandinaavian ja eräiden suurvaltojen puoleen saadakseen tunnustukset itsenäisyydelle. Ruotsin, Saksan ja Englannin hallitukset ilmoittivat, että Suomen oli ensin hankittava Venäjän tunnustus.
Berliinistä joulukuun loppupäivinä tulleen kehotuksen johdosta Svinhufvud ja ulkoasiain päällikkö Carl Enckell matkustivat Pietariin.1
Venäjän kansankomissaarien neuvosto ilmoitti 31. joulukuuta Suomen senaatin lähetystölle päättäneensä ehdottaa työläisja sotilasneuvostojen toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen itsenäisyyden tunnustamista.
Senaatti vahvisti samana päivänä valtiopäiväjärjestyksen muutoksen. Levottoman vuoden ollessa lopulla, maan sisäinen tilanne näytti rauhoittuvan. Kulissien takana jatkui valmistelu aseellista yhteenottoa varten. Syksyn kokemukset ruokkivat epäluuloa.