Torpparilaki
Senaatti antoi tammikuun alkupäivinä 1918 eduskunnalle lakiesityksen vuokra-alueiden lunastamisesta. Sodan puhkeaminen kohta sen jälkeen aiheutti sen, että lakiehdotus tuli käsiteltäväksi vasta sodan päätyttyä n.s. tynkäeduskuntaan, josta puuttuivat miltei kaikki vasemmiston edustajat.
Eduskuntakäsittelyn pohjalta valtionhoitaja Svinhufvud vahvisti ehdotuksen laiksi 15. lokakuuta:
"Tilaan, joka tämän lain mukaan lunastetaan torpparin omaksi, luettakoon torpan alueeseen kuuluva tontti sekä viljellyt ja viljelyskelpoiset tilukset, yhteensä korkeintaan kymmenen hehtaaria."
"Torppa, josta vuokrasuhde on olemassa silloin kuin tämä laki astuu voimaan, lunastettakoon kaikkineen, mitä siihen kuuluu, tämän lain mukaan torpparin omaksi, jos jompikumpi asianosainen ennen vuokrasuhteen päättymistä sitä vaatii tai jos se tämän lain mukaan muuten määrätään lunastettavaksi."
Tarkkaa lukua siitä, miten monta tilaa laki tulisi koskemaan ei tiedetty. Koska lunastaminen oli kunkin päätettävä itse ja koska torpasta piti myös maksaa, oli myös epäselvää, kuinka moni tulisi maan itselleen ostamaan. Tutkimusten mukaan maassa oli tällaisia torppia noin 55.000 kappaletta. Niiden osuus peltoalasta oli 10-20 %. Eniten torppia oli eteläisessä Suomessa.