Eläimet

Joutsenen, tai kuten nykyisin tavattiin sanoa laulujoutsenen, kohtalo ei yleismaailmallisesti ollut vielä uhattuna, mutta Suomessa pesivän kannan olemassaolo oli ollut 1950-luvun alussa vaakalaudalla. Silloin arvioitiin kannan suuruudeksi korkeintaan kymmenen paria. Kuitenkin joutsenia ammuttiin silloin tällöin ja pesiä hävitettiin rauhoituksesta huolimatta. Nyt oli aloitettu voimakas valistustyö joutsenen puolesta. Erikoisen suuri ansio tässä oli kirjailija Yrjö Kokolla, joka oli julkaissut pari erittäin suosituksi tullutta joutsenkirjaa.

Asenteet olivatkin muuttuneet, ja joutsenet saivat olla yhä paremmin rauhassa. Nykyisin Suomessa oli pesivien joutsenparien määrä kohonnut noin 70:ään ja joutsenten pesimäalue oli laajentunut niin, että muutamia pareja pesi Keski-Suomessakin. Uskottiin, että ellei ihmisen toiminta vastaisuudessa muuttaisi täysin joutsenten pesimäympäristöjä, olisi joutsenten tulevaisuus Suomessa turvattu pitkiksi ajoiksi eteenpäin.

Tällä hetkellä Suomessa oli kaksi eläinharvinaisuutta, joiden säilyminen haluttiin varmistaa sijoittamalla niitä eläintarhoihin. Nämä olivat metsäpeura ja saimaannorppa. Metsäpeuroja oli Kuhmon saloilla noin 80 yksilöä, saimaannorppia hieman yli sata.

Eläinsuojelulaki annettiin 27. tammikuuta. Lain mukaan eläintä oli kohdeltava hyvin, niin ettei sille tuotettu tarpeetonta kärsimystä. Eläimen säilytyspaikan tuli olla riittävän tilava, suojaava, valoisa ja puhdas sekä muutenkin tarkoituksenmukainen. Eläimen oli annettava levätä kunnolla.

Eläinsuojeluasetus annettiin 30. huhtikuuta. Asetuksen mukaan mm. laitumella olevan eläimen liikkumisvapautta ei saanut rajoittaa ripustamalla siihen painoja tai muita liikkumista haittaavia laitteita tai sitomalla sen raajoja yhteen. Laitumella olevia eläimiä ei myöskään saanut sitoa kiinni toisiinsa.