Musiikki
Yleisradion rinnakkaisohjelmassa kuultavaa Rockradio-nimistä ohjelmakokonaisuutta kuunteli kevättalvella päivittäin noin 600.000 ihmistä, joista yli 80 % oli alle 30-vuotiaita. Ylessä ylpeiltiinkin sillä, että nuoriso on palannut radion ääreen.Juice Leskisen runsaasta tuotannosta kannattaa erityisesti mainita ajankohtaiset laulut "Myrkytyksen oireet", "Mussoliini perusdiini", "Ilomantsi" ja "Twistin ylivoimaa".
Pienen ihmisen puolta pitivät Pave Maijanen laulussa "Pidä huolta" ja Tuomari Nurmio laulussa "Lasten mehuhetki". Sleepy Sleepersin vaatimuksena oli "Kaljaa kioskeihin".
Pelle Miljoona & Avoimet Ovet levytti viime vuonna kouluissa ja rauhantilaisuuksissa esittämänsä laulut, niiden joukossa myös "Mitä tänään koulussa opit". Pelle Miljoona Oy esiintyi kesällä Roskildessa.
J. Karjalainen ja Mustat Lasit oli uusi tulokas, jonka laulu "Kolme cowboyta" soi ahkerasti radiossa.
Myydyimpiä levyjä oli mm. Riki Sorsan "Reggae OK", Kim Wilden "Kids in America", Kim Carnesin "Bette Davis eyes" ja Electronicasin "Dance little bird". LP-listan kärjessä olivat mm. Rainbow, Stray Cats, Julio Iglesias, Paul Oxley's Unit ja Francis Goya.
Rockin ja yleensä uudistuvan kevyen musiikin julkaiseminen oli Suomessa riippumattomien levy-yhtiöiden varassa. Love Records oli 1970-luvulla omaehtoisen suomalaisen musiikin suuri yksinäinen. Nyt Loven työllä oli kolme pääasiallista jatkajaa: Johanna, Ponsi ja Poko. Kaksi näistä oli Loven entisten vetäjien käsissä.1
Dead Kennedys kävi Helsingin Tavastialla antamassa näytteen yhdysvaltalaisesta punk-rockista.