Alkoholi
Mietojen, alle 22 %:en, alkoholijuomien mainonta oli vuoden alusta lähtien jälleen sallittua.Uuden alkoholilain mukaan alkoholin nauttiminen kadulla tai puistoissa ei ollut enää rangaistava teko. Ristiriitaisia tulkintoja syntyi siitä, että kaupunkien järjestyssäännöt edelleen kielsivät julkisella paikalla juomisen.
Tuliaisviinojen tuontia säädelleet aikarajoitukset poistettiin helmikuussa. Aiemmin ulkomaanmatkan piti kestää vähintään 20 tuntia, jotta matkalta sai tuoda alkoholijuomia. Viinaralli alkoi huhtikuussa jo häiritä itäliikennettä. Jotkut kulkivat rajan yli viinanhakureissuillaan useita kertoja päivässä.
Keskiolutkuppiloiden määrä oli kaksinkertaistunut tällä vuosikymmenellä. Helsingissä olutta sai ravintolaraitiovaunussa eikä keskioluen myynti kioskeissakaan enää ollut vitsi vaan todellisuutta.