Muita aiheita...
Pankkitoimihenkilöiden maksuvälityssaarto alkoi 22. tammikuuta. Postipankkia lukuun ottamatta maan kaikki pankit sulkivat 1. helmikuuta ovensa henkilökunnan kanssa käytyjen palkkaneuvottelujen ajauduttua umpikujaan. Pankkilakko ja -saarto päättyivät 4. maaliskuuta.Postipankin hallintoneuvosto päätti 9. huhtikuuta vähentää pankin toimipaikkojen lukumäärän kolmannekseen nykyisestä. Lisäksi Posti- ja telelaitos sai mahdollisuuden karsia kustannuksiaan lopettamalla 1000 vähiten käytettyä postikonttoria.
Suomalainen Effoa ja ruotsalainen Johnson Line ilmoittivat 12. toukokuuta, että ne yhdistävät matkustajaliikenteensä. Tuloksena oli maailman suurimpien matkustajavarustamojen joukkoon kuuluva Effjohn International Oy.
Eduskunta hyväksyi 17. toukokuuta ns. työelämäpaketin. Sen mukaan suurehkojen, vähintään 150 työntekijän, yritysten henkilöstö sai oikeuden valita edustajansa yrityksen hallintoja johtoelimiin. Henkilöstö ei kuitenkaan voinut osallistua yrityksen johdon valintaan tai erottamiseen eikä johdon sopimusehtojen tai henkilöstön työsuhde-ehtojen käsittelyyn. Myöskään työtaisteluita koskevien asioiden käsittelyyn henkilöstö ei voinut osallistua.
Ekopankki jätti 21. toukokuuta toimilupahakemuksensa valtiovarainministeriölle.
Suomen Yhdyspankki ilmoitti 31. toukokuuta lakkauttavansa syyskuun loppuun mennessä 27 konttoria eri puolilla maata.
Säästöpankkien Keskus-OsakePankki Skop ilmoitti 14. kesäkuuta aikovansa kahden vuoden kuluessa sulauttaa itsenäiset säästöpankit kaikkiaan 37:ään aluesäästöpankkiin.
Yhdysvaltalainen luottokelpoisuuden arviointilaitos Standard Poor alensi heinäkuun alussa KOP:n, SYP:n ja Postipankin luottokelpoisuusarvioita. Päätöstään laitos perusteli suomalaispankkien huonolla kannattavuudella, suurilla luottotappioilla sekä isoilla yleiskuluilla.
Hallitus ilmoitti 13. kesäkuuta aikovansa muodostaa Kolin suojelemiseksi kansallispuiston, jonka suuruudeksi tulisi yli 20 neliökilometriä. Ukko-Kolille rakennetut laskettelurinteet oli takoitus purkaa vuoteen 2007 mennessä.
Kauppataseen vaje oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla kolme kertaa niin syvä kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Viennin arvo oli tammi–-heinäkuussa 58,8 miljardia markkaa ja tuonnin arvo 60,5 miljardia markkaa.
Valtioneuvosto päätti 12. heinäkuuta antaa käyttöluvan osalle vuosien 1985– - 1987 voitoista tehdyistä investointivarauksista. Kyseessä oli noin 4 miljardin markan suuruinen summa. Varauksien ilmoitettiin vapautuvan ensi vuoden alussa.
Suomen Pankki päätti 2. marraskuuta, että lyhytaikaiset ulkomaiset luotot vapautettaisiin ensi vuoden alussa. Näin kumoutuivat valuuttasäännöstelyn viimeisetkin rippeet henkilöiden ulkomaisia luottoja lukuunottamatta.
Laki pankkitarkastusvirastosta annettiin 28. joulukuuta.