Ahvenanmaa
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys ilmoitti 20. maaliskuuta laskevansa liikkeelle 10, 50 ja 100 taalarin kolikot. Korkein hallinto-oikeus kielsi 22. huhtikuuta taalarien liikkeelle laskemisen toistaiseksi. Valtioneuvosto päätti 19. kesäkuuta, että taalarit korvattaisiin 100 markan hopeisella juhlarahalla.
Ahvenanmaan itsehallintolaki annettiin 16. elokuuta. Laki korvasi vuonna 1951 annetun lain. Uusi laki antoi ahvenanmaalaisille lisää taloudellista valtaa, ja maakuntapäivät voivat aiempaa itsenäisemmin päättää budjettivarojensa käytöstä.
Ahvenanmaan postilaitos ja yleisradiotoiminta siirtyivät valtiolta maakunnan hallintaan. Ahvenanmaa sai myös oman hallintotuomioistuimensa. Monien oikeusoppineiden mielestä uusi laki saattoi hankaloittaa Suomen asemaa Euroopan yhdentymisneuvotteluissa.
Asetus Ahvenanmaan juhlarahasta annettiin 11. lokakuuta. Sadan markan juhlaraha lyötiin sen johdosta, että Ahvenanmaan erityisasemaa koskevasta Kansainliiton päätöksestä oli kulunut 70 vuotta.