Turkistarhat
Kahdesta turkistarhasta rikottiin häkkejä ja päästettiin vapaaksi parisataa sinikettua 29. toukokuuta Uudessakaarlepyyssä. Yli kaksisataa pesiin jäänyttä poikasta kuoli saman päivän aikana.
Turkistarhauksen vastustajat iskivät 30. toukokuuta kahteen tarhaan Evijärvellä, muutaman kymmenen kilometrin päässä Uudestakaarlepyystä. Syyllisiksi paljastui kolme turkisten käyttöä vastustavaa nuorta naista.
Tuli tuhosi aamuyöllä 19. joulukuuta Valtimolla rehuntuotantorakennuksen. Palon vuoksi tuhannet tarhaketut ja minkit jäivät ilman ruokaa. Juankoskella paloi samana yönä turkistarhojen rehukeskuksen varasto.
Poliisin mukaan palot liittyivät toisiinsa. Iskut yllättivät tarhaajat ja poliisin, vaikka turkisyrittäjiä oli varoitettu häirinnän lisääntymisestä. Sen mallit oli otettu ulkomailta. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa syntyi 1970-luvulla uusi eläinsuojeluliike, joka korosti muiden vapautusliikkeiden mallin mukaan eläinten oikeuksia tai vapautusta.
Eläinten oikeuksien puolustajat arvostelivat etenkin tuskallisia eläinkokeita, tehdasmaista tehokarjataloutta ja turkistarhausta. Liike oli eri maissa saavuttanut tuloksia mm. eläinkokeiden rajoittamisessa.