Kaskenpoltto

Viime vuonna kaskeamisoikeutta Viipurin läänissä laajennettiin samaksi kuin se oli Savossa ja Karjalassa. Länsi-Suomessa kaskeamista rajoitti vuoden 1805 metsäjärjestys, jonka mukaan viertokaskea ei saanut tehdä. Se vähensi kaskeamista ratkaisevasti. Tosin peltoviljely oli täällä muutoinkin hallitseva.

Täälläkin kydöttäminen eli maan pinnan polttaminen sallittiin edelleen. Se oli kaskeamista, vaikka puita ei saanutkaan kaataa poltettaviksi. Asiasta annettiin asetus heinäkuun 3. päivä.

Jatkuva kaskeaminen muutti varsinkin itäisen Suomen metsäluonnon. Kun havupuut kaadettiin, metsä uusiutui siten, että lehtipuut, varsinkin koivu, valtasivat tilaa havupuilta. Maa kaskettiin tavallisesti uudelleen ennen kuin havupuut olivat pääseet kasvamaan uudelleen. Näin itäiseen Suomeen oli syntynyt huomattavasti suuremmat lehtipuumetsät kuin länteen.

Tämä kehitys huolestutti valtion virkamiehiä ja puun myyjiä. Jotta metsien laatu ei heikkenisi liikaa ja lautaa ja polttopuuta riittäisi, valtion metsäpolitiikan tavoitteena oli metsien säästäminen.