Havaintoja ilmoista
Helsingin Kaisaniemessä aloitettiin säännöllinen päivälämpötilojen mittaaminen. Ne oli aloittanut professori Gustaf Hällström jo Turussa, mutta vasta nyt alettiin koota yhtenäistä säätilastoa.
Jäät lähtivät Kokemäenjoesta tänä vuonna 24. huhtikuuta eli aivan keskimääräiseen aikaan.
Pietarissa talvi oli hieman tavallista kylmempi, helmikuun keskilämpö oli –12,4 astetta. Kesän keskilämpö oli normaali, heinäkuussa 19,2 astetta. Joulukuussa oli pitkästä aikaa kunnon pakkaset (–10,1 astetta).
Vesilahden kirkkovahdin merkintöjen mukaan talvi oli kovin kylmä. Tammikuussa oli "aiwan kowat packaist Koko Kuukauden". Vielä toukokuussakin oli kylmää ja kovaa tuulta. Kesästä hän toteaa, että usein oli kova sumu. Sato oli tänä vuonna huono, "paljon ohdackeita suwi laihossa".
Elokuun lopussa oli lämmintä. Ensimmäinen lumi tuli jo syyskuun 22. päivä. Lokakuussakin oli kova lumisade, mutta lumi ei pysynyt maassa, vaan maa oli lumeton koko syksyn ja tammikuun.
Kirkkovahti sairasti usein, ensi kertaa elämässään pidempään. Hän täytti tänä vuonna 60 vuotta.1