Sotilaiden toimeentulo
Suomen ruotujakoiseen sotaväkeen kuului yli 10.000 miestä. Rauhanaikana he elättivät itseään pääosin sillä tulolla, jonka saivat sotilastorpastaan. Sen oli kruunu määrännyt lohkaistavaksi jostakin talonpoikaistilasta siksi ajaksi, kun se oli sotaväen kirjoissa. Näin sotaväki välillisesti elätti varsin suuren osan väestöstä, Etelä-Suomessa lähes 10 prosenttia.
Käytännössä sotilaan ylläpidon maksoivat ne talolliset, joiden ruotuun sotilas kuului. Maan lisäksi tälle oli maksettava pestiraha, vuosipalkkaa, työvaatteet ja muut tarvikkeet. Kruunu maksoi sotilaalle pienen rahapalkan sekä varsinaiset sotilasvarusteet. Torppari sai yleensä raivata itse lisää peltoa ja tehdä uusia rakennuksia.
Kun sotilaita oli yhä enemmän, mutta sotilasruotujen määrää ei lisätty, talonpoikien sotilasrasitus kasvoi. Tästä valitettiin usein, mm. vuoden 1800 valtiopäivillä. Rasituksen tasaamiseksi ja sotilaiden toimeentulon kohentamiseksi annettiin asetus, jossa määrättiin millä ehdoilla sotamies voi harjoittaa käsityöammattia maalla. Tähän vaadittiin riittävän pitkä palvelusaika tai haavoittuminen sotapalveluksessa.1
Upseerien toimeentulo oli järjestetty antamalla heille virkatalo, kartano tai puustelli. Tällöin haltija sai maan tuoton lisäksi hänen hyväkseen määrättyjä veroja ja päivätöitä eli hyvät tulot.