Taideyhdistys
Suomen Taideyhdistys perustettiin. Sen ensimmäinen kokous pidettiin tammikuun 29. päivänä.Yhdistys oli ollut perusteilla jo useita vuosia, mutta se ei olut aloittanut toimintaansa, koska ei ollut saanut senaatilta avustusta. Sen tarkoitus oli edistää maan taidetta erityisesti järjestämällä näyttelyitä.
Yhdistyksen perustivat helsinkiläiset professorit. Ensimmäinen puheenjohtaja oli prokuraattori Walleen, joka oli tunnettu taidemesenaatti. Mukana olivat lähes kaikki maan korkeimmat virkamiehet, jopa ministerivaltiosihteeri. Yhdistyksen suojelijaksi pyydettiin hallitsijan 1-vuotias pojanpoika Aleksander.
Helsingfors Tidningar kertoi tammikuun viimeisenä päivänä, että maahan oli perustettu taideyhdistys.
Maan arvostetuimpia taiteilijoita oli Robert Ekman, joka muutti viime vuonna takaisin Suomeen ja oli nyt mukana mukana perustamassa Taideyhdistystä. Hän perusti Turkuun maalarimestari C.G. Söderstrandin kanssa maan ensimmäisen piirustuskoulun. Tänä vuonna häneltä valmistui kansallisromanttinen taulu "Pentti Lyytinen lukee runojaan savolaisessa pirtissä".