Agricolaverkko

Agricolaverkon vintti


Aleksis Kiven kirjeitä
AGRICOLA


* Aleksis Kiven kirjeitä, sisällys *

Helsingistä 3. päiv. Maalisk. 1864.
Rakas isäni!

Sitten kuin viimeiseksi teillen kirjoitin, on se muutos tapahtu
etten enään taida sanoa > rakkaat vanhimmat > . Toinen teistä
on Kalmalle muuttanut ja jättänyt kaipauksen tyhjyyden
sydämmiimme. Mutta maatkoon hän rauhassa, siksi kuin hänen
kohtaamme taas.
Minä tulen vähitellen aina terveemmäksi ja olen myös elonkeinon
puolesta tullut tämän talven joteskin hyvin aikoin. Vissiin
on siitä vielä pari kuukautta jäljellä, mutta tänäin sain iloisen
tiedon, jonka kautta rohkeammin taas katsahdan kappaleen
etu-aikaani kohden. Eilän, nimittäin, päätettiin kirjallisuuden
seurassa akateemiassa, että seura ottaa minun kirjani painettavaksi
ja maksaa minulle palkinnoksi yksi sata kaksikymmentä ja
viisi ruplaa eli 500 markkaa. Näin paljon en enään uskaltanut
toivoa, mutta kävipä paremmin kuin luulinkaan. Painettuna
tulee kirja ulos viimeistäkin jo, luultakseni, toukokuussa.
Jotain uusia teille kertoilsin myös, mutta niitä en kuitenkaan
mitään erinomaisia tiedä. Te mahdatte jo olla saanut kuulta, että
Saksa ja Tanska verisesti parhaillaan sotivat, että se viime
mainittu valtakunta on kovassa hädässä, mutta toivoo apua
muualta, suinkin Frankriikiltä. Amerikan hirmuinen sota, joka
jo on kestänyt vuosia, näkyy jo vihdoin käyvän loppuunpäin, ja
niiden voitolla jotka tahtoivat orjuutta poistaa. Siis käy tässä
niinkuin käymän pitää. Täällä herrainpäivissä on sekä
kuoleman- että vitsa-rangaistus perin kumoon lyödyt; niin että
vuodesta 1865 ei enään yhtään Suomalaista ripusteta häpeän
tolppaan. Näiden rangaistusten siaan on muita, ihmisellisempiä
määrätty.
Tällä kerralla ei muuta, vaan toivon että voitte hyvin; sitä
pojaaltanne
Alexis.

* Aleksis Kiven kirjeitä *

Agricolaverkon vintti