Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 11. Helsingissä 16:tena päivänä maalis-kuuta 1847. Kirjallisuutta. ( Jatko ja loppu 10:teen N:roon ). Latinan kielen viljeleminen oman kielen siassa esti täydellistä taitoa Kristin opissa; vielä Lutheruksen aikoina oli Hämeessä Kristillisyys ja pakanallisuus sekaisin, niinkuin Karjalan runoissa vielä tänäpänäkin ( Venäjän Karjalassa pidetään vieläkin jumalan palvellusta oudolla kielellä ). - Ruomalais-katolinen oppi oli siis se, joka, vaikka puuttuvainen, ensin särki pakanallisuuden ja poisti raaimmat tavallisuudet, niiden seassa ihmis-uhrin, jota Gregorius IX vakuuttaa olleen, yhdisti Suomalaisia usiasta sukukunnasta yhdeksi veljes-kansaksi ja opetti heitä lakia tottetemaan. Pappein parempi taitavaisuus maan viljellyksessä vaikutti paljon yhteisen kansan parannukseen, ja se vähä valistus, kuin oli papeilla, taisi vähän muillekin haimottaa'. Lopuksi sanoo R:ri Rein: " Paavilaisuus teki alun sille kansalliselle tilalle, joka nyt vuosisadoissa on edistänyt Suomen kansan onnellisuutta, tasoitti maan, jolla Evankeliumi-opin julistajat sitten työtä tekivät, ja oli niinmuodoin hyväätekeväinen väli-aika korkiamman sivistyksen ja täydellisyyden valmistamiseksi. " Kokemus näyttää' Suomessa asuvain ja Suomea puhuvain kansain alkuperää, alkaa puhella Luonnontietousten miehistymisestä vasta nykyisinä vuosina, ja Luonnontutkijain suuresta tolista, että niinhyvin näyttää' vuorista kaivetuilla kivettyneillä eläväin haamuilla ja kaikellaisilla iki-vanhoilla muinaisuuksilla minkälainen maa oli niinä vuosisatoina, joita Moses tarkoittaa sanalla: Alussa - koska " pimeys oli syvyyden päällä, " josta pohja vähitellen kohosi kuivaksi mantereeksi, ja elätti ensin hirmuisia vesieläviä ja matelevaisia, sitten ylhäisempiä, kuitenkin vielä julman isoja ja muodottomia, kasvaimia ja eläimiä, siksi että kauneemmat kappaleet, ja viimein itse' Luonnon kaunistus, ihminenkin, ilmestyi; kuin myöskin hankkia' valaistusta ihmiskunnan Historialle'. Tätä jälkimmäistä tolia seuraava pyytää Valta-Neuvos von H. valaista' Suomalaisten pimiää Historiaa heidän luontonsa tutkinnolla. Ainoastaan vähimmän osan maamme asujamista sanoo olevan alku-myöden suomalais-sukua, osottain tätä todeksi miettimisillä, joiden aine' lyhykäisesti' on seuraavanlainen: Vaeltaissa Suomessa kohdataan ihmeellisen monenlaisia muotoja, luontoja, tapoja ja puheenparsia. Ovat siis ihmiset eripaikoissa saaneet alkunsa eri kansoista, tai' eri kansain sevoituksesta keskenänsä. Niin ovat Turkulaiset sevoitusta Ruotsalaisista, Saksalaisista ja luultavasti' Hämäläisistä; Rahvas Vaasan Läänin itäisillä osilla Hämäläisistä ja Savolaisista; Lovisan tienoilla asuvaiset suomettuneita Ruotsalaisia; Härmän kappelilaiset Hämeen Kyrössä Aasialaisia ( kukaties Mustalaisia ) jne. Ne kolme pää-sukukuntaakin: Karjalaiset, Savolaiset ja Hämäläiset, joiden suomalaisuudesta ei ole' epäilty, ovat varsin eri alkujuuresta, eikä siis suinkaan kaikki Perisuomalaisia. Kielen murteet osottavat sangen suurta erilaisuutta, mutta vielä enemmän näkyy erilaisuus heidän ruumiinsa ja mielensä luonnosta. Varsinais-Karjalaisilla on pytkyliäinen, korkialakinen pää, kasvot myös pytkyliäiset ja leuka soukka. Savolaisilla on päänlaki korkialla, mutta pää-kallo melkein ympyriäinen, samati' kasvot; poskiluut leviällä ja leuka leviä. Hämäläisillä kanssa ympyriäinen pää, leviät poskiluut ja leuka, mutta vielä pään-laki matala. - Karjalainen on pitkänhoikka, pieni-luinen ( -raajainen ), pitkä-kaulainen, sorkia, ja niinmuodoin kaunis varreltansa; hiukset hienot, ei harvoin kiharat, usein ruskiat, sievä suora nenä ja suuret siniset silmät. Savolaisella ovat samankarvaiset hiukset, vaan karhiammat, mutta silmät pienet ( usiasti' ruskiat ) ja nenä pikkuinen; hän on lyhyläntä, harteva ja ramukkaampi Karjalaista. Hämäläinen on vieläkin lyhyempi, ramukkaampi ja hartevampi; hänellä on melkein aina väärät sääret, pellavankarvaiset suorat hiukset, pienet siniset silmät ja pikkuinen nykerä nenä. - Koska vaimo-väki on samaa laatua, niin kohdataan Hämeen kansassa harvoin ihastuttavia naisia, joita Karjalassa on yltäkyllin. Luonnostansa on Karjalainen melkein lapsimainen, iloinen, hilpiä, uutelias ja kielevä, rakastava suuria sanoja; olossansa ystävällinen ja suotuisa, paljon pitävä koreudesta, haluton raskaisiin töihin, mutta halukas matkoihin ja kaupantekoon, jossa vähän pientä vilppiäkin tekee, vaikka muutoin on rehellinen - varkaus ja suuret pahattyöt ovat melkein outoja hänelle, jos ei rakkaus-äty ( svartsjuka ) välisti' kiivauta'. Hevosestansa' pitää hän enimmän; Savolainen ja Hämäläinen on yksitotinen, miehuullinen, jörö, vähä-puhelias ja kankia, mutta kestävä ja pintaansa pitävä sekä hyvässä että pahassa; on siis töisevä, muttei paljon ystävällinen eikä vieraista huoliva, olossansa tömsömäinen ja törkiä, muutoin perin rehellinen ja päälleluotettava, ei vapa kateudesta ja kostonpyynnöstä, josta syystä suurempia pahoja töitä heidän seassansa usein tapahtuu. -2-Kaikki tämä, ja vielä vihollisuus Karjalaisten ja Hämäläisten välillä muinaisina aikoina, joina Savolaisista ei tiettykään, osottaa Karjalaisten ja Hämäläisten olevan peräti' eri alku-suvuistakin, ja Savolaisten syntyneen näiden sevoituksesta. - Kumpia siis näistä sopii kutsua' Suomalaisiksi ? Ei kummatkaan ole' samaa kansaa kuin muinaiset Suomalaiset ( Sumit ). Karjalaiset ovat Arapialaisten luontoisia ja lienevät siis kotoisin sieltä, mistä nämätkin. Hämäläiselle sopii parhaiten oikeus olla' se, joka kuvailee puhdasta Suomalaista. - Jos nyt näin olisi laita, niin kuinka vähä eikös olisi' se maa, joka saa Suomea äitinkieleksensä' kutsua' - kuinka huokiasti' vastattu kysymys tämän kielen esi-oikeudesta' *). -2a--2-Niin on lyhykäisesti' mitä Valta-Neuvos von H. osottaa tässä kokemuksessa, paikoin on hyvin huvittavaakin lukea'. Kokeita runo-opin selityksessä. Kalevalan ja Kantelettaren laulujen arvo on sekä koti- että ulkomaalla tunnettu ja ylistetty paraiden laulute'oksien verroille. Kyllä luulisi siis niiden olevan paraiden oppineiden ja viisaimpien miehien tekemiä, mutta kaikille on tietty, että eivät ole' sen parempien kuin aivan talonpoikien tekemiä jok' ainoa; vieläpä paraat eli Kalevalan runot ja osaksi Kantelettarenkin sellaisilla aj'oilla tehtyjä, joilla Suomalaiset olivat vailla pi'an sanoen kaikkia, mitä nyt opiksi arvataan, koska eivät vielä tietäneet Kristinuskosta eikä nykyisestä kirjalu'usta mitään. Kuitenkin oli heillä silloin neroa niin terävää, että pukivat ajatuksensa, satunsa, viisautensa, ylipäin kaiken nerokkaamman tietonsa niin somasti' ja osaavasti' sanoihin, että nytkin maailman kuuluisimmat ja oppineimmat miehet niitä ihmehteleevät. Tuskin voivat ymmärtää', kuinka ne näkyjänsä niin saamattomat Suomalaiset ovat voineet ihmeellisesti' elehdyttää' mielensä ja ajatuksensa juoksun täällä kurjassa pohjaisessa, kuin vaan muutamien lämpimien maiden niinkuin Italian, Greekan ja Indian paraassa rikkaudessa elosteleva luonto jonkun terävimmän mielen on elehdyttänyt. Mutta jos Suomalaiset nyt ovat saaneet enemmin oppia ja viisautta, kuin Kalevalan tekemä-aj'oilla, niin miksi eivät enään te'ekkään sellaisia runoja kaikella tiedollansa ja taidollansa ? Syynä tähän erilaisuuteen on se, että Suomalaiset ennen kuin tulivat vieraan vallan alle, jolle aj'alle Kalevalan synty tiettävästi on asetettava, olivat itse'päällänsä; itse' oli silloin heidän kaikkensa, paraansa, rakastettunsa ja kunniassa pidettynsä. Itsissänsä ja itsillensa elivät ja antantuivat he silloin tukkunansa. Runot olivat silloin ylävintä ja kauniinta heidän mielellänsä; sentähden käänsivätkin he runoihin paraan voimansa, muihin asioihin hajoamatta. Täysimmällänsä oli silloin totuus sanojen: " Luonto laulajan tekevi, Itse into ilmoittavi, Mitä lauluhun latovi, Vierettävi virtehensä. " Luonnon sylissä huoletta ja vapaina levätessänsä tulivat he sen erinomaisiksi tuttaviksi ja laulu-into sai heissä vapaasti' vallita'. Tämän on havainnut Tohtor Lönnrotkin ja Kantelettaren alkulauseessa sanoo hän: " kansan runoissa luonnon voittavan. " Mainio professor Grimm samoin ylistelee Kalevalassa " luontoa kuvaelevaa mieltä, jonka vertaista sanoo pi'an ei muu'alla löytyvän kuin Indian vanhoissa lauluissa. Laulut silloin tulivat juuri kuin itsistänsä, taikka niinkuin Tohtor Lönnrot sanoo: " kansan runoja ei juuri saata'kaan tehdyiksi sanoa'. Niitä ei tehdä', vaan ne tekeytyvät itsestänsä, syntyvät, kasvavat ja muodostuvat semmoisiksi ilman erityisettä tekijän huoletta. Se maa, joka niitä kasvattaa, on itse mieli ja ajatus, ne siemenet, joista sikiävät, kaikkinaiset mielen vaikutukset. " Sinne' laulaja menevi, Kunne' virsi viittoavi " voivat silloin Suomalaiset täydellä todella sanoa', sillä silloin ei mikään estänyt laulua heidän mieltänsä vapaasti' intouttamasta ja ohjaamasta. Mutta kuin tulivat Suomalaiset vieraan vallan alle, niin painahtui mielikin ja hajosi vieraihin asioihin. Nyt eivät enään olleet itsiensä, vaan toisien. Kaikki oma halvastui; into enään ei voinut huoletta leimuta; ainoastansa huolilla oli nyt estämätöin ja sitä suurempi valta. Nyt siis oikein taisikin laulaa: " Kyllä huoli virttä tuopi, Murhe' virttä muistuttavi, Kaiho kantavi sanoja, Miel'alanen arveloa. " Tähän vierasvallan aikaan kuuluvia ovat enimmät virret Kantelettaressa, erinomattain 1:sessä ja 2:sessä osassa. Kristinusko veti jaloudellansa mielet tyköönsä. Väärin käytettiin se, oikeastansa kaikkea ylävätä vaan suosiva, usko kotimaisen runolaulun polkemiseksi. Vietteleviksi, turhiksi ja kristityille sopimattomiksi soimattiin runolauluja entisiltä katolikilaisilta papeilta ja vähemmin ymmärtäviltä Luteruksen uskoisiltakin. Kristinusko ei suinkaan estä' mitään, joka mieltä pahentamatta ylentää ja ilahduttaa, sillä korkein ylävyys ja ilo onkin Jumala. Runolaulu halveksittiin vierailta; heidän, ehkä Suomen kielelle aivan vasten luontoinen, laulutapansa otettiin Jumalan palveluksessakin käytettäväksi, ja oli ei muuksi kuin surmaksi omituiselle laulu-nerolle. Tuotti vaan huonon päiväisiä viisuja heikkoja rakennuksensa sekä sisällyksensä puolesta. Kuitenkin niiden elää' kituessa hävisi omituinen runolaulun tapa ja mahti enimmissä paikoin, ainoastansa Savossa ja pohjais Suomessa, erinomattain itä Karjalassa vielä, ehkä halventuneena eläen. -3-Puhtaana ja vereksin voimin kohotaiksen Suomalaisuus maassamme; se on ruvennut hakemaan etuuksiansa, löytänyt niiden se'assa runo-laulumme erinomaisen mainioksi ja saattanut sen jo kunniaan maailman ihmehdeltäväksi ja meille ylpeydeksi *). -3a--3-Toivottelemisilla tässä kuitenkaan ei saada' mitään aikaan, sillä ehkä mieli miehien päässä itsestänsä kyllä on yhdenvoimainen kuin ennenkin, niin ei se kuitenkaan johdatuksetta saa' koskaan laulua aikaan. Kuulusta tottuu mieli runon rakennukseen ja ajatuksen juoksuun, mutta kuin vaan kehnoja runoja taikka ei niitäkään kuulla', niin " eihän tyhjästä ole' ottamista. " Tarvitsee mielen ensin, vaikka millä lailla, tottua' runoille, tulla' niiden kanssa varsin tutuksi, sitte vasta voipi yritellä' ruveta runon te'olle. Kuulu nyt on tullut kehnoksi runomestariksi; tarvitaan kuitenkin oppia' ja tottua', jos tahdotaan tulla' joinkin kelvolliseksi runojaksi. Kuulun apulaiseksi tarvitsee nyt tulla' kirjallinen neuvoja. Tohtor Lönnrot kyllä on Kalevalan esipuheessa ja ruotsiksi " Kallavedessä N:o 3, 1845 " kirjoittanut runo-opista terävällä älyllä, mutta monta mutkaa on jäänyt vielä kajoamatta, jotka kuitenkin ovat kelvolliselle runojalle aivan tarpeelliset tietää'. Voimiamme myöten ko'emme antaa joita kuita johdatuksia tässä asiassa. Ensin tarvitsee meidän selittää', mitä tavuiden kor'olla ja arvolla ymmärretään. Korko on sanoissa eräiden tavuiden kovempi eli korkeampi ääntäminen kuin toisien. Kaikissa sanoissa kor'otetaan ensimäinen tavuu, ja enimmissä ilman sitä kolmans, viidens j.n.e. eli joka toinen tavuu al'usta alkaen; toisista kor'otetaan, paitsi ensimäistä 4:ns, 6:ns, 8:ns j.n.e. Ensimäisellä tavuulla on aina kovempi korko ja kutsutaan pääkor'oksi; jälemmäisien tavuiden korko on vienompi ja kutsutaan syrjäkor'oiksi; esim. sána, hévosella, tóttumàttomùudellànsa, mutta tóttelemàttomùudellànsa, joka äänettynä tóttelèmattòmuudèllansà olisi miltei tuntematoin. Näissä esimerkissä on - pääkor'on ja - syrjäkor'on merkki; merkittömät tavuut ovat kor'ottomat. Arvo on tavuiden erilainen pituus. Itse'kukin ymmärtää helposti', että ensimäinen tavuu on pit'empi sanassa vaara kuin vara, ja viimeinen pitempi sanassa vapaa ( fri ) kuin vapa ( spö ). Samoin sanoissa köysi, kaita, kanta, kuorma, kannas, ensimäinen tavuu pitempi kuin sanassa kana. Arvo tarvitaan tässä jakaa' kolmeen osaan: pitkä, kahtaallinen ja lyhyt arvo. Pitkä on erittäin pääkor'ollisen ( eli alku- ) tavuun arvo, niin pian kuin lopetaiksen kerakkeella eli äänettömällä puustavilla *) ( konsonant ), esim. saarva, sarvi, armo, itku j.n.e.; ja ainakin niiden tavuiden arvo, joissa on kaksi äänikettä eli äänellistä puustavia *) ( vokal ), esim. seuruu, vaivaamaan, antaa, j.n.e., paitsi jos i on toisena kerakkeena sanan toisessa taikka jäl'emmissä tavuissa, esim. sanassa vaivainen ei ole' toinen tavuu pitkäksi lu'ettava; samoin: avaroina, ilmoin j.n.e. -3a--3-Kahtaallisia arvoltansa ovat kaikki muunlaiset tavuut; pääkor'olliset ei siis koskaan. Nyt voimme ruveta' itsestä runorakennuksesta puhumaan. Runomitta perustaiksen samalle yleiselle säännölle, kuin sanojenkin, niin. että korko vuorotteleksen, joka toisella tavuulla. niinkuin: tóttumàttomùudellànsa, tóttelemàttomùudellànsa. Näidenlaisien kielemme pisimpien sanojen pituisiksi eli 8 ja 9 tavuisiksi on kielen määrissä pysyvä laulanto runon värsytkin eli oikeimmin säkeet asettanut; niinkuin säkeissä: Vaka vanha Väinämöinen, Tietäjä i'än ikuinen. Ei ole' tässä nuorisossa. Ei tule' tuonelta kotihin. Runolaulun mittakorko kuitenkin on aina eroitettava sanojen kor'sta, joka sen jälkeen kuin sanat ovat asetetut säkeeseen voipi olla'millä säkeen tavuulla hyvänsä, paitsi viimeistä, jolle pääkorko taikka yksitavuinen sana ei koskaan voi' tulla', jolloin sä'e: lähe myötäni minun nyt, **) on virheellinen. -3a--3-Jo tästä nähdään että säkeet jakautuuvat 4:ään osaan, ja jokaisessa on 2 tavuuta, paitsi että ensimäisessä osassa toisinansa on 3 tavuuta. Säkeessä: syötti miehen, juotti miehen, tekee jokainen sana täyden osan, mutta säkeessä: sano lieto Lemminkäinen tekeevät kaksi edellistä sanaa kumpainenkin yhden ja jälkimmäinen yksin 2 osaa. Säkeessä: itki impyen hivukset, tekee ensimäinen sana, yhden, toinen ja kolmas yhtensä 3 osaa ja edellisessä: mieleni minun tekevi ei te'e' yksikään, erityinen sana täyttä osaa, vaan osat saadaan murtamalla toisesta sanasta toisen täytteeksi: niinkuin sana sä'e ylempänä osiinsa ja'ettuna nä'yttää'. ( Jatko toisten. ) -4-6:ssa numerossaan lyöksen Suomi, Herra Gottlundin Suomi nimittäin, Kirjallisuuden Seuraa sättimään siitä, että Seura julisti äkkinäisemmistä sanoista, joita Tohtori Lönnrotin tekeillä olevaan Sana-kirjaan pantaviksi Seuralle lähetettäisiin, maksavansa hopia ruplan joka kymmenenneltä sanalta. H. G:n Suomi ottaa entisen " Suomalaisen " ylävän käytöksen, ja sanoo tälle Kirjall. Seuran te'olle naurahtaen: " uskosimmehan myö jo kukkaroitansa ( kukkarotansa? ), yksinämmekin, tyhjäntävämme ( tyhjentävämme? ), jos kauppaan lähtisimme, ellemme, viattomuuden jalolla nä'öllä lisäten, " kahtoisi häpiäksi koko kaupaa! " Herra G:n Suomi ei pahastune', että uskallamme pyytää' hänen selittämään, mikä ja mistä katsoen tämä " häpiä " asiassa näytäksen, sillä itse emme ole' sitä voineet käsittää'. Sitä vastaan on aina nähty kaikissa kirjallisissa ja tieteellisissä toimissa rahankin olevan sekä hyödyllisen että tarpeenkin, ja vast' ikään kuulimme Herra Gottlundin itsensäkin sanovan töidensä lakastuneen ja läkkihorniin jääneen, ainoastaan rahan puutteesta. Ja olisiko Castréni esim. voinut Siperiaan matkustaa ell'ei Pietarin Opisto olisi ruvennut " sanan kauppaan? " Olisiko Wallini Araapiaan päässyt, ell'ei meidän Oppila olisi ollut niin hävytöin ja hänelle matkarahan antanut, hänen kustantanut sanoja hakemaan ja jo edeltä käsin kaikki saatavansa " sanat kaupannut? " Kumminkin, " semmoista puhetta ei ouk " H. G:n Suomi " milloinkaan lukena ( lukenna? ) eikä ies kuuluna ( kuullunnakaan? ) " Vähän onkin siis, mitä H. G:n Suomi on lukenut, vielä vähemmin, mitä kuullut, ja kuitenkin, kuka uskoisi kummaa asiata, kuitenkin luulisi hän Seuran kukkaron paljoilla lukemilla ja kuulemilla sanoillansa tyhjentävänsä, jos vaan viihtisi sana-arkkunsa avata', niin paljon on hän työskennellyt suomen kielessä tämä Väinämöinen, tämä Suomi ja sen toimittaja, joka on " Suomen kielen ja Kirjallisuuen Opettaja, " joka ei koskaan hairahda' kielen ensimäisissä jo koulupojille tutuissa, la'issa, tämä Suomi, joka Kristuksen asetti " Hirsipuuhun " ( ruotsiksi: i galgen! ), joka tietää Vapahtajan Isällensä monikossa lausuneen, tämä Suomalaisuuden marttyyri, jota toiset sanomalehdet, niinkuin " Kanava, Oamulainen, Helsinkiläinen, ja moni muukin muikkari ( tämä viimeinen on varmaan Suometar? ) katsovat " kateen silmin, " mutta joka itse ei koskaan ole' kateen silmin muihin katsonut, joka ei koskaan ole' kadehtinut Lönnrotia ja Castrénia esim., joka tietää muutakin suomalaisuuden sankaria ( herra Gottlundiko? ) löytyvän " jotka kykeneisivät - kynän kanssa ( kynällä? ) kyntämähän, " tämä samainen, jolle " Otava " on Pipliä, mutta Kalevala vaan " pehmerötä, " Sananlaskut vaan " rupoa ja ruskoa, " tämä hirmuinen Kaleva, tämä uudesta syntynyt Antero Vipunen, tämä joka itse tuskin sanaakaan kunnollista suomea voi kirjoittaa', tämä peikko uhkaa nyt Kirjall. Seuran kukkaron tyhjentää' ! Risum teneatis, amici! sanoisi Latinalainen - tätä kuullessaan, ja niin huudamme mekin saman Lönnrotin, tämän suomalaisuuden nurkkakiven, sanoilla: Elkää toki naurako, veikot ! - Suomi on muuttanut runoajan Tegnérin tämän kuoltua, piispaksi Lundiin, vaikka vainaja eläessään oli piispa Veriössä. Tämäkin taitaa olla Suomen tavallisia " lukemia ja kuulemia " tietoja. - Viimeis keskiviikkona vietti Suomen Taide'-seura Helsingissä Vuosi-juhlansa. Tämän Seuran ensimäisen vuoden kuluessa on jo 509 osaa otettu, ja kuin jokaisesta osaoikeudesta on maksettu 5 rupl. hopiassa, niin on tullut Seuralle 2545 rupl. hop. Maalauksia on ostettu oman maan taide'-niekoilta: Ekmannilta, Löfgreniltä, v. Wrightiltä, Lindiltä ja Mamseli Jansonilta, jotka arvalla jaettiin Seuran osallisille. Nämät pidetään vielä ynnä muiden Taide' kappaleiden kanssa, joita on erinäiset maanmiehemme ovat tänne' lainaneet, katseltavina ensin täällä Helsingissä ( Heidenstrauchin talossa ) ja sitten Turussa, jossa Syrjä-Seura on perustaunut. Vasta tulevana syksynä saavat voittaneet kukin omansa. Raha-apua on Seura määrännyt Herra Löfgrenille ja nuorukaiselle Nikanderille Sääksmäestä, heidän taitoansa täydellisemmäksi auttaaksensa. Hiippakuntain Sanomia. Turusta. H. K. M. armollista suostumusta myöden annettu 13 p. viimeis kuussa, tulee uusi kappeli, Kiikoinen, asetettavaksi Tyrvääsen. Kuolleet ovat viimeis kuun loppupuolella: Ens. Kanssa-opettaja Oulun Iso-koulussa, Tieto-viisauden Majisteri Henrikki Kapriel Piponius ( säätty Yli-opettajaksi Porin Iso-kouluun ); ja Pitäjän Apulainen Iin pitäjässä, Kuivaniemen kappelissa, Vara Kirkkoherra Uolovi Wallin. - Haettavana ovat: Yli-opettajan virka Porin Iso-koulussa; Pää-opettajan virka Pietarsaaren Vähä-koulussa; Kolmannen Kanssa-opettajan virka Oulun Iso-koulussa ( molemmat viimeksi mainitut nyt uudesta, koskei ole' hakijoita tullut ); ja kolmas vaalisia Pitäjän Apulaisen tilaan Sääksmäessä, joka sia Kustaavi Vetrikki Palanderin kuoleman kautta tuli avoimeksi. - Vapaus virasta on suotu: Kirkkoherran virkaa pitävälle Kumlingissa, Mauri Hultmannille, Touko-kuun alusta Marras-kuun alkuun; Armovuoden-Saarnaajaalle Kärsämäestä Sakari Castrénille, samaksi aikaa; ja Kappalaisen Siaiselle Liedossa, Kotriiti Lagerströmille, Elokuun loppuun. - Pitäjän apulaisen vaali Kokkolassa tulee viipymään, kunne' valitukset koetussaarnain pitämisessä ehtivät koeteltaa'. - Määrätyt ovat: Lohjan Kirkkoherra, Rovasti ja Tähti-Mies, Tieto-Viisauden Tohtori Kaarlo Kustaavi Pfaler, pitämään Läänin-Rovastin tointa Raaseporin Itä-Läänissä, ja Pyhäjärven Kappalainen Kustaavi Forselius Kirkkoherran virkaa Vihdin pitäjässä, Läänin-Rovastin Hippingin virka-vapauden ajalla; niin myös virkaa tekevä Ensimmäinen Kanssa-Opettaja Simelius, virk. tek. Toinen Kanssa-op. Emeleus, ja virk. tek. Kolmas Kanssa-op. Pettersson vielä edespäinkin pitämään näitä virkoja Oulun Iso-koulussa. Porvosta. Haettavana ovat: Ens. Määrä-opin Lukijan virka Viipurin Lukiossa ja Venäjänkielen opettajan virka Porvon Lukiossa. - Vaalissa Kirkkoherran virkaan Pelkjärvelle ovat: 1:ksi Tuusilan Kappalainen, Vara-Kirkko- herra Kaarlo Aspegren; 2:ksi Kirkkoherran Siainen Räisälässä, Vara-Kirkkoherra Sakari Aatolhvi Kroijerus; ja 3:ksi Toinen Määrä-opin Lukija Viipurin Lukiossa, Tieto-viis. Majisteri Henr. Konst. Corander. - Keis. Suomen Senatti on hyväksi nähnyt määrätä' tästä-edes tuleville Kirkkoherroille Uudenkirkon pitäjässä velvollisuuden palkata' Kuolemajärven kappeliin Apulaisen, siellä aina asumaan. Jos tämän tähden ensimäinen Kirkkoherra on tarvitseva Emäkirkolla erinäistä apua, sen on Tuomiokapitlumi saanut koetuksen ja tutkinnon alle. Litteraturtidning för allmän medborgerlig bildning utgifves i Kuopio i fria häften af 50 ark för året. Bladet innehåller, jemte anmälan af utländsk och inhemsk litteratur, äfven en fortgående öfversigt af den inhemska periodiska litteraturen samt dikter och noveller i original eller öfversättning. - Redaktionen besörjes af Elias Lönnrot och Joh. vilh. Snellman. - Prenumerationspriset är för hel årgång 2 Rubel, för half årgång 1 Rubel 20 kop. Silfver. - Företaget, såsom afseende icke den lärdes behof utan allmän bildning, rekommenderas ödmjukast till Höglärade Medborgares allmänna välvilja. [osoittavan käden kuva] Tilaajoille' Helsingissä jaetaan tämä Viikkolehti Waseniuksen Kirja-puodista joka Tiistaina puolipäivästi' ja jälkeenpäin. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|