Agricolaverkon vintti
-1-N:o 6. 1847. Luostari-veljekset, Jutelma A. Oelenschlägeriltä. Juutin kielestä suomennettu. ( Jatko 5:een Lisä-N:oon. ) Ensimmältä oli kuutamo, mutta jota enemmän Rahvael läheni Konsalvon taloa, sitä pimiämpi tuli. Taivas peittääntyi pilvillä ja pisaroitsikin hiukan. - " Saan kaiketi' vielä kaupanpäälliseksi taudin niskaani hänen tähtensä! " nurisi Rahvael suutuksissaan, kannustain hevoistansa ja vetäin kauhtanaa paremmin yllensä. - Pijan seisautti Konsalvon veräjällä. Olisi ratsastanut sisään, mutta kuuli tohinaa yrttitarhasta; punottavia tulisoittoja hohti puiden pimiäin oksain läpitse'. Rahvael hyppäsi hevoisen seljästä ja juoksi sinne '. Polvulla yrttitarhassa makasi Juha kuin kuollut; Konsalvo, punottava kiukusta oli hänen päällänsä, kuin koston enkeli, välkyvä kaksi teräinen puukko kädessä; Ankelika hajaalla hiuksin oli vieressä polvillansa ja koki omalla ruumiillansa estää' rakastettunsa rinnasta julmistuneen veljänsä lyömisiä; eräs vahva mies seisoi vähän sivulla, pitäin palavia soittoja käsissänsä, ja katseli kuin huviksensa, melkein miksensäkkään panemata' koko menoa. " Hiljan! " huusi Rahvael, " oletkos hulluna? mitäs teet? " " Murhaan tuon perkeleen! " huohutti Konsalvo, " tuon, joka on turmellut sisareni rauhallisuuden, joka on vierittänyt suuria syntejä hänen sydämellensä, ja nyt vielä vainoo meitä ja tulee virittämään sitä helvetin tulta, joka jo oli sammumallansa. Kyllä minä opetan tuon riettaan munkin houkuttelemaan häntä yöllä yrttitarhaan syleilläksensä. " - Rahvael sanoi palvelija-miehelle': " Annas minulle' tuli'-soitat; minäkin taidan niitä pitää'. Ota' sinä kiini' isäntääsi. Sinulla on kyllä voimia ! Pidätä' häntä hirmu-työstä ! Jos et tottele' niin sanon huomenna paaville', ettäs olet pakana, ja hän antaa hirttää' sinun ennen ehtoota. " - Mies peljästyneenä pudotti toisen soiton maahan hädillänsä, toisen antoi Rahvaelille', tarttui suurilla väkevillä kourilla isäntänsä kyynärpäihin ja piti häntä alallansa. - Vaikka Rahvaelkin värisi, niin ei saanut kuitenkaan olluksi tarkasti' katselemata', edes yhden silmänräpäyksen ajaan, tätä erinomaista joukkoa. Juha pitkänänsä kuolleen muotoisena alla; Ankelika, liehuva päällä kuin varjeleva enkeli; Konsalvo tulisena kiukusta kuin kalkkuna; työmies totisena ja mulkosilmin kuin herkä; - kaikki nämät yön synkeydessä, valaistuina toiselta soitolta taiturin kädessä, ja toiselta, joka puolisammuksissa köyrehti kentällä; koska sade' vielä, juurkuin jähdytteeksi vihan julmuudelle', tippui taivaasta; lehdet ja kukkaiset ympärillä, kuin arkaluontoiset neitseet, värisivät kyynelposkinensa; ja ruusut levittivät väkevämpää hajua. - Kaikki tämä näkyi niin hirmuis jaloksi yö-tapaukseksi, että se erinomaisesti' liikutti ihantelijan kuvailevaista mieltä, vielä enemmin koska palkka-miehen väkevät kädet estivät Konsalvon peljättäväisyyttä, jonka terävä puukko turhaan välkkyi ilmassa. Rahvael meni Konsalvon tykö' ja sanoi: " Konsalvo ! Ole ihminen! hillitse vihasi ! Meidän ystävyytemme kautta, sen arvon kautta, jotas olet osottanut minulle', vannon tämän miehen olevan syyttömän. Kaikki taitaisitte tulla' onnelliseksi, vaikka se nyt näyttää mahdottomaksi. Minä vannon sen pyhän Neitseen-Maarian kautta ! Etkös tahdo' uskoa' minua? " -2-Hän oli tottunut pitämään tätä mainiota miestä hyvänä onnenansa. Hän tunsi itsensä kunnioitetuksi tämän kanssa käymisessä ja onnelliseksi tämän ystävyydessä. Ihmekkös siis että Rahvael Konsalvon kädestä sai puukon temmatuksi, jonka heitti maahan. " Mene' huoneesesi, " sanoi Rahvael, " ja taltuta' kiukkusi ! Tällä haavaa, niinpijan kuin miellesi tyventyy, tulen tykösi ja sano' minua valhetteljaksi, jos ei asia selitettynä täydellisesti' tydytä' sinua. Konsalvon mentyä pois piti Rahvaelille' juteltaman mitä tapahtunut oli. Juha, joka oli peräti' epätoivossa koskaan tässä mailmassa pääsevänsä yhteen rakastettunsa kanssa, oli päättänyt vielä kerran nähdä' hänen ja sitten lopettaa' surullisen elämänsä. Hän vaelsi, vieden kanteletta takissansa, Raskatiin aamulla, ja viivytteli siellä metsässä koko päivän. Maantiellä joka käy metsän läpitse', kohtasi ne kaksi pikku enkeliä, Ankelikan veljen pojat. Näille' antoi muutamia kuvia, joita oli muassansa, ja maksoksi juttelivat nämät kaikki mitä tiesivät " sisarestansa " ( niin kutsuivat nuorta tätiänsä ). Näin sai Juha täydellisen tiedon vielä olevansa rakkaan Ankelikalle'. Pojaat juoksivat taas kotiinsa. - Yön tultua meni Juha Konsalvon yrttitarhaan. Pikku Leo oli jutellut sisaren asuvan yrttitarhan ja Isänsä maantien puolella. Nyt kauniina tähtikirkkaana yönä korotti Juha äänensä. Ankelika, jonka uni oli valvas kuin linnun, heräsi ja kuuli hänen laulavan: " Valittavaisna matkamiehen Jo harppu soi Lopullisen Surulta tehdyn jäähyväisen Jo tien on loppu: tuolla myö Yö-holvin päällä kohdataan. Se muisto-kukka valkosessa On kätkösä Sinisnä: mull' Se näytti onnehemme neuvon. Salissa tuolla kirkahas. Tuleevat häämme korkiall'. Hyvästi' nyt jo kaikenen mä, Menen jo pois, Ankelika ! Kuvas mä taivahassa löydän. Rakastan aina sielläkin Sinua, armas neitoni! " Näin laulettuansa heitti pois kanteleen ja sanoi: " Menen siis kuolemaan sinua hyvästi' jättämätä'! " Oli lähtemäisillänsä menemään, mutta juur samassa aukasi Ankelika oven ja juoksi avoin sylin häntä halaamaan. Kuinka heidän ilonsa äkkiä katkaistiin Konsalvolta, olemme jo nähneet; mutta olemme myös nähneet onnettomuuden pilvein taas hajonneen Rahvaelin tultua. Onnettomuus käy useasti' kuin kova tautikin: enänee vissiin määrään; jos ihminen vaan voi kärsiä', niin kääntyy se taas lievenemään, koska pahin murre' on ohitse'. Paavin kirjoitus saatti kaikki hyvälle' kannalle'; mutta kuin nyt oli kesän kuumin aika, päätettiin matkaan lähtö jätettäväksi tulevaan kevääseen, osittain pelvosta Ankelikan terveyden vahinkoittuvan vaivalloisella kulvulla tähän aikaan, osittain senkin tähden, ettei tahdottu niin yhtäkkiä erittaa' häntä omaistensa seurasta. Lähteissä toi Rahvael anteliaiselta Paaviltansa kukkarollisen kultarahoja matkan tarpeeksi; hän ja Konsalvo menivät saattamaan nuoria ystäviänsä Pisaan jossa laiva odotteli. Purjehtiminen meren ylitse' kävi onnellisesti'. Jopessa tapasivat joukon hurskaita matkustajia usioita Saksalais-ritareita, joiden kanssa läksivät Akrea kohden vaeltamaan. Tämä tie on mutkainen ja vaarallinen. Paikon on tuulelta koottuja korkeita hieta kasoja, joiden takana Arapialaiset lymmyttelevät väijyten itsellensä saalista. Nyt puheena olevaiset matkustajat pitivät varaansa ja asettivat yhden ratsastamaan, edellä virpu peitsin päässä, jolla oli antava merkin koska joku hätä näkyi tarjontelevan. Ei viipynytkään kauvaa ennen kuin peitsi, joka oli alaspäin ripunut, nostettiin ilmaan. - " Älä pelkää' Ankelika! " huusi Juha, joka oli, niinkuin ritaritkin, varustettu pyssyillä ja miekalla, ja istui hevoisen seljässä varsin luonikkaasti' ja mukeasti', niin että näkyi hänen tämmöisiin eriin olevan sopivamman kuin luostarissa istumaan. Vanha ritari joka ratsasti hänen sivullansa katsoi häneen naurusuin, ja aikoi sanoa' jotakin koska samassa koko joukko Arapialaisia tuli keihäinensä täyttä karkua, pyysäntyi vähän matkaa kulkioista ja yksi joukosta huusi, että jos antoivat rahansa ja sen kauniin länsimaan naisen, niin saivat mennä rauhassa matkaansa. Tämän ennätti rappari tuskin sanoa' ennen kuin kaatui hevoisen seljästä; Juhan pyssyn nuoli' kävi hänen sydämeensä. Toiset, niin pijan kuin tämän näkivät, kannustivat ratsujansa ja pakenivat mitä pääsivät. - " Kas se! nuori mies! " huusi vanha ritari; " sinulla' on sydän oikialla paikalla. Oletkos ritari? " -3-" No, kelpo ritaripoika sitten? " jatkoi vanha. - " En sitäkään; " sanoi Juha. " Minä olen käsityön tekiöitä. " " Olisipa luultava sota-aseiden pitelemisen olevan sinun käsityösi, " sanoi Ritari ihmehdellen. " Oh, se ampuminen kävi vaan onnen huomaan " huusi Juha ja riensi Ankelikansa tykö'. " Ompa tuo oikein todella' ihana neito; " sanoi vanha Saksalainen toiselle': Kuinka kauniisti' se istuu tuossa aasin seljässä, leviä uskomatkustajan hattu päässä, valkoinen sauva kädessä ja kaapu raakuilla koritettu *). -3a--3-Mahomettiläiset käyvät Mekassa ja muissa Arapian kaupunkeissa, joissa heidän uskonsa perustaja on eläisänsä oleskellut. Tulen jumaloitsiat ( Kueperit ) kuljeskelevat Paku nimiselle' paikalle', Venäjän Persiassa j.n.e. Uskomatkustavaisilla on tavallisesti' eriläiset vaatteet, kuin muilla matkamiehillä. Meidän uskoamme myöden ei ole' tämmöisistä matkoista hyötyä sielulle' enempää kuin ruumiillekkaan. Usiammita' vaaroita' tulivat onnellisesti' Samarian läpitse' Ramaan kautta, Jerusalemiin. Korkialta mäjeltä. Kylässä Rolumi, näkivät jo pyhän kaupungin, ja täällä pidettyänsä rukouksia, vaelsivat sinne' iltoo-puolella Tamasku-portista. Seuraavana huomenna kiiruhtivat Haudan kirkkoon, johon pääsivät sisälle', maksettuansa vartioitseville' Turkkilais sotamiehille', jotka istuivat ovella, määrätyt neljä kolmatta piasteria ( 11 1/2 hopia ruplan verta ). Nyt olivat siis haudan pytkyliäisessä temppelissä. Perältä loisti vastaan korkia-alttari hopia häkkinensä, kynttilä-jalkoinensa ja tavaroinensa, koritettuna päärlyillä ja kalleilla kivillä. Toisessa päässä kirkkoa oli Kristuksen hauta, nelisivuna, vahvain nelitahkoisten kulmapilarein ja kymmenen marmori patsaan välillä, päällä käytävä, ja katossa ympyriäinen aukko messinki häkkinensä. Kahdentoista Apostolin, pyhän Helenan ja Konstantinuksen Mosaiki-kuvat olivat jokapäiväisessä suitsutuksessa ja lukemattomain vaha-kynttiläin savusta tulleet tuntemattomiksi. Kotriiti Pulionilaisen korian haudan sivutse' menivät Vapahtajan haudalle'. Tämä ei ollut sisältä uljaannäköinen; se oli vaan ahdas kallioon hakattu luola. Jumallinen kauhistus täytti rakastuneen nuoren parin, seisoisansa samojen paasien vieressä, joilla Lunastajan pyhä ruumis maannut oli. - Ylempänä seinällä rippui vanha taulu, näyttävä Kristuksen ylösnousemisesta. Vaikka hyvää suitsutusta alinomaa poltettiin, niin ei se poistanut sitä vähän inhoittavaa hajua, jota tuli seinille' laskeentuneesta savusta. Pijan täytyi Juhan ja Ankelikan lähteä' haudasta; sillä tunsivat olonsa täällä erinomaisen raskaaksi mielellekkin. Kirkkoon takasin päästyänsä hengittivät huokiammin. Heille' näytti se melkein hävyttömäksi röykeydeksi, että ihminen tahtoo niin ruumiillisesti' tunkea' kaikkein pyhimpiin, jumalallisiin asioihin, joihin vasta kuolema avaa hänelle' tien, ja joita käsittämään vasta tulevainen kirkastus tekee hänen mahdolliseksi. Tainkaltaisilla tuntemuksilla sydämessä kävivät erään kamalan kuvan ohitse' Apysinialaisten kappelissa. Siinä rippui Kristus ristillä murjaanin muodossa, Maria ja opetuslapsi, jotka seisoivat vieressä, olivat myös mustia; sitä-vastaan oli perkele', joka makasi kahleissa ristin juurella, hirmuinen valkoinen mies, hampaat ja silmät vaan yön karvaiset. - " Jokainen ajattelee omalla tavallansa pyhiä olentoja, " sanoi Juha. " Tämä kuva on varsin sopiva pilkka sille' löyhä-uskoisuudelle', jolla pidetään kaikkia vanhoja munkki-tarinoita totena " " Älä kultani! puhu semmoisia " vastasi Ankelika. " Ihminen ei voi', niin kauvan kuin elää, eritä' maallisista; autuas vaan se, joka niihin taitaa taivaallistakin yhdistää'. Kuinka miellyttävää eikö ole vaelteleminen näillä paikoilla, joilla Kiesuskin on vaeldellut; kuinka suloista että kauhistua' ja vapista' siinä, missä hänen ruumiinsa on maannut pitkänänsa henketöinnä ! Tämä pyhä sia vahvistaa uskoani, toivoani ja rakkauttani. " Hän lankesi polvillensa ja sanansa sulauttivat Juhankin sydämen, jolla oli sama hellä luonon laatu, vaikka kiusaukset, joita seurakunnan asetuksilta oli kärsinyt, tekivät hänen välisti' tuimaksi ja irstaaksi sen oppiakin vastaan. Toisena päivänä, joka oli Palmusunnuntai vihkisi kirkon Esipappi aamukoitteessa palmupuun oksia; ja jakoi vieraille', jotka olivat pyhiä paikkoja oppimaan tulleet, ja munkkeille'. Sitten käveltyä jontturissa kolmeen kertaan ympäri kirkkoa, pidettiin messu pyhällä haudalla ja joka ainoa sai Herran ehtoollisen Esipapin omasta kädestä. Tämän perästä matkustettiin Peetfakeehen ( Röhkävepaikka ) jossa hän istui aasitamman selkään ja ajoi Jerusalemiin niinkuin Vapahtaja muinen. Munkit ja hurskaat vieraat olivat Apostoleina ja kanssa seurasi perästä veisaten: " Hosianna Taavidin pojaalle' ". Pitkäperjantaina oli haudan alttari peitettynä kellaisella silkillä ( kuollon muodolla ) täynänsä helmiä ja kallita kiviä. Eräässä vajassa läsnä temppeliä pitivät paasto-ateriaansa. Levitetyllä olkimatolla oli leipää, juuriskoita, suola ja vettä ravinnoksi; ei muuta mitään. Täältä kuljettiin Pää-kallonpaikalle'; eräs munkki kantoi ristiä. -4--4a--4-Erinäisissä harttaus-paikoissa saarnattiin eri kielillä, Latinan, Kreekaan, Italian, Saksan ja Ranskan kielillä. Saaran aikana otettiin kuva rististä; sitten naulittiin se taas kiini', pantiin pystyyn Pääkallon paikalle', otettiin alas, voideltiin, kannettiin kirkkoon, laskettiin hautaan, ja paasi vieritettiin päälle'. Nyt sammutettiin kaikki lamput ja kynttilät; tässä synkeydessä rukoilivat harttaat jumaliset palavilla kyyneleillä, rahvas ruoskitsi itseänsä, ja munkit veisasivat juhlallisesti' surullista " Herra armahda meidän päällemme! " Juha ja Ankelika ottivat osaa tässä yhteisessä hartaudessa. - Ihmisen rakkaus kärsiöitä ja liikuttavia tapauksia kohtaan on niin mahtava, että halajaa katsella' edes muotoa niiden suurten hetkein, joina itse' ei ole' myötä elänyt. Tämmöinen luonto saattaa omistamaan erinomaista arvoa lumoville muodostus-kureillekkin. Mutta nämät ilvottavat jos eivät käy vakavasti'. Juha ja Ankelika olivat jo nähneet niin paljon mailmaa, ettei heitä haluttanut semmoinen petos-leikki, jota Kreekalaiset ja Armenialaiset munkit ensimmäisenä Pääsiäi päivänä tekivät pyhällä tulella. He uskottivat alhaista kansaa tämän tulen pudonneen taivaasta, ja kansa tunki melskäten ja väkirynnäköllä saamaan siitä itsellensä kypenätä, siksi että Turkkilaiset rupesivat huimimaan sauvoilla ja karkottivat heidän pois sinne'-tänne'. Nähtyänsä mitä erinomaista oli Jerusalemissa, päättivät matkustajamme käydä' toisiinkin pyhiin kaupunkeihin katselemaan näitä ja etsimään sitä hurskasta miestä, joka olisi vihkinyt heidän; sillä Paavin kirjoitus määräsi selkiöllä sanoilla, että heidän piti menemän vihiille' Kaanaan maalla sen Italialaisen munkin eteen, jonka tiettiin ja sanottiin olevan hurskaimman Kristityn, ja elossansa kiivaimmaan itseänsä kohtaan. Täksi sanottiin jokaiselta yksimielisesti' veli Jortanus; mutta tämä asui toisella puolen Jerihota, Neljänkymmenen päivän vuorella - eräällä melkein päälleppääsemättömällä tunturilla autiossa erämaassa, jossa Kristusta muinen kiusattiin perkeleeltä. He läksivät ja vaelsivat Josaphatin lakson läpitse', Hakeltamasta Betsemaneen kautta öljymäjelle '; mutta täällä ei ollut niin varjoinen kuin luulivat. Ei ollut enää, kuin juur suku, öljy-puita; muutamat jumalliset matkustajat kävelivät autiolla mäjellä ja kokoilivat maasta pieniä ympyriäisiä ryhmykiviä. Nämät olivat öljymarjain kaltaisia, ja niiden tarinoittiin olevan kiivettyneinä pudonneita puista Kristuksen kuollessa. Sitten tulivat Ennustajaiden ( Prohvetain ) haudoille', joita on pitkä rivi luolia kalliossa. Ennustajan Jeremiaan luola oli kauvimpana erillänsä; sen keskellä oli tukena kivestä hakattu patsas. Täällä oli hän tehnyt Valitus-virtensä ja sanonut uskomattomista: " Voi kaikkia teitä, jotka ohitse' käytte tietä myöden! " Juur kuin tien osottaja jutteli tätä, katkaistiin puheet erinomaiselta nävöltä. Pitkä veretöin mies ruskiassa takissa, vyötetty kupeilta nuoralla, tuli luolan suulle' avo-päin ja liehuvin hiuksin, ja huusi: " Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynä kansaa oli ? Hän on niinkuin leski: Joka ylimmäinen oli pakanain sejassa, ja vallan päällä maakunnissa, sen täytyy nyt veroa alaisna olla'. Yli yötä hän katkerasti' itkee, niin että hänen kyynelensä poskilta vuotavat. Juda on vangittu, Sijoonin tiet murehtivat. Hänen vihollisensa voitti, sillä Herra on hänen surkeudella täyttänyt hänen pahaintekoinsa paljouden tähden; ja kaikki kaunistus on Sijoonin tyttäriltä lähtenyt pois. " Näin sanoisaan hakkasi kauhiasti' käsiänsä päänsä päälle' ja ja sitten katosi taas luolaan. Juha ja Ankelika hämmästyivät. Varmaan luulivat näkevänsä Ennustajan Jeremiaan. Mutta tienneuvoja sanoi: " Tämä oli se jumallinen munkki Jortanus. Jos ei hän olisi' semmoisena kuin hän on, niin saisitte kohta toivotuksenne täytetyksi; mutta nyt on se peräti' mahdotointa. Hän vaeltaa ympäri pitkin pyhiä kaupungeita, ja viipyissänsä tämmöisillä vanhan ajaan jäännöksillä tulee mielensä niin liikutetuksi, että saarnaa muutamia sanoja Ennustajoiden kirjoista. Tämä äsköinen oli Jeremiaan valitus-virtten alkua, jota hän nyt käytti Kristityille' ja Turkkilaisille', joiden vallassa Jerusalemi on. Karmelin vuorella olen hänen usiasti' kuullut saarnaavan Eliaana ja metsässä tuolla puolen Peetlehemiä Johanneksen luolan tykönä nähnyt syövän heinä-sirkkoja ja metsä-hunajata. " - " Hyi " sanoi Ankelika ilvoksuin. - ( Jatko toisten. ) Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|